2022

15.12.

Me muut toivuimme vielä messarista, mutta Pia ja Katja suuntasivat Lyylin (Ikurin Hasta Bonita) ja Rommin (Ikurin Mare Liberum) kanssa kulkunsa vielä Tukholmaan Ruotsin Voittaja -näyttelyyn. Lisäksi paikalla oli myös Norjan vahvistuksemme Nora (Ikurin Maximia Sententia), joten kolme Ikurilaista kamppaili sijoituksista 18 kessun joukossa. Tuomarina oli Moa Persson Ruotsista ja tiedossa olikin tiukka kessutietämystä.

Reissu oli Ikurilaisille menestyksekäs! Ensimmäisenä Rommi voitti junioriurokset ERIn ja SA:n arvoisesti ja sai tuliaisiksi Ruotsin Juniori Voittaja 2022 -tittelin. Tuomari oli tiukka ja ainoastaan kolme urosta sai ERIn ja SA:n ja PU-kehässä Rommi oli näistä kolmesta PU2 ja sai vielä SERTinkin. Nartuissa Nora puolestaan voitti neljä juniorinarttua myöskin ERIn ja SA:n kera ja sai Rommin tapaan Ruotsin Juniori Voittaja 2022 -tittelin itselleen. Lyyli sai myöskin ERIn ja SA:n ja oli valionarttujen toinen. Valionarttuja esiintyi kaikkian neljä, joista vain kaksi palkittiin ERIllä. PN-kehässä Nora nousi aina PN2 asti ja Lyyli peesasi olemalla hienosti PN3.

Rommi ja Nora kilpailivat ROP-juniorin valinnasta. Tällä kertaa Rommi oli ROP-juniori ja Nora VSP-juniori. Lisäksi iltapäivän ryhmäkilpailussa Rommi pääsi vielä upeasti jatkoon BIS-juniori -kehässä! Lämpimät onnittelut Katja, Kjetil ja Ingerid hienosta näyttelypäivästä ja menestyksekkäästä reissusta!

8.12.

Messariviikonloppu olikin tänä vuonna harvinaisen pitkä, koska myös Pohjoismaiden Voittaja -näyttely järjestettiin Suomessa, joten tittelinäyttelyitä oli viikonlopun aikana peräti kolme kappaletta. Ikurilaisia oli jälleen hieno määrä kehissä, vaikka muutamia sairastumisten aiheuttamia valitettavia poissaoloja sattuikin.

Perjantaina oli ensin vuorossa Helsinki Winner -näyttely, jossa tuomarina oli Petru Muntean. Uroksissa parhaiten pärjäsi junioriluokassa Finn (Ikurin Magnus Fennicus), joka voitti juniorit ja sai Helsinki Winner 2022 -tittelin. Lisäksi Finn voitti vielä SERT-kilpailun ja sen lisäksi sai kotiin viemisiksi myös Juniori-SERTin ja VSP-Juniorin palkinnon. Finnin veli Rommi (Ikurin Mare Liberum) oli junioriurosten toinen ERIn ja SA:n kera ja sai puolestaan Vara-SERTin. Lisäksi uroksissa Camillo (Ikurin Juvenis Camillo) sai valioluokassa ERIn ja Copo (Ikurin Canis Eximus) oli puolestaan veteraaniurosten toinen EH:n kanssa.

Helsinki Junior Winner 2022 Ikurin Magnus Fennicus (C) Marika Vuorenmaa
Helsinki Junior Winner 2022 Ikurin Magnus Fennicus (C) Marika Vuorenmaa
Helsinki Junior Winner 2022 Ikurin Magnus Fennicus
Helsinki Junior Winner 2022 Ikurin Magnus Fennicus

Nartuissa korkeimmalle ylsi Lulu (Ikurin Harmonia Optima), joka voitti valionartut ERIn ja SA:n arvoisesti ja oli lopulta PN3. Lisäksi Nasu (Ikurin Juno Bella) oli valionarttujen kolmas myöskin ERIn ja SA:n kera. Samoin veteraaneissa luokan toinen oli Diva (Ikurin Divina Diva) ja kolmas Ferra (Ikurin Aurea Corona), jotka kummatkin saivat myös ERIt ja SA:t. Diva sai lisäksi myös Veteraani-SERTin. Junioreissa Norjan vahvistuksemme Nora (Ikurin Maximia Sententia) oli luokan kolmas sileän ERIn kera ja veteraaneissa Valo (Ikruin Xmas Light) sai sileän ERIn ilman luokkasijoitusta. Kasvattajaryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kera.

Ikurin Divina Diva
Ikurin Divina Diva
Kasvattajaryhmämme perjantaina. Vasemmalta Ikurin Magnus Fennicus, Ikurin Divina Diva, Ikurin Harmonia Optima ja Ikurin Aurea Corona. Koirien ikähaarukka oli 10 kuukaudesta yli 10 vuoteen.
Kasvattajaryhmämme perjantaina. Vasemmalta Ikurin Magnus Fennicus, Ikurin Divina Diva, Ikurin Harmonia Optima ja Ikurin Aurea Corona. Koirien ikähaarukka oli 10 kuukaudesta yli 10 vuoteen.

Lauantaina oli Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyn vuoro. Tuomarina toimi Ernie Paterson Englannista ja näyttelyyn oli ilmoitettu peräti 38 kessua ja kehässä nähtiinkin hieno kavalkadi kauniita kessuja!

Tittelin kotiin nappasi Ykä (Ikurin Lux In Nocte), joka voitti junioriurokset, sai ERIn ja SA:n sekä Pohjoismaiden Juniorivoittaja 2022 -tittelin. PU-kehässä Ykä nousi upeasti aina PU3 asti! Ykän lisäksi myös Finn ja Rommi saivat junioriuroksissa ERIn ja SA:n. Rommi oli toinen ja Finn kolmas ja nyt oli Rommin vuoro saada napata SERT ja Juniori-SERT itselleen, Finn sai vara-SERTin.

Lauantain SERT-voittaja Ikurin Mare Liberum (C) Marika Vuorenmaa
Lauantain SERT-voittaja Ikurin Mare Liberum (C) Marika Vuorenmaa

Lisäksi yhteisomistuskoiramme Sasha (Pushistikoff Shtirlitz) voitti nuorten luokan ERIn ja SAn arvoisesti ja oli upeasti peräti PU4. Veteraaneissa Rudi (Ikurin Alfa Nova) oli toinen ja Copo kolmas, kummallekin hienosti myös ERI ja SA. Camillo sai eilisen tapaan valiouroksissa sileän ERIn.

Ikurin Alfa Nova
Ikurin Alfa Nova
Ikurin Canis Eximus
Ikurin Canis Eximus

Nartuissa saimme kaksi PN-sijoitusta, kun Ferra (Ikurin Aurea Corona) oli suuren veteraaniluokan toinen ERIn ja SA:n arvoisesti ja lopulta mahtavasti PN3. Lulu puolestaan voitti eilisen tapaan suuren valioluokan ja nousi PN4 asti.

Luokkasijoituksen nappasivat myös sisarukset Matta (Ikurin Mirabile Fennica) ja Nora (Ikurin Maximia Sententia), jotka saivat kumpikin ERInomaiset ja olivat juniorinarttujen kolmas ja neljäs. Lisäksi Diva oli veteraaninarttujen kolmas ERIn ja SA:n kera ja sai myös toisen Veteraani-SERTinsä. Nasu valioissa ja Valo veteraaneissa saivat tänään tyytyä Camillon tapaan sileään ERIin ilman SA:ta.

Kasvattajaryhmämme lauantaina. Koirat vasemmalta: Ikurin Aurea Corona, Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Divina Diva ja Ikurin Lux In Nocte
Kasvattajaryhmämme lauantaina. Koirat vasemmalta: Ikurin Aurea Corona, Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Divina Diva ja Ikurin Lux In Nocte

Lopulta kasvattajaryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kera ja Ykä VSP-juniori.

Sunnuntaina olikin vuorossa Voittaja-näyttely ja myös tämän näyttelyn tuomarimme oli englantilainen David Cavill. Kaikkiaan kessuja oli ilmoitettu yhteensä 39 kappaletta ja jälleen saimme nähdä kehän täydeltä kauniita kessuja.

Edellisen päivän tapaan junioriurokset voitti Ykä, jonka titteliriviin lisätäänkin jatkossa Juniori Voittaja 2022 -titteli. Lisäksi Ykä oli lopulta upeasti komeasta kessu-urosjoukosta peräti PU2. Tuomari jakoi varsin säästeliäästi SA:ta ja vain neljä urosta 18 uroksesta sai SA:n. Junioriluokassa Finn oli Ykän perässä toinen ja Rommi kolmas, kumpikin sileän ERIn kanssa. Lisäksi Camillo oli upeasti 9 valiouroksen joukosta kolmas, myöskin sileällä ERIllä. Veteraaniuroksissa myös Rudi ja Copo saivat ERIt ja luokkasijoitukset 2 ja 3, mutta ei SA:ta.

Tittelirohmu Ikurin Lux In Nocte
Tittelirohmu Ikurin Lux In Nocte
Pohjoismaiden Juniori Voittaja 2022 ja Juniori Voittaja 2022 Ikurin Lux In Nocte
Pohjoismaiden Juniori Voittaja 2022 ja Juniori Voittaja 2022 Ikurin Lux In Nocte

Myöskään nartuissa ei jaettu runsaasti SA:ta, vaan urosten tapaan ainoastaan neljä narttua sai SA:n. Näistä yksi oli Lulu, joka oli tänään valioiden toinen ja lopulta hienosti PN2 ja sai vara-Cacibin. Kaikki muutkin narttumme nappasivat itselleen luokkasijoitukset, sillä junioreissa toinen oli Matta ja kolmas oli Nora ja kumpikin saivat ERInomaiset. Valioiden neljäs oli puolestaan Nasu ja veteraanien toinen Ferra, kolmas Diva ja neljäs Valo. Nasulle, Ferralle ja Divalle lisäksi ERIt, Valolle tänään EH.

Ikurin Harmonia Optima
Ikurin Harmonia Optima
Ikurin Mirabile Fennica
Ikurin Mirabile Fennica

Ykä oli lopulta edellisen päivän tapaan VSP-juniori ja kasvattajaryhmämme kolmen ryhmän joukosta toinen KP:n kera.

Ylpeinä katsoimme kasvattiemme esiintymistä kehissä koko viikonlopun ajan - lämmin kiitos teille kaikille! Lisäksi lämpimät onnittelut hienosta viikonlopusta ja mahtavista tuloksista kaikille. Tähän oli hieno päättää Suomen näyttelyvuosi emmekä malta odottaa mitä ensi vuonna onkaan luvassa. 

Kasvattajaryhmämme sunnuntaina, koirat vasemmalta: Ikurin Juvenis Camillo, Ikurin Lux In Nocte, Ikurin Harmonia Optima ja Ikurin Aurea Corona
Kasvattajaryhmämme sunnuntaina, koirat vasemmalta: Ikurin Juvenis Camillo, Ikurin Lux In Nocte, Ikurin Harmonia Optima ja Ikurin Aurea Corona

15.11.

Kuten Seinäjokikin, myös Jyväskylä kuuluu vuosittaiseen näyttelykalenteriimme kiinteänä osana. Tänäkin vuonna osallistuimme isolla porukalla Jyväskylän kahteen näyttelyyn ja voi miten riemukasta olikaan taas kerran nähdä kaikkia tuttuja! Lähes samat koirat olivat kumpanakin päivänä kehissä, mutta tulokset olivat vaihtelevat ja tämähän se pitää harrastuksen jännittävänä.

Lauantaina NORD-näyttelyn tuomarina oli norjalainen Arne Foss. Tiesimme entuudestaan, että Arne pitää hieman erilaisesta kessutyypistä kuin omamme, mutta lähdimme silti kokeilemaan ja viettämään mukavaa näyttelypäivää.

Junioriuroksia esiintyi kehässä kolme kappaletta, kaikki Ikurin nuoria herroja. Ykä (Ikurin Lux In Nocte) on jo vanha tekijä, mutta esiinmarssinsa isojen poikien kehiin tekivät Rommi (Ikurin Mare Liberum) ja Finn (Ikurin Magnus Fennicus), jotka olivat juuri täyttäneet 9 kuukautta. Kaikki saivat hienot arvostelut ja saivat ERInomaiset. Luokan voitti pikkuinen Rommi SA:n kera, toinen oli Ykä ja kolmas oli Finn. Valiouroksia oli junioreiden tapaan kolme kappaletta, joista kaksi oli Ikurin kessuja. Luokan toinen oli Leo (Ikurin Imperator Leonum) ja kolmas Camillo (Ikurin Juvenis Camillo). Kumpikin sai ERIt ja Leo sai lisäksi vielä SA:n. Veteraaniurokset voitti puolestaan Rudi (Ikurin Alfa Nova), joka sai ERIn ja SA:n sekä Veteraani-SERTin. PU-kehässä meitä edustivat siis Rommi, Leo ja Rudi. Parhaiten pärjäsi Leo, joka oli lopulta PU3 ja Rommi peesasi heti perässä ja oli PU4 ja sai lisäksi hienosti vielä SERTin ja Juniori-SERTin heti ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssä.

Ikurin Imperator Leonum PU3
Ikurin Imperator Leonum PU3

Juniorinartuissa Rommin ja Finnin sisko Matta (Ikurin Mirabile Fennica) esiintyi kauniisti ja sai hienon arvostelun lisäksi vielä ERInomaisen ja voitti luokkansa. Ikurin valionarttuja oli kehässä kolme, Diva (Ikurin Divina Diva), Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) ja Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur), jotka kaikki saivat ERIt. Diva oli SA:n kera luokan kolmas ja Sumu puolestaan neljäs. PN-kehässä Diva ei enää sijoittunut ja kasvattajaryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kera. Rommi oli ROP-juniori ja päiväkahvit juotuamme palasimme vielä hurraamaan Rommille ja Katjalle iltapäivän ryhmäkilpailuissa.

Sunnuntaina kessut arvosteli Bosnia-Hertsegovinalainen tuomarivieras Nedim Suta, jonka kehässä emme olleet aiemmin olleet. Kessuja esitettiin peräti 21 kappaletta, ensimmäisinä Ikurilaisina olivat vuorossa junioriuroksemme, joiden joukkoa oli tullut täydentämään vielä Sisu (Ikurin Meo Marte). Tänään oli Ykän vuoro loistaa ja Ykä voitti junioriurokset ERIn ja SA:n kera. Finn oli junioreiden toinen ja Rommi kolmas, kumpikin sai ERIn. Sisu puolestaan sai EH:n ja oli junioreiden neljäs. Valiouroksia oli kehässä neljä kappaletta, joista kaksi Ikurilaisia. Vain kaksi valiourosta saivat ERInomaiset ja näistä toinen oli Camillo. Leo puolestaan sai näyttelyuransa ensimmäisen EH:n. Luokkasijoituksista kilpailtaessa Camillo oli upeasti valioluokan ensimmäinen ja sai luokan ainoana SA:n. Leo oli luokan kolmas.

PU-kehässä oli vain kaksi koiraa, meidän Ykä junioriluokasta ja Camillo valiouroksista, jotka olivat ainoat SA:n saaneet urokset. Tiukan valinnan ja muutaman juoksukierroksen jälkeen tuomari osoitti Ykän olevan PU1 ja Camillon PU2. Camillolle lisäksi tuliaisina myös Cacib.

Ikurin Lux In Nocte PU1 & VSP
Ikurin Lux In Nocte PU1 & VSP
Ikurin Juvenis Camillo PU2 & Cacib
Ikurin Juvenis Camillo PU2 & Cacib

Juniorinartuissa keskenkasvuinen Matta voitti tänäänkin luokkansa Erittäin Hyväksi arvioituna. Valionarttujen joukkoamme oli tullut eiliseltä täydentämään vielä Lulu (Ikurin Harmonia Optima), joka voittikin kuuden valionartun joukon ERIn ja SA:n kera. Valionarttujen kolmas oli Sumu EH:n kanssa ja neljäs Diva myöskin EH:lla palkittuna. Myös Mesi sai tänään EH:n eikä sijoittunut luokassa.

Kaikkiaan neljä narttua saivat SA:n, joten PN-kehässä nähtiin hieman enemmän koiria kuin PU-kehässä. Lopulta Lulu PN2 ja sai vara-cacibin.

ROP-kehässä Ykä oli lopulta VSP ja kasvattajaryhmämme, jonka kasasimme Ykästä, Camillosta, Lulusta ja Sumusta, oli ROP-ryhmä. Lisäksi Ykä oli ROP-juniori, joten jännitettävää iltapäivän ryhmäkilpailuissa oli kaksin verroin.

Ykä (Ikurin Lux In Nocte) BIS-Junior TOP7 (C) Viivi Keinonen
Ykä (Ikurin Lux In Nocte) BIS-Junior TOP7 (C) Viivi Keinonen

Kasvattajaryhmämme ei saanut sijoitusta, mutta Ykä pääsi valtavasta junioreiden joukosta aina TOP7-asti.Lämpimät onnittelut kaikille hienosta menestyksestä ja kiitos jälleen kerran kaikille mahtavan hauskasta seurasta! Onneksi messari on jo ihan kulman takana.

8.11.

Pia ja Kata lähtivät valloittamaan Tartoa Lulun (Ikurin Harmonia Optima) ja juuri junioriluokkaan siirtyneen Finnin (Ikurin Magnus Fennicus) kanssa. Luvassa oli kaksi KV-näyttelyä ja tulokset olivat identtiset. Kummallekin koiralle kummassakin näyttelyssä ERI ja SA. Lulu oli molempina päivinä ROP ja Finn VSP. Lisäksi Lululle Cacibit ja SERT, jonka myötä Lulusta tuli uusi Viron muotovalio. Finn puolestaan nappasi tuliaisiksi kaksi Juniori-SERTiä ja kaksi Juniori-Cacibia. Lisäksi Lulu oli sunnuntaina vielä RYP3.  

26.10.

Lokakuun loppuun kuuluu perinteisesti Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely, joka monena vuonna on kuulunut näyttelysuunnitelmiimme. Tänä vuonna kessujen tuomari oli Erna-Britt Nordin, pitkän linjan ruotsalainen tuomari, jolla on ollut aina vahva näkemys kessuista, joten tänäkään vuonna Seinäjoen reissu ei jäänyt välistä.

Erna-Brittin kehässä esiintyi lopulta 24 kessua, mikä on tämän vuoden osallistujamääriä katsottaessa suhteellisen suuri joukko. Ensimmäisenä meidän porukastamme kehään asteli viimeistä kertaa pentuluokassa Finn (Ikurin Magnus Fennicus), joka oli upealla arvostelulla ROP-Pentu.

Ikurilaisia uroksia kehässä edusti ainoastaan Leo (Ikurin Imperator Leonum), joka voitti ensin neljän komean valiouroksen joukosta valiourokset ja oli vielä PU-kehässä PU2.

Narttujamme esiintyi valioluokassa ja veteraaneissa. Valionartuissa Lulu (Ikurin Harmonia Optima), jatkoi menestyksekästä näyttelyvuottaan ja voitti viidestä valionartusta koostuneen valioluokan ja oli lopulta PN1 ja VSP. Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) oli Lulun perässä valionarttujen toinen SA:n kera. Diva (Ikurin Divina Diva) oli lopulta valionarttujen neljäs ja Mesi (Ikurin Gaudemus Igitur) sai tyytyä Erittäin Hyvään ilman luokkasijoitusta. Veteraaninartuissa puolestaan Ferra (Ikurin Aurea Corona) oli luokan toinen sileän ERIn kanssa.

Kasvattajaryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kera ja tuomari vielä erikseen kertoi, olleensa häkeltynyt suomalaisten kessujen laajasta ja korkeasta tasosta ja että hän olisi halunnut lähettää kummatkin kasvattajaryhmät isoon kehään.

Kiitos vielä Mariannelle, Eilalle ja Pekalle osallistumisesta sekä Lauralle mukaan lähdöstä, avusta ja seurasta! Olipa taas hauska päivä kaikkien kessu- ja koiraystävien kanssa. 

ROP Eerondaali Vito & VSP Ikurin Harmonia Optima
ROP Eerondaali Vito & VSP Ikurin Harmonia Optima

9.10.

Pentusuunnitelmamme ovat selkiytymässä. Lisätietoja lähipäivinä... 

7.10.

Nora (Ikurin Maximia Sententia) päätti pentu-uransa Norjassa pentunäyttelyssä olemalla kahden pennun joukosta ROP-pentu. Lämpimät onnittelut Kjetil ja Ingerid!

Ikurin Maximia Sententia
Ikurin Maximia Sententia

20.9.

Voi mikä viikonloppu! Ainakin meille kasvattajille vuoden yksi odotetuimmista, sillä luvassa oli Ikurin Syyspäivät. Kokoonnuimme tänä vuonna Hämeenlinnan kupeeseen Kesäkoti Niemelään jo perjantaina ja yhteisen ruuanlaitoin, tutustumisen ja höpöttelyn jälkeen maltoimme mennä nukkumaan ja henkisesti valmistautumaan seuraavan päivän Hyvinkään näyttelyyn. 

Lauantaina peräti yhdeksän Ikurilaista marssi Carl-Gunnar Stafbergin kehään ja voi miten hauskaa kehän laidalla oli jälleen! Finn (Ikurin Magnus Fennicus) avasi jälleen pelin ja oli ROP-pentu. Seuraavaksi kehään menivät veljekset Juska (Ikurin Locus Iste) ja Ykä (Ikurin Lux In Nocte). Kumpikin sai ERIn ja lopulta Ykä voitti junioriluokan urokset SA:n kera ja Juska oli toinen. Sitten oli Rafaelin (Ikurin Kalcium Gravis) aika tehdä kehädebyyttinsä ja Rafaelillakin meni hienosti! Tuloksena avointen urosten voitto ja ERInomainen. Hyvä Minna ja Raffu! Valiouroksissa Leo (Ikurin Imperator Leonum) oli toinen ERIn ja SA:n kanssa. PU-kehässä Ykä ja Leo edustivat sinistä väriämme ja lopputuloksena Leo oli PU3 ja Ykä PU4. 

Ikurin Magnus Fennicus (C) Maria Chevtsova
Ikurin Magnus Fennicus (C) Maria Chevtsova
Ikurin Locus Iste (C) Maria Chevtsova
Ikurin Locus Iste (C) Maria Chevtsova
Ikurin Lux In Nocte (C) Maria Chevtsova
Ikurin Lux In Nocte (C) Maria Chevtsova
Ikurin Kalcium Gravis (C) Maria Chevtsova
Ikurin Kalcium Gravis (C) Maria Chevtsova
Ikurin Imperator Leonum (C) Maria Chevtsova
Ikurin Imperator Leonum (C) Maria Chevtsova

Nartuissa kehään meni Ikurilaisista ensimmäisenä Lyylikki (Ikurin Laterna Magica). Lyylikillä oli vuorossa myös kehädebyytti, joka sujuikin mallikkaasti aina hampaiden katsomiseen asti. Olimme tuomarin kanssa yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on jättää Lyylikille kiva kehäkokemus ja annoimme hampaiden lopulta olla rauhassa ja tästä syystä Lyylikki sai EVAn. Arvostelu oli kyllä oikein hieno ja Lyylikki esiintyi hienosti!

Valionartuissa kehään menivät Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur), Lulu (Ikurin Harmonia Optima) ja Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus), jotka kaikki saivat ERIt ja SA:t. Lulu oli lopulta ensimmäinen, Mesi toinen ja Sumu kolmas. PN-kehässä Lulu kipitteli itsensä lopulta PN2-sijalle ja Mesi PN4-sijalle. Kasvattajaryhmämme oli lopulta toinen ja sai kunniapalkinnon.

Ikurin Laterna Magica (C) Maria Chevtsova
Ikurin Laterna Magica (C) Maria Chevtsova
Ikurin Gaudamus Igitur & Ikurin Juvenes Dum Sumus (C) Maria Chevtsova
Ikurin Gaudamus Igitur & Ikurin Juvenes Dum Sumus (C) Maria Chevtsova
Ikurin Harmonia Optima (C) Maria Chevtsova
Ikurin Harmonia Optima (C) Maria Chevtsova
Kennel Ikurin. Koirat vasemmalta: Ikurin Juvenes Dum Sumus, Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Lux In Nocte & Ikurin Imperator Leonum (C) Maria Chevtsova
Kennel Ikurin. Koirat vasemmalta: Ikurin Juvenes Dum Sumus, Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Lux In Nocte & Ikurin Imperator Leonum (C) Maria Chevtsova

 Kehän jälkeen hipsimme kannustusjoukkomme kanssa takaisin Kesäkoti Niemelään lämmittämään saunaa ja valmistelemaan illallista. Luvassa oli myös perinteistä tietovisaa sekä paljon naurua ja monia tarinoita. Sunnuntaina saatiin vielä lisää porukkaa paikalle ja ohjelmassa oli muun muassa näyttelytreenejä, rally-tokoa, verijälkeä ja olympialaisia ja voi että, me kasvattajat emme olisi malttaneet lähteä kotiin lainkaan! Kiitos koko sydämestämme teille kaikille! <3

Rakkaita Ikurilaisia (C) Maria Chevtsova
Rakkaita Ikurilaisia (C) Maria Chevtsova
Syyspäiväläiset vauhdissa (C) Maria Chevtsova
Syyspäiväläiset vauhdissa (C) Maria Chevtsova
Raffu syyspäivän auringossa (C) Maria Chevtsova
Raffu syyspäivän auringossa (C) Maria Chevtsova

11.9.

Finn (Ikurin Magnus Fennicus) ja Matta (Ikurin Mirabile Fennica) nappasivat kärkisijat Jyväskylän pentunäyttelyssä. Finn oli ROP ja Matta VSP. Iltapäivän ryhmissä Finn oli vielä RYP3. 

4.9.

Rommi (Ikurin Mare Liberum) ja äitinsä Lyyli (Ikurin Hasta Bonita) edustivat Joensuun ryhmänäyttelyssä hienosti. Rommi oli ROP-Pentu ja Lyyli ROP ja RYP3. Paljon onnea Katja!

Juska (Ikurin Locus Iste) käväisi pitämässä Ikurin lippua korkealla Lahden ryhmänäyttelyssä. Juskalla sai hienon arvostelun ja oli EH:n kera junioriurosten toinen. Hyvä Juska ja Maija! Myös Valo (Ikurin Xmas Light) käväisi Kihniön ryhmänäyttelyssä hakemassa EH:n veteraanikehästä. Kiitos Valon viemisestä kehään Elina!

Rommi ROP-Pentu ja Lyyli ROP & RYP3
Rommi ROP-Pentu ja Lyyli ROP & RYP3

29.8.

Lauantaina Kauhavan ryhmänäyttelyssä Valo (Ikurin Xmas Light) käväisi Hanna-Riina Ahon kehässä. Tällä kertaa oli tyytyminen Erittäin Hyvään, mutta Valolla oli hauskaa!

Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) ja Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) vierailivat puolestaan Forssan KV-näyttelyssä Juha Kareksen kehässä. Neideistä tällä kertaa Mesi oli valionarttujen ensimmäinen ja Sumu puolestaan toinen. Kumpikin sai ERIn ja SA:n ja Mesi oli lopulta vielä hienosti PN3. Onnea Eila ja Pekka!

Sunnuntaina Hilla (Ikurin Kurium Verendus) esiintyi Ruoveden ryhmänäyttelyssä. Hilla on käynyt yhteensä neljässä näyttelyssä hienolla menestyksellä, sillä Marjatta Pylvänäinen-Suorsa(kin) tykkäsi Hillasta ja Hilla olikin ROP ja sai SERTin. Tämän SERTin myötä Hillasta tuli Suomen Muotovalio. Paljon onnea Sofia ja kiitos hienosta työstä Hillan kanssa!

Ikurin Kurium Verendus
Ikurin Kurium Verendus

Kuopion pentunäyttelyssä Sari Holopaisen arvosteltavana esiintyi neljä pikkuista Ikurilaista. Uroksissa Rommi (Ikurin Mare Liberum) oli ROP, Sisu (Ikurin Meo Marte) toinen ja Finn (Ikurin Magnus Fennicus) oli kolmas ja kaikki herrat saivat myös KP:t. Nartuissa Matta (Ikurin Mirabile Fennica) oli vielä niin kesken kehityksensä, että KP jäi saamatta, mutta Matta sai nätin arvostelun ja oli lopulta narttupentujen toinen. Kasvattajaryhmämme oli ROP ja isossa kehässä lopulta BIS1! Onnea Katja, Kati ja Sanna pentujen hienosta menestyksestä sekä kiitos jäämisestä isoihin kehiin.

Ikurin Mare Liberum ROP
Ikurin Mare Liberum ROP
Kennel Ikurin BIS1. Koirat vasemmalta: Ikurin Meo Marte, Ikurin Mirabile Fennica, Ikurin Magnus Fennicus & Ikurin Mare Liberum.
Kennel Ikurin BIS1. Koirat vasemmalta: Ikurin Meo Marte, Ikurin Mirabile Fennica, Ikurin Magnus Fennicus & Ikurin Mare Liberum.

23.8. 

Olimme hädin tuskin kotiutuneet Tanskasta, kun jo pakkasimme reissukassimme uudelleen ja suuntasimme kohti Kouvolan ja Heinolan viikonloppua. 

Ensin Kouvolassa Tanskalaisen Kitty Sjongin kehässä Ykä (Ikurin Lux In Nocte) voitti junioriurokset ja sai Juniori-SERTin. Leo (Ikurin Imperator Leonum) oli puolestaan valiourosten toinen ja Pate (Ikurin Hic Hoc) kolmas. Kummallekin ERI ja SA. PU-kehässä Leo oli lopulta PU3 ja Ykä PU4. Ykä sai lisäksi vielä Juniori-SERTin lisäksi toisen aikuisten SERTinsä. 

Ykä (Ikurin Lux In Nocte)
Ykä (Ikurin Lux In Nocte)
Pate (Ikurin Hic Hoc)
Pate (Ikurin Hic Hoc)
Leo (Ikurin Imperator Leonum)
Leo (Ikurin Imperator Leonum)

Valionartuissa kisasivat Lulu (Ikurin Harmonia Optima) ja Nasu (Ikurin Juno Bella). Tällä kertaa Lulu oli ensimmäinen ja Nasu toinen, kummallekin ERI ja SA. PN-kehässä Lulu oli lopulta hienosti PN1 ja Nasu puolestaan PN4. ROP-kehässä Lulu oli VSP ja kasvattajaryhmämme toinen kunniapalkinnon kera. 

Lulu (Ikurin Harmonia Optima)
Lulu (Ikurin Harmonia Optima)
Nasu (Ikurin Juno Bella)
Nasu (Ikurin Juno Bella)
ROP Eerondaali Royal Highness & VSP Ikurin Harmonia Optima
ROP Eerondaali Royal Highness & VSP Ikurin Harmonia Optima

Seuraavana päivänä Heinolassa Juta Harasen kehässä Ykä voitti jälleen junioriurokset ja sai viimeisen tarvitsemansa Juniori-SERTin ja tuli Suomen Juniorimuotovalioksi! Suuren suuret onnittelut Laura! Valiouroksissa Leo ja Pate olivat jälleen toinen ja kolmas ERIn ja SA:n kanssa. PU-kehässä Ykä oli hienosti PU2 ja Leo PU4. 

Nartuissa Lulu voitti tänäänkin valiot ja Nasu oli toinen ja eilisen tapaan kummallekin ERI ja SA. Lopulta Lulu oli PN4 ja kasvattajaryhmämme toinen KP:n kera. 

Kasvattajaryhmämme, koirat vasemmalta: Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Lux In Nocte, Ikurin Hic Hoc & Ikurin Imperator Leonum
Kasvattajaryhmämme, koirat vasemmalta: Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Lux In Nocte, Ikurin Hic Hoc & Ikurin Imperator Leonum

Oli toki hauskaa pyörähtää kehässä, mutta päällimmäisenä viikonlopusta jäivät jälleen mieleen hulvattoman hauska seura, jonka ansiosta ei olisi malttanut mennä kehään lainkaan! Kiitos Kati, Vilma, Laura ja Nenna sekä muut kessuihmiset kehän laidalla! Onneksi kauan ei tarvitse odotella seuraavaa tapaamista kanssanne. 

18.8.

Meidän reissatessa Tanskassa, kävivät Copo (Ikurin Canis Eximus) ja Elmo (Ikurin Heros Maximus) Lappeenrannassa Matti Tuomisen tiukassa arviossa. Elmolle tuloksena avoimen luokan voitto ERIn kera ja Copolle puolestaan veteraaniurosten voitto Erittäin Hyvän kanssa. Kumpikin herroista sai itsensä näköiset arvostelut ja kehässä oli kivaa, kuten aina!

Kiitos Päksy poikien viemisestä esille! 

16.8.

Huhhei! Olipa reissu! Teimme pitkään suunnitellun kesälomamatkan Tanskaan, Bornholmin saarelle, missä järjestettiin kolmen ison näyttelyn viikonloppu Tanskan Kennelliiton juhlavuoden kunniaksi. Lähdimme matkaan kahdella autolla Eilan ja Pekan kanssa ja mukana koiria oli kuusi kappaletta, yksi pentu, yksi uros ja neljä aikuista narttua. Matka meni kesäisessä säässä mallikkaasti ja Etelä-Ruotsista löysimme useita ihastuttavia taukopaikkoja koirien ulkoilutukseen. Majapaikkamme Bornholmin saarella oli mitä miellyttävin koirien kannalta ja pitkän reissupäivän jälkeen oli mukavaa saada hyvät yöunet. 

Perjantaina oli vuorossa KV-näyttely, joka oli samalla Hammershus Winner 2022 -tittelinäyttely. Tuomarimme oli Shaun Watson Kyprokselta ja kehässä esiintyi 16 kessua. Ensimmäisenä kehään meni pikkuinen Finn (Ikurin Magnus Fennicus), joka kuumasta kelistä huolimatta jaksoi hienosti ja oli kauniin arvostelun kera ROP-Pentu. Seuraavana koiristamme oli vuorossa Leo (Ikurin Imperator Leonum), joka kisaili kahden muun hienon valiouroksen kanssa valioluokassa. Kaikki valiourokset saivat ERIt ja kilpailuluokassa Leo oli ensimmäinen ja sai SA:n. Lopulta PU-kehässä Leo oli PU1 ja sai siten Cacibin lisäksi Tanskan SERTin sekä Hammerhus Winner 2022 -tittelin. Näin Leosta tuli heti ensimmäisessä näyttelyssä Tanskan Muotovalio.

Nartuissa olimme jakaneet joka päivälle koiria hieman eri luokkiin ja nyt perjantaina Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) esiintyi avoimessa luokassa. Sumu voitti avoimet nartut ja sai ERIn ja SAn. Valionarttuja oli neljä kappaletta, joista kaikki saivat ERIt. Luokan voitti Lulu (Ikurin Harmonia Optima), toinen oli Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) ja kolmas oli Diva (Ikurin Divina Diva) ja kaikki saivat myös SA:t. PN-kehässä Lulu oli PN1, Mesi PN3 ja Diva PN4 ja tämän myötä Lulu sai Leon tapaan Cacibin, SERTin ja Hammerhus Winner 2022 -tittelin. Lulusta tuli myös saamansa SERTin ansiosta Tanskan Muotovalio. ROP-kehässä Lulu ja Leo kilpailivat jälleen toisiaan vastaan ja tällä kertaa oli Leon vuoro olla ROP ja Lulu oli VSP. Myös kasvattajaryhmämme oli ROP ja jäimmekin odottelemaan ryhmäkilpailuja. Iltapäivällä kuumuus vai lisääntyi ja jätimme kasvattajaryhmämme esittämättä, mutta pikkuinen Finn oli upeasti Best In Show -pentu!

Leo ROP & Lulu VSP
Leo ROP & Lulu VSP
Finn BIS-Pentu (C) DKK
Finn BIS-Pentu (C) DKK

Lauantaina oli vuorossa NORD-näyttely, jossa oli jaossa DKK-Jubilee Winner 2022 -tittelit. Tuomari oli norjalainen Børge Espeland, jonka kehässä oli tänäänkin 16 kessua. Uroksemme jatkoivat edellisen päivän hyväksi havaitulla mallilla, sillä Finn oli eilisen päivän ROP-pentu ja uroksissa Leo oli jälleen valiourosten ensimmäinen ja lopulta PU1 mitä hienoimman arvostelun kera. Lisäksi Leo sai NORD-SERTin sekä DKK-Jubilee Winner 2022 -tittelin. 

Nartuissa oli Lulun vuoro olla tänään avoimessa luokassa ja Lulu voitti luokan ERIn ja SA:n kera. Valionarttuja oli tänäänkin neljä, joista voittoon kirmasi tällä kertaa Diva. Luokan toinen oli Mesi ja kolmas Sumu, kaikille ERIt ja SA:t. PN-kehä meni yli odotustemme, sillä neljä narttuamme valloittivat kaikki PN-kehän sijoitukset. Voiton vei Diva, toinen oli Mesi, kolmas oli Lulu ja neljäs oli Sumu. Diva sai Tanskan sertin ja DKK-Jubilee Winner 2022 -tittelin ja myös Divasta tuli tällä reissulla Tanskan muotovalio. 

ROP-kehässä olivat vastakkain kovilla harrastusmoottoreilla varustetut äiti ja poika, joiden energisyys ja kuumuudesta kärsimätön showluonne ihastuttivat tuomaria. Leo oli tänäänkin ROP ja Diva VSP. Lisäksi kasvattajaryhmämme oli ROP. 

Diva VSP & Leo ROP
Diva VSP & Leo ROP

Sunnuntana oli vuorossa viikonlopun viimeinen näyttely, joka oli samalla KV-näyttely sekä Bornholm Winner 2022 -näyttely. Tuomarina toimi Charlotte Høier Tanskasta ja ensimmäisenä kehään asteli Finn, joka aloitti päivän olemalla muiden näyttelyiden tapaan ROP-pentu ja sai jälleen kauniin arvostelun. Leo voitti myöskin aiempien päivien tapaan ensin valiourokset ja lopulta jälleen kaikki urokset ja oli taas PU1 Cacibin sekä Bornholm Winner 2022 -tittelin kera. 

Nartuissa avoimessa luokassa oli tänään Mesi, joka voitti luokan ERIn ja SA:n kera. Valionartut voitti perjantain malliin Lulu ja toinen oli Sumu. PN-kehässä narttumme tekivät jälleen jackpotin ja nappasivat kaikki kärkisijat Lulun ollessa PN1, Sumun PN2 ja Mesin PN3. Lulu sai Bornholm Winner 2022 -tittelin sekä Cacibin ja Sumu puolestaan Tanskan SERTin ja tuli siten Tanskan Muotovalioksi. Lämpimät onnittelut Eila ja Pekka!

ROP-kehässä olivat jälleen vastakkain Leo ja Lulu. Leo jatkoi hienoa putkeaan ja nappasi viikonlopun kolmannen ROPinsa. Lulu oli VSP ja kasvattajaryhmämme oli ROP. Alla vielä kyyneleet silmiimme nostattanut kaunis kasvattajaryhmämme arvostelu.  

A breeder class of extremely high quality, what a luck the breed in Finland has this clever breeder, that produce dogs that looks as if they come out of a machine. Everything fits together, they are so well moving, so typey, and so much keeshond. I wish you all the best of luck in the future and in the big ring.

Lulu VSP & Leo ROP
Lulu VSP & Leo ROP
Ikurin Juvenes Dum Sumus - Uusi Tanskan Muotovalio
Ikurin Juvenes Dum Sumus - Uusi Tanskan Muotovalio

Reissusta oli tuloksena yhteensä kuusi voittaja-titteliä, neljä uutta Tanskan Muotovaliota, kasa Cacibeja ja SERTejä, mutta tärkeimpänä naurusta kipeät vatsalihakset, hieman palaneet olkapäät, virkistynyt mieli ja onnelliset reissaajat. Kaikki järjestelyt toimivat upeasti ja kessuihmiset olivat (jälleen) ystävällisiä. Oli hienoa nähdä uusia hienoja kessuja sekä vanhoja tuttuja. Tätäkin reissua on muisteltu monesti syksyn mittaan lämpimästi ja mieli lähes halajaa jo Tanskaan takaisin. Kiitos myös luottoreissuseurallemme Eilalle ja Pekalle! Pahasti emme eksyneet tälläkään kertaa! :-)  

Reissun tuliaisia
Reissun tuliaisia
Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur)
Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur)
Leon (Ikurin Imperator Leonum) reissusaalis
Leon (Ikurin Imperator Leonum) reissusaalis
Lulu (Ikurin Harmonia Optima)
Lulu (Ikurin Harmonia Optima)

8.8.

Meillä oli kesälomareissu Tanskaan tuloillaan elokuun puolivälissä, mutta innostuimme silti lähtemään kenraaliharjoituksiin Savon sydämeen Kuopioon. Tänä vuonna Kuopiossa järjestettiin perinteinen Sawo Show -viikonloppu, jossa oli näyttelyt peräti kolmena päivänä, mutta tulevasta Tanskan reissusta johtuen osallistuimme ainoastaan sunnuntain KV-näyttelyyn. Lauantain NORD-näyttelyssä Lyyli (Ikurin Hasta Bonita) ja Ksenia (Ikurin Ksenon Blandus) pitivät hienosti lippua korkealla ja Iuza Beradzen kehässä Lyyli oli hienosti PN2 ja Ksenia PN4. Lyylille Vara-NORD-SERT ja Ksenialle Vara-SERT. 

Sunnuntain tuomari Ricky Lochs-Romans tuli Hollannista ja kehässä oli peräti 15 kaunista kessua. Uroksissa kehään meni ensin Sasha (Pushistikoff Shtirlitz), joka voitti junioriluokan ERIn ja SA:n kera. Samalla Sasha sai viimeisen Juniori-SERTin ja siitä tuli Suomen Juniorimuotovalio! Lämpimät onnittelut Tuomo ja Johanna! Seuraavana kehässä oli Leo (Ikurin Imperator Leonum), joka oli valiourosten toinen ja sai ERin ja SA:n. PU-kehässä Leo oli lopulta PU2 ja Sasha PU3. 

Avointen narttujen luokassa Ksenia sai tänään EH:n ja oli luokan toinen. Valionarttuja oli puolestaan kehässä komeasti viisi kappaletta ja kaikki olivat Ikurin neitejä. Kaikki saivat ERIt ja luokan voitti Lulu (Ikurin Harmonia Optima), toiseksi tuli Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus), kolmas oli Diva (Ikurin Divina Diva), neljäs oli Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) ja viides oli Lyyli (Ikurin Hasta Bonita). Lulu, Sumu ja Diva saivat SA:t ja jatkoivat PN-kehään, missä ne valloittivat sijat PN1, PN2 ja PN3. 

Lopulta ROP-kehässä Lulu oli ROP, kasvattajaryhmämme kahden esitetyn ryhmän joukosta ROP ja Sasha myös ROP-Juniori. Tämä tiesi pitkää päivää raviradalla, mikä ei lainkaan harmittanut kivassa seurassa ja säässä. Isossa kehässä kasvattajaryhmämme pääsi kaikkien roturyhmien joukosta vielä jatkoon ja myös Lulu ja Sasha esiintyivät hienosti. Kiitos kaikille hauskasta päivästä! Olipa kiva nähdä paljon tuttuja!  

Kasvattajaryhmämme. Koirat vasemmalta: Ikurin Imperator Leonum, Ikurin Divina Diva, Ikurin Harmonia Optima & Ikurin Juvenes Dum Sumus.
Kasvattajaryhmämme. Koirat vasemmalta: Ikurin Imperator Leonum, Ikurin Divina Diva, Ikurin Harmonia Optima & Ikurin Juvenes Dum Sumus.
Kasvattajaryhmämme ROP.
Kasvattajaryhmämme ROP.
ROP Ikurin Harmonia Optima & VSP Eerondaali Five Stars
ROP Ikurin Harmonia Optima & VSP Eerondaali Five Stars

31.7.

Finn (Ikurin Magnus Fennicus) ja Matta (Ikurin Mirabile Fennica) lähtivät edustamaan meitä Lahden pentunäyttelyyn. Tarja Löfmanin arvostelemana Finn oli ROP ja Matta VSP. Finn oli lopulta vielä iltapäivän ryhmissä hienosti RYP4. 

Kiitos Vilmalle Finnin esittämisestä ja onnea Sannalle Matan menestyksestä!

Finn ROP & RYP4
Finn ROP & RYP4
Finn ROP & Matta VSP
Finn ROP & Matta VSP
Finn ja Vilma
Finn ja Vilma

Samaan aikaan Ykä (Ikurin Lux In Nocte) käväisi tyylillä Kannonkosken ryhmänäyttelyssä. Tuomari Juha Putkonen tykästyi Ykään kovin ja hienon arvostelun saattelemana Ykä oli ROP ja ROP-Juniori ja sai niin Juniori-SERTin kuin tavallisenkin SERTin. Onnea Laura ja Ykä!

Ykä ROP
Ykä ROP

Lisäksi pikkuinen Nora (Ikurin Maximia Sententia) oli Ruotsissa kaksi kertaa ROP-pentu. Lämpimät onnittelut Kjetil ja Ingerid!

25.7.

Suomenkin näyttelyissä on loppukevään - kesän mittaan ehditty pyörähtää. Kaikkiaan kuusi kasvattiamme on tänä vuonna saavuttanut vähintään FI MVA:n arvon. Kennelimme histrorian aikana 70 Ikurin koiraa eli yli 40 % kaksi vuotta täyttäneistä kasvateistamme on vähintään Suomen muotovalio. Tänä vuonna näitä valioita ovat toistaiseksi seuraavat:

  • Ikurin Harmonia Optima "Lulu"
  • Ikurin Juvenis Camillo "Camillo"
  • Ikurin Juvenes Dum Sumus "Sumu"
  • Ikurin Juno Bella "Nasu"
  • Ikurin Jocus Perfectus " Touho"
  • Ikurin Jupiter Notus "Sisu"

Lisäksi Leo (Ikurin Imperator Leonum) on saanut jo vahvistuksen C.I.B.-tittelistään ja myös Lululla ja Nasulla on jo tarvittavat cacibit koossa ja virallisia vahvistuksia enää odotellaan.

Lisäksi ensimmäiset Suomen veteraanimuotovaliot on kruunattu

  • Ikurin Xmas Light "Valo"
  • Ikurin Aurea Corona "Ferra"

Miten iloisia olemmekaan kaikkien puolesta!

24.7.

Vietimme itse kesälomaviikonloppua, mutta seurasimme tarkasti tulospalvelua, sillä Kalajoen näyttelyviikonlopussa oli parikin Ikurilaista edustamassa. Perjantain ryhmänäyttelyssä Maija Mäkinen teki Ferrasta (Ikurin Aurea Corona) VSP:n ja ROP-Veteraanin.

Lauantaina Hans Almgrenin kehään tuli Ferran lisäksi vielä Nasukin (Ikurin Juno Bella). Nasu oli valionarttujen ensimmäinen ERIn ja SA:n kera ja Ferra voitti veteraaninartut myöskin ERIn ja SA:n kera. Tällä kertaa Nasu oli PN1 ja Ferra PN2 ja lopulta Nasu oli vielä VSP ja Ferra VSP-Veteraani. Nasulle myös NORD-SERT.

Myös sunnuntain Kansainvälisen näyttelyn tuomari Malgorzata Supronowicz tykkäsi nartuistamme ja nyt oli Ferran vuoro olla PN1 ja Nasu oli puolestaan PN2. Nasu sai myös cacibin ja tämän cacibin myötä Nasusta tuli Kansainvälinen muotovalio (C.I.B.). Lämpimät onnittelut Nasulle ja Nasun toiselle omistajalle Nennalle! Ferra oli lopulta VSP ja ROP-Veteraani. Onnittelut myös Mariannelle Ferran hienosta viikonlopusta!

ROP Eerondaali King Of The Ring & VSP Ikurin Juno Bella (C) Eveliina Nokelainen
ROP Eerondaali King Of The Ring & VSP Ikurin Juno Bella (C) Eveliina Nokelainen

17.7.

Tornion NORD-näyttelyssä Kirsi Honkasen arvioitavana käväisi pohjoisen Ikurilaisemme Fiina (Ikurin Gratissima Filia). Tänään kauniisti esitetylle Fiinalle Erittäin Hyvä ja avoimen luokan voitto. Kiitos Paula Fiinan esille tuomisesta!

Tampereen Pentunäyttelyssä pikkuinen Finn (Ikurin Magnus Fennicus) oli ensimmäisessä näyttelyssään ROP ja vielä iltapäivällä RYP4.

Sunnuntaina Helsingin KR-näyttelyssä Linda Jürgensin kehässä esiintyivät Leo (Ikurin Imperator Leonum) ja Touho (Ikurin Jocus Perfectus). Leo oli valiourosten toinen ja PU2 ja Touho valiourosten kolmas ja PU4. Onnittelut Touhon hienosta PU-putkesta Riikka!

4.7.

Lähdimme kesälomareissulle peräti kolmen auton voimin Liettuaan ja Latviaan. Suuntana oli Moletai Liettuassa ja Liepaja Latviassa ja luvassa oli jälleen pari tuhatta ajokilometriä, paljon naurua, loputtomasti matkaeväitä, aurinkorasvaa ja mahdottomasti koirankarvoja.

Perjantaina Moletain KV-näyttelyssä junioripoika Ykä (Ikurin Lux In Nocte) oli ROP ja ROP-Juniori ja sai Liettuan Juniori-SERTin. Elmo (Ikurin Heros Maximus) sai Cacibin ja Liettuan SERTin. Copo (Ikurin Canis Eximus) oli ROP-Veteraani ja sai Liettuan Veteraani-SERTin.

Nartuissa Lulu (Ikurin Harmonia Optima) oli VSP ja sai cacibin ja Liettuan SERTin. Näin Lulusta tuli samalla sekä Liettuan Muotovalio että kennelimme uusi C.I.B eli Kansainvälinen muotovalio. Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) sai vara-cacibin.

Ikurin Lux In Nocte ROP & Ikurin Harmonia Optima VSP (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Lux In Nocte ROP & Ikurin Harmonia Optima VSP (c) Marjatta Koivisto

Iltapäivän ryhmäkilpailuissa kasvattajaryhmämme oli BIS2.

Kennel Ikurin BIS2-kasvattaja
Kennel Ikurin BIS2-kasvattaja

Lauantaina Moletain toisessa KV-näyttelyssä Ykä oli jälleen ROP ja ROP-Juniori ja sai toisen Juniori-SERTin ja tuli Liettuan Juniorimuotovalioksi. Elmo ei tänään saanut cacibia, mutta Copo oli jälleen ROP-Veteraani ja sai toisen Veteraanisertin ja tuli Liettuan Veteraanimuotovalioksi. Nartuissa Lulu ei enää mennyt kehään, mutta Sumu oli VSP ja sai cacibin ja SERTin ja tuli Liettuan Muotovalioksi. Ryhmiin emme jääneet, sillä lähdimme suuntamaan jo kohti Latviaa.

Ikurin Lux In Nocte (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Lux In Nocte (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Canis Eximus (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Canis Eximus (c) Marjatta Koivisto

Sunnuntaina osallistuimme Latvian Liepajassa KR-näyttelyyn. Nyt oli Elmon vuoro olla ROP ja samalla Elmo sai myös Latvian SERTin. Ykä oli PU2 ja sai Latvian Juniorisertin. Copo oli PU3 ja sai Latvian Veteraanisertin ja oli ROP-Veteraani. Nartuissa kehään meni ainoastaan Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus), joka oli PN1 ja VSP ja tuli Latvian SERTin myötä myös Latvian Muotovalioksi.

Ikurin Heros Maximus ROP & Ikurin Juvenes Dum Sumus VSP (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Heros Maximus ROP & Ikurin Juvenes Dum Sumus VSP (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Juvenes Dum Sumus (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Juvenes Dum Sumus (c) Marjatta Koivisto

Iltapäivän ryhmäkilpailuissa kasvattajaryhmämme oli BIS1 ja Elmo RYP4. Parikilpailussa Elmo ja Sumu eivät päässeet näyttämään kynsiään, koska kehään saavuttuaan Sumu päätti, ettei ilmeisesti Elmo ollut kelvollinen kisakaveri, vaan veti päänsä irti hihnasta ja kipitteli takaisin näyttelyteltalle syömään makupaloja.

Ikurin Heros Maximus (c) Marjatta Koivisto
Ikurin Heros Maximus (c) Marjatta Koivisto
Kennel Ikurin BIS1-kasvattaja
Kennel Ikurin BIS1-kasvattaja

Kiitos Eila, Pekka, Päksy ja Marjatta loistavasti reissuseurasta! Kilometrit eivät tuntuneet lainkaan pitkiltä kansanne reissatessa ja jälleen jäi monia kommelluksia ja hauskoja tarinoita kerrottavaksi. Seuraavia reissuja jo suunnittelemaan!

Norjassa Nora (Ikurin Maksimia Sententia) esiintyi kahdessa pentunäyttelyssä. Toisessa tuloksena ROP ja RYP3-pentu ja toisessa PEK2 KP.

19.6.

Haapajärven ryhmänäyttelyssä Kimmo Mustonen oli tiukkana ja kahdeksasta kessusta vain kaksi sai SA:n näistä toinen oli veteraanineito Ferra (Ikurin Aurea Corona), joka oli upeasti ROP. Onnea Marianne!

Pienellä porukalla käväisimme Kotkan KV-näyttelyssä nauttimassa aurinkoisesta kesäpäivästä. Sirke Lepasaarelle esitettiin hienoja kessuja, joista uroksissa Touho (Ikurin Jocus Perfectus) oli valiourosten toinen ja PU2 Vara-Cacibin kera ja Leo peesasi Touhoa ollen valioiden kolmas ja PU3. Pate (Ikurin Hic Hoc) esiintyi myös hienosti ja sai valiouroksissa ERIn, vaikka ei sijoitusta tänään tullutkaan. Lisäksi Sisu (Ikurin Jupiter Notus) sai bikiniturkissaan sileän ERIn ja voitti samalla avointen urosten luokan.

Nartuissa viiden valionartun joukosta voittoon kirmasi Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) ja toinen oli "pikkusisko" Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus). Haiku (Ikurin Genius Loci) on kasvattanut pentujen jälkeen itselleen suuren turkin, joka tänään sai Haikun näyttämään niin raskaalta, että tuloksena oli Erittäin Hyvä. PN-kehässä Mesi laitettiin ensimmäiseksi cacibin kanssa ja Sumu oli hienosti PN3 cacibiksi muuttuvan vara-cacibin kanssa.

Kasvattajaryhmämme (Leo, Touho, Pate ja Mesi) oli toinen kunniapalkinnon kanssa.

Kiitos taas riemukkaasta kesäpäivästä kaikille Ikurilaisille ja lämpimät onnittelut hienosta menestyksestänne!

VSP Ikurin Gaudeamus Igitur
VSP Ikurin Gaudeamus Igitur

13.6.

Viikonloppu oli yhtä valiotykitystä! Ensin lauantaina Hämeenlinnan KR-näyttelyssä Sisu (Ikurin Jupiter Notus) viimeisteli valiotittelinsä olemalla Tanya Ahlman-Stockmarin kehässä PU2 ja saamalla viimeisen SERTinsä. Heti perään Uuskaarlepyyn ryhmänäyttelyssä Ferra (Ikurin Aurea Corona) oli Nina Karlsdotterin tiukassa syynissä PN1, VSP ja ROP-Veteraani ja sai viimeisen tarvitsemansa Veteraani-SERTin ja tuli Suomen Veteraanimuotovalioksi!

Lämpimät onnittelut ja kiitokset Sisun ja Ferran hienosta hoidosta niin Sisun omistajille Miialle ja Juhalle kuin Ferrankin omistajalle Mariannelle!

Me puolestamme käväisimme Alavudella sunnuntaina. Kehä alkoi jo klo 9 aamulla, mutta aikainen aamu ei ollut vähentänyt osallistujien määrää vaan Maija Lehtoselle esitettiin peräti 20 kessua. Uroksissa Ykä (Ikurin Lux In Nocte) sai junioreissa ERIn ja oli luokan toinen. Valiouroksissa Leo (Ikurin Imperator Leonum) oli myöskin luokan toinen ja sai ERIn ja SA:n ja oli lopulta PU3.

Nartuissa Ykän sisko Kida (Ikurin Lumen Naturale) oli ensimmäistä kertaa aikuisten luokassa ja sai Ykän tapaan ERIn ja oli luokkansa toinen. Harvoin, mutta menestyksekkäästi näyttelyissä käyvä Hilla (Ikurin Kurium Verendus) voitti nuorten narttujen luokan ERIn ja SA:n kanssa. Kaikki valionarttumme saivat ERIt ja valionarttujen voittoon liihotteli Lulu (Ikurin Harmonia Optima) ja sai myös SA:n. Luokan kolmas oli Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) ja neljäs oli Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus). Veteraaneissa Valo (Ikurin Xmas Light) jatko Ykän ja Kidan linjalla ja oli luokan toinen ERIn kera. PN-kehässä PN1 oli Hilla, joka sai myös SERTin ja PN2 oli Lulu. Kasvattajaryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kanssa.

Kiitos taas kaikille Ikurilaisille hauskasta päivästä! Teidän kanssanne jokainen näyttelyreissu on juhlaa!

Ikurin Kurium Verendus (c) Maria Chevtsova
Ikurin Kurium Verendus (c) Maria Chevtsova
Ikurin Imperator Leonum, Ikurin Kurium Verendus, Ikurin Harmonia Optima ja Ikurin Gaudeamus Igitur (c) Maria Chevtsova
Ikurin Imperator Leonum, Ikurin Kurium Verendus, Ikurin Harmonia Optima ja Ikurin Gaudeamus Igitur (c) Maria Chevtsova

5.6.

Copo (Ikurin Canis Eximus) kävi valloitamassa Loviisan ryhmänäyttelyn. Anneli Pukkilan kehässä Copo oli hienosti ROP ja ROP-Veteraani ja sai taas Veteraani-SERTin. Suuret onnittelut Päksy ja Kärppä!

31.5.

Olemme säännöllisesti vierailleet pohjoismaissa rotumme erikoisnäyttelyissä. On mahtavaa päästä tutustumaan kessuihmisiin sekä näkemään hienoja ja uusia kessuja sekä saada arvosteluja rotuun hyvin perehtyneiltä erikoistuomareilta. Joka kerta meidät on otettu vieraanvaraisesti ja lämpimästi vastaan eikä tämäkään kerta ollut poikkeus, vaan oli jälleen kerran aivan mahtavaa tavata iso joukko pohjoismaalaisia kessuihmisiä! Lähdimmekin helatorstaina intoa täynnä kahden autokunnan voimin kohti Norjan Trondheimiä osallistuaksemme ensin lauantaina Trondheimin KV-näyttelyyn ja sunnuntaina Norjan Keeshond-yhdistyksen järjestämään erikoisnäyttelyyn.

Matka meni rattoisasti rupatellen ja upeita maisemia ihaillen perillä olimme perjantai-iltana. Lauantain KV-näyttelyssä tuomarina toimi Simon Rooney Irlannista ja päivämme oli erittäin menestyksekäs. Ensin Leo (Ikurin Imperator Leonum) voitti hienojen valiourosten luokan ja oli lopulta PU1. Näin Leo sai cacibin lisäksi Norjan SERTin ja tuli Norjan Muotovalioksi. Nartuissa ensin Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) oli viiden avoimen luokan nartun joukosta toinen ja sai ERIn. Valionartut voitti puolestaan Lulu (Ikurin Harmonia Optima) ja Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) oli toinen. Kummatkin saivat ERIt ja SA:t ja matkasivat PN-kehään. PN-kehässä voittoon liiteli Lulu ja Mesi oli hienosti kolmas. Lulu sai samalla cacibin sekä Norjan SERTin ja tuli Leon tapaan Norjan Muotovalioksi. ROP-kehässä Lulu oli ROP ja Leo lopulta VSP. Myös kasvattajaryhmämme oli ROP.

Seuraavana päivänä oli vuorossa keeshondien erikoisnäyttely. Tuomariksi oli kutsuttu rodun pitkäaikainen erikoistuomari Joan Miles.

Ensimmäinen pikkupentujen luokassa esiintyi pikkuinen Nora (Ikurin Maksimia Sententia) tasan neljän kuukauden iässä. Nora esiintyi elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä erittäin hienosti ja nousi itseään vanhempien pentujen joukossa upeasti toiseksi ja sai kunniapalkinnon.

Ikurin Maksimia Sententia (c) Ingerid Moe
Ikurin Maksimia Sententia (c) Ingerid Moe

Uroksissa Leo voitti edellisen päivän tapaan valiourokset sekä upeasti myös PU-kehässä kaikki urokset ja oli siis erikoisnäyttelyn kaunein uros.

Ikurin Imperator Leonum (c) Ingerid Moe
Ikurin Imperator Leonum (c) Ingerid Moe

Isossa avointen narttujen luokassa Sumu oli tällä kertaa neljäs ja sai ERIn. Kovatasoisen valionarttujen luokan voitti eilisen tapaan Lulu, Diva (Ikurin Divina Diva) tuli osallistumaan vain erikoisnäyttelyyn ja oli luokan kolmas ja Mesi oli tällä kertaa neljäs. Kaikki saivat ERIt ja SA:t. PN-kehässä Lulu oli lopulta PN1 ja Diva PN3. Tämä tarkoitti sitä, että ROP-kehässä toisensa kohtasivat edellisen päivän tapaan Lulu ja Leo. Lopulta Lulu oli ROP ja Leo VSP. Lulu sai aivan mahdottoman kauniin arvostelun, joka häikäisee edelleen usean lukukerran jälkeenkin ja olemme erittäin kiitollisia ja häkeltyneitä kaikesta menestyksestä.

Stunning bitch. Completely fills my eye. Beautiful shape. In excellent bloom. Beautiful head and expression. Well placed ears. Lovely almond shaped eye giving the sweetest of expressions. Tight double curl on the tail and tight cat like feet. Beautifully presented. Moved very well.

- Joan Miles

VSP Ikurin Imperator Leonum & ROP Ikurin Harmonia Optima (c) Ingerid Moe
VSP Ikurin Imperator Leonum & ROP Ikurin Harmonia Optima (c) Ingerid Moe

Kyynelsilmin liikutuksesta ja naurusta (miten aina onnistummekin säätämään kehässä ja kehän laidalla) esitimme vielä kasvattajaryhmän, johon otimme koiriksi Lulun, Leon, Divan ja Mesin. Ryhmämme oli kahden esitetyn ryhmän joukosta ensimmäinen ja siten siis erikoisnäyttelyn Best In Show. Huhhuh! Tästä toipumiseen meni aika kauan, mutta onneksi ajettavaa kotimatkaakin oli riittävästi.

Kennel Ikurin BIS-Kasvattaja (c) Ingerid Moe
Kennel Ikurin BIS-Kasvattaja (c) Ingerid Moe

Kiitos Eilalle ja Pekalla laatutakuulla varustetusta reissuseurasta - käänteitä ja käännöksiä ei tältäkään reissulta puuttunut! :-)

30.5.

Toukokuun viimeisen viikonlopun seikkailimme itse Norjassa ja tämä reissu ansaitsee ihan oman erillisen päivityksensä. Meidän ulkomaan käyntimme aikana Ikurilaisia osallistui näyttelyihin menestyksekkäästi myös kotimaassa ja Baltiassa. Kiitos teille hienosta edustamistanne!

Keuruun ryhmänäyttelyssä Harto Stockmarin kehässä Valo (Ikurin Xmas Light) teki historiaa. Se oli hienosti PN3 ja VSP-Veteraani ja sai viimeisen tarvitsemansa Veteraani-Sertinsä ja siitä tuli kennelimme ensimmäinen Suomen Veteraanimuotovalio. Kiitos ja paljon onnea Elina ja Valo!

Kontiolahdella järjestettiin lauantaina KV-näyttely ja sunnuntaina KR-näyttely. Lauantaina tuomarina toimi Beatrice Märki-Casanova, joka teki Camillosta (Ikurin Juvenis Camillo) ROPin ja Kseniasta (Ikurin Ksenon Blandus) tuli VSP. Kumpikin sai lisäksi vielä cacibit ja Ksenia sai vielä SERTinkin. PU3 oli Camillon veli Touho (Ikurin Jocus Perfectus), joka sai vara-cacibin. Venäjän tuontimme Sasha (Pushistikoff Shtirlitz) sai tyytyä junioreissa Erittäin Hyvään.

Sunnuntaina tuomarina toimi Saija Juutilainen ja nyt oli Touhon vuoro olla ROP. Sasha puolestaan petrasi eilisestä ja voitti junioriurokset ja PU2 SERTin ja Juniori-SERTin kera. Ksenia sai vuorostaan tyytyä pienen kokonsa johdosta Erittäin Hyvään. Camillo ei ollut kehässä tänään lainkaan.

Riihimäen ryhmänäyttelyssä Helin Tenson ei viehättänyt Elmosta (Ikurin Heros Maximus) eikä Coposta (Ikurin Canis Eximus). Elmolle EH ja luokkavoitto avoimista uroksista ja Copolle tällä kertaa sileä ERI ja veteraaniurosten kakkossija.

Lestijärven ryhmänäyttelyssä Hannu Talvi piti Ferrasta (Ikurin Aurea Corona) ja veteraanilady oli ensin PN2 ja ROP-Veteraani Veteraani-SERTin kera ja vielä iltapäivällä upeasti BIS-Veteraani! Onnittelut Marianne ja Ferra!

Ykä (Ikurin Lux In Nocte) kävi valloittamassa Viroa ja kotiintuomisina oli kaksi ROPia, kaksi ROP-Junioria, 2 Viron Juniorisertiä ja yksi Viron juniorimuotovalion titteli. Onnea Laura!

EE JMVA Ikurin Lux In Nocte
EE JMVA Ikurin Lux In Nocte

26.5.

Fiina (Ikurin Gratissima Filia) vietti helatorstaita Tornion ryhmänäyttelyssä Mari Lackmanin kehässä. Fiina liittyi bikiniturkkisten kessujemme kesäkerhoon ja oli avointen narttujen toinen Erittäin Hyvän kanssa. Kiitos Fiinan esille tuomisesta ja kauniista esittämisestä Paula!

Ikurin Gratissima Filia (C) Jukka Tuutijärvi
Ikurin Gratissima Filia (C) Jukka Tuutijärvi

22.5.

Fedja (Ikurin Fedja Patrus) rallasi avoimessa luokassa 78 pistettä ja viimeisteli RTK2-tittelin. Lämpimät onnittelut Mari ja Fedja!

21.5. 

Onpa mahtava tunne kasvattajana, kun koko pentueen terveys on tutkittu - ja vielä varsin kelvollisin tuloksin. Kiitokset K2:sten omistajille vaivannäöstä! 

  • Ikurin Kalcium Gravis "Rafael": lonkat C/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK
  • Ikurin Karbon Generale "Hugo": lonkat C/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK
  • Ikurin Krypton Magnus "Kari": lonkat B/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK
  • Ikurin Keriumn Gratus "Nella":  lonkat B/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK
  • Ikurin Ksenon Blandus "Xenia": lonkat C/C, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK
  • Ikurin Kurium Verendus "Hilla": lonkat C/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät OK

16.5.

Tänä viikonloppuna Ikurilaisia oli esillä peräti neljässä näyttelyssä ja meillä kasvattajilla riitti jännitettävää.

Lauantaina Oulun ryhmänäyttelyssä Iuza Beradze nosti Ferran (Ikurin Aurea Corona) ensin veteraaninarttujen voittoon ja lopulta hienosti PN2 asti! Ferra oli myös ROP-Veteraani ja sai Veteraani-Sertin.

Valkeakosken pentunäyttelyssä Kaisa Metteri-Gold tykkäsi Ykästä (Ikurin Lux In Nocte) ja teki siitä ensin ROP-pennun ja lopulta vielä iltapäivän ryhmäkehissä peräti RYP2! Onnea Laura ja Ykä!

Ikurin Lux In Nocte
Ikurin Lux In Nocte

Helsingin KV-näyttelyssä Anca Giuran kehässä Leo voitti ensin valiot, sen jälkeen kaikki hienot urokset ja oli PU1 sekä lopulta vielä ROP ja sai cacibin. Touho (Ikurin Jocus Perfectus) voitti puolestaan avoimet urokset ERIn ja SA:n kera ja PU-kehässä nousi aina PU3 asti. Samalla Touho sai SERTin ja cacibiksi muuttuvat vara-cacibin. SERT oli viimeinen Touhon tarvitsema ja siten Touhosta tuli kennelimme xx Suomen Muotovalio. Lämpimät onnittelut Riikka Touhon uudesta tittelistä! Kari (Ikurin Krypton Magnus) ei puolestaan onnistunut hurmaamaan tuomaria, vaan lapsekkaalla olemuksellaan sai nuorten urosten luokassa H:n.

Ikurin Imperator Leonum
Ikurin Imperator Leonum

Seuraavana päivänä Haminan KR-näyttelyssä Maritha Östlund-Holmsenin kehässä bikiniturkkiset kessumme pärjäsivät mukavasti. Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) oli valioiden toinen ERIn ja SA:n kanssa ja lopulta PN4. Sumu (Ikurin Juvedes Dum Sumus) voitti avoimet nartut sileällä ERIllä ja Sisu (Ikurin Jupiter Notus) voitti puolestaan avoimet urokset ja sai Erittäin Hyvän. Kiitos Eila, Pekka ja Miia ja Juha hienosta edustamisesta!

8.5.

Loviisan ryhmänäyttelyssä Leni Finnen kehässä Pate (Ikurin Hic Hoc) kävi hakemassa kotiin viemisiksi PU1- ja VSP-sijoitukset. Paljon onnea Kati ja Pate!

Seuraavana päivänä Kouvolan ryhmänäyttelyssä Hannu Talven kehässä veljekset Sisu (Ikurin Jupiter Notus) ja Touho (Ikurin Jocus Perfectus) jatkoivat Paten viitoittamalla tiellä. Päivän päätteeksi kumpikin herra sai ERIn ja lopulta Sisu oli ROP ja sai SERTin ja Touho puolestaan avointen urosten kolmas. Paljon onnea myös Miia ja Juha sekä Riikka!

1.5.

Vietimme vappua perinteiseen tapaan Lahdessa Jokimaan raviradalla. Samaan näyttelypäivään oli saatu mahdutettua niin pentunäyttely kuin ryhmänäyttelykin, joten meitä oli iso joukko Ikurilaisia vappuherkkujen ääressä.

Pentunäyttelyyn Sanna Törnroosille esitettiin 8 suloista kessun pentua. Näistä isompien urospentujen joukosta Ykä (Ikurin Lux In Nocte) oli ensimmäinen ja Juska (Ikurin Locus Iste) oli toinen ja Ykä sai vielä KP:n. Isommissa narttupennuissa Kida (Ikurin Lumen Naturale) sai kauniin arvostelun, mutta onnistui koikkelehtimaan kivi tai korsi varpaan välissä siihen malliin, että KP jäi tällä kertaa saamatta. Ykä voitti vielä pienten urospentujen voittajan ja matkasi vielä ROP-kehään. Myös siellä Ykä voitti narttupentujen voittajan ja oli hienosti ROP-pentu. Ryhmäkehässäkin Ykä pääsi vielä jatkoon, mutta sitten nuorella herralla loppui virta ja tie nousi pystyyn. Kaikki pennut esiintyivät koko päivän erittäin hienosti ensimmäisissä virallisissa näyttelyissään - hyvä te kaikki!

Ryhmänäyttelyn puolella Jouko Leiviskälle esitettiin peräti 19 kessua ja näistä Ikurilaisia oli peräti 10 (kyllä, me tykkäämme selvästi viettää yhteisesti vappua raviradalla 😉). Pentunäyttelyn lisäksi Ykä ja Kida osallistuivat pentuluokkaan myös ryhmänäyttelyn puolella ja tuomari tykkäsi lapsosista ihan toden teolla ja kumpikin sai erittäin kauniit arvostelut. Tällä kertaa pitkän pohdinnan jälkeen Kida oli ROP-pentu ja Ykä VSP-pentu.

Nuorissa uroksissa kehädebyyttinsä teki Kari (Ikurin Krypton Magnus), joka sai ERIn ja voitti luokan. Avoimissa uroksissa Elmolle (Ikurin Heros Maximus) tänään luokkavoitto ja EH. Veteraaneissa meillä oli tuplaedustus, kun Rudi (Ikurin Alfa Nova) ja Copo (Ikurin Canis Eximus) ottivat mittaa toisistaan. Tällä kertaa voiton vei Rudi, joka sai ERIn ja SA:n. Copolle puolestaan tänään EH. PU-kehässä Rudi oli lopulta PU2 sekä ROP-veteraani.

Nartuissa avointen narttujen luokan voitti Nasu (Ikurin Juno Bella) ERIn ja SA:n kera. Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) sai Copon ja Elmon tapaan tyytyä Erittäin Hyvään ja luokkan kakkossijaan. Valionartuissa Alma (Ikurin Elatio Regina) ja Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur) saivat ERIt ja lopulta Alma oli luokan toinen ja sai SA:n ja Mesi puolestaan kolmas. PN-kehässä Alma oli PN2 ja Nasu PN3 ja sai SERTin. Samalla Nasusta tuli kennelimme xx Suomen Muotovalio ja samalla neidistä tuli myös Viron Muotovalio.

Kasvattajaryhmäämme valitsimme PU- ja PN-sijoittuneet kessumme Rudin, Alman ja Nasun sekä valioiden kolmanneksi tulleen Mesin. Koirien sukulaissuhteet eivät auttaneet vaan tuomarin mielestä hieman epäyhtenäinen ryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kera.

Vappueväitä syödessämme jäimme kannustamaan iltapäivän ryhmäkilpailuihin Rudia, joka olikin suuresta veteraanijoukosta lopulta BIS3-Veteraani.

Kiitos taas rakkaat Ikurilaiset hulvattoman hauskasta päivästä ja riemukkaasta vapusta!

Ikurin Alfa Nova BIS3-veteraani
Ikurin Alfa Nova BIS3-veteraani
Ikurin Lux In Nocte
Ikurin Lux In Nocte

23.4.

Polvijärven ryhmänäyttelyssä Ikurilaisilla meni hienosti. Mari Lackmanille esitettiin 6 kessua, joista vain kolme sai SA:n. Nämä olivat Venäjältä viime vuonna tuotu kimppakoiramme Sasha (Pushistikoff Shtirlitz), Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) ja Mesi (Ikurin Gaudeamus Igitur). Sasha oli PU1 ja VSP ja sai toisen SERTinsä sekä Juniori-sertin. Sumu voitti avoimet nartut ERIn ja SA:n kera ja oli PN1 ja ROP. Samalla Sumu sai viimeisen SERTinsä ja tuli Suomen Muotovalioksi. Mesi oli puolestaan valioiden ykkönen ja PN2 heti Sumun perässä.

Lämpimät kiitokset ja suuret onnittelut Eilalle ja Pekalle Sumun hienosta uudesta tittelistä!

Erikoisnäyttelyssä Vesilahdella meitä edusti tänä vuonna ainoastaan Valo (Ikurin Xmas Light), joka hoiti tehtävät tyylillä. Valo tyylitteli ja nautiskeli erkkarikehän loisteessa ja sai valtavan suuressa veteraaninarttujen luokassa ERIn.

18.4.

Sisu (Ikurin Jupiter Notus) edusti meitä kunniakkaasti Kouvolan ryhmänäyttelyssä. Erika Häkkisen kehässä Sisu oli hienosti VSP ja sai SERTin. 

Hyvä te!

17.4.

Pääsiäistervehdys Noralta (Ikurin Maximia Sententia).

10.4.

Me lähdimme katsomaan kevään etenemistä Suomenlahden toiselle laidalle Tallinnaan. Lauantaina oli ensin vuorossa ryhmänäyttely, jossa tuomarina toimi Maja Korosec. Leo (Ikurin Imperator Leonum) oli ROP, Nasu (Ikurin Juno Bella) oli VSP ja Copo (Ikurin Canis Eximus) oli PU2 ja ROP-Veteraani. Näiden tulosten kautta Leosta tuli Viron Muotovalio ja Coposta Viron Veteraanimuotovalio. Lisäksi Nasu sai Viron SERTin odottamaan valioitumista Suomeen. Iltapäivän ryhmäkehissä Leo oli vielä RYP4. 

Seuraavana päivänä Tallinn Winner 2022 -näyttelyssä tuomarina oli Markku Mähönen Suomesta. Kehässä esiintyi kaiken kaikkiaan 7 hienoa kessua, joista kolme oli Ikurin kessuja. Meille päivä oli harvinaisen menestyksekäs, sillä saimme täysin samat sijoitukset kuin edellisenäkin päivänä sekä kaikki mahdolliset tittelitkin kotiintuomisina. Leo oli tänäänkin ROP ja sai Cacibin ja Tallinn Winner 2022 -tittelin. Lisäksi Cacibin ansiosta Leosta tuli kennelimme uusi Kansainvälinen Muotovalio. Copo oli jälleen PU2 ja ROP-Veteraani ja sai titteliriviään koristamaan uuden Tallinn Veteran Winner 2022 -tittelin. Nasu puolestaan voitti bikinikunnossaankin nartut ja sai Cacibin sekä Tallinn Winner 2022 -tittelin. 

Iltapäivän loppukehissä kasvattajaryhmämme oli valtavasta joukosta upeasti BIS2 ja Leo vielä kovatasoisessa 5-ryhmässä hienosti RYP3. 

Kiitos Päksy ja Nenna nauruhermoja kutkuttaneesta reissusta! Onneksi uudet reissukuviot ovat jo suunnitteilla :-)

Ikurin Imperator Leonum ROP & RYP3 (c) Kristiina Tammik
Ikurin Imperator Leonum ROP & RYP3 (c) Kristiina Tammik
Ikurin Imperator Leonum ROP & RYP3 (c) AlexDesign
Ikurin Imperator Leonum ROP & RYP3 (c) AlexDesign
Ikurin Imperator Leonum ROP & RYP3 (c) AlexDesign
Ikurin Imperator Leonum ROP & RYP3 (c) AlexDesign


Ikurin Canis Eximus PU2 & ROP-Veteraani & Tallinn Veteran Winner 2022 (c) AlexDesign
Ikurin Canis Eximus PU2 & ROP-Veteraani & Tallinn Veteran Winner 2022 (c) AlexDesign
Ikurin Canis Eximus PU2 & ROP-Veteraani & Tallinn Veteran Winner 2022 (c) Kristiina Tammik
Ikurin Canis Eximus PU2 & ROP-Veteraani & Tallinn Veteran Winner 2022 (c) Kristiina Tammik
Ikurin Juno Bella VSP, SERT, Cacib & Tallinn Winner 2022
Ikurin Juno Bella VSP, SERT, Cacib & Tallinn Winner 2022
Kennel Ikurin BIS2 (C) Kristiina Tammik
Kennel Ikurin BIS2 (C) Kristiina Tammik
Kennel Ikurin BIS2 (C) Kristiina Tammik
Kennel Ikurin BIS2 (C) Kristiina Tammik


Vaasan KV-näyttelyssä Ikureiden lippua pitivät korkealla veteraanineidot Valo (Ikurin Xmas Light) ja Ferra (Ikurin Aurea Corona). Ferra oli veteraaninarttujen toinen ja Valo kolma. Kumpikin sai ERIn ja Ferra vielä SA:n. 

Kiitos ansiokkaasta edustamisestanne!

27.3.

Hädin tuskin Korpilahdelta selvittyämme olimmekin jo matkalla Lahden KV-näyttelyyn. Tuomarimme oli Jari Partanen Norjasta ja uskon puhuvani jokaisen kehässä käyneen suulla, kun sanon, että kaikille jäi kehästä ja tuomarin työskentelystä hyvä mieli. 

Ensimmäiset Ikurilaiset marssivat kehään valiouroksissa, kun Leo (Ikurin Imperator Leonum) ja Pate (Ikurin Hic Hoc) edustivat meitä. Kumpikin herra sai ERIn ja kolmen valiouroksen joukosta Leo oli ensimmäinen ja Pate kolmas. Leo sai lisäksi SA:n. Copo puolestaan nappasi veteraaniurosten voiton ERIn, SA:n ja veteraanisertin kera. PU-kehässä Leo oli lopulta PU3.

Nartuissa Lulu (Ikurin Harmonia Optima) ja Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus) kisasivat toisiaan vastaan avointen narttujen luokassa. Tällä kertaa Lulu vei voiton ja sai ERIn ja SA:n ja vähäisessä turkissa oleva Sumu oli toinen sileän ERIn kanssa. Veteraaninartuissa 12-vuotias Pepsi (Ikurin Vera Causa) oli kahdesta veteraaninartusta paras ja sai myös ERIn, SA:n ja veteraanisertin. PN-kehässä Lulu oli lopulta hienosti PN2 ja sai cacibin ja Pepsikin kirmasi aina peräti PN4-sijoitukselle asti!

ROP-veteraani -kehässä kohtasivat äiti-Pepsi ja poika-Copo, joista Copo oli ROP-veteraani ja Pepsi VSP-veteraani. Kasvattajaryhmämme oli kauniilla arvostelulla toinen ja sai kunniapalkinnon. 

ROP-Veteraani Ikurin Canis Eximus & VSP-Veteraani Ikurin Vera Causa
ROP-Veteraani Ikurin Canis Eximus & VSP-Veteraani Ikurin Vera Causa

Kiitos kasvattiemme omistajat jälleen kerran hauskasta päivästä! Jokaisen näyttelypäivän ja -reissun kohokohta on se, että saamme viettää aikaa kanssanne.  

Kasvattajaryhmämme. Koirat vasemmalta: Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Hic Hoc, Ikurin Canis Eximus ja Ikurin Imperator Leonum
Kasvattajaryhmämme. Koirat vasemmalta: Ikurin Harmonia Optima, Ikurin Hic Hoc, Ikurin Canis Eximus ja Ikurin Imperator Leonum

Samaan aikaan kun me seikkailimme Lahdessa, edustivat edellisenä päivänä sisarukset Camillo (Ikurin Juvenis Camillo) ja Sumu (Juvenes Dum Sumus) Joensuun ryhmänäyttelyssä. Tuomari Tuula Savolainen piti sisaruksista kovasti, sillä Camillo oli VSP ja Sumu PN2. Päivän kruunu oli Camillon viimeinen SERT, jonka ansiosta Camillosta tuli kennelimme 66. Suomen Muotovalio. 

Lämpimät onnittelut ja kiitokset Sarille ja Tommille Camillon hienosta hoidosta ja tekemästänne työstä tämänkin saavutuksen eteen!

Ikurin Juvenis Camillo joulukuussa 2021 (c) Roviophotography
Ikurin Juvenis Camillo joulukuussa 2021 (c) Roviophotography

Lisäksi meitä edusti vielä Kauhajoen ryhmänäyttelyssä Valo (Ikurin Xmas Light). Seitsemästä kessusta tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa antoi vain kolme SA:ta ja Valo oli hienosti yksi näistä. Valo oli lopulta PN3 ja ROP-Veteraani ja sai veteraanisertin. Onnea Elina ja Valo! 

24.3.

Tänne on jäänyt päivittämättä kokonaan Sumun (Ikurin Juvenes Dum Sumus) hieno RTK1-saavutus tammikuulta. Lämpimät onnittelut Eila ja Pekka hienosta työstä Sumun kanssa rallytokokentillä!

23.3.

Innostuimme lähtemään seitsemän Ikurilaisen voimin Korpilahden ryhmänäyttelyyn Tapio Kakon tiukkaan syyniin. Ensimmäisenä kehään menivät pikkuiset L2-pentumme, jotka suorittivat näyttelydebyyttinsä seitsemän kuukauden iässä. Ykä (Ikurin Lux In Nocte) oli ROP-pentu ja Kida (Ikurin Lumen Naturale) oli VSP-pentu. Kumpikin sai KP:t ja hienot arvostelut. Onnittelut Lauralle ja Marialle hienosta ensiesiintymisestä näyttelykehissä!

Uroksissa meitä edustivat Camillo (Ikurin Juvenis Camillo) avoimissa uroksissa ja Leo (Ikurin Imperator Leonum) valiouroksissa. Camillo joutui tällä kertaa tyytymään sileään ERIin ja viimeinen valioitumiseen tarvittava SERT jäi vielä odottamaan. Leo puolestaan onnistui nappaamaan SA:n ja sen siivittämänä voitti urokset ja oli PU1.

Avoimia narttuja oli kehässä kolme, joista Ikurilaisia olivat Lulu (Ikurin Harmonia Optima) ja Sumu (Ikurin Juvenes Dum Sumus). Tuomari tykästyi kumpaankin ja kummatkin saivat ERIt ja SA:t. Lulu voitti luokan ja Sumu oli kolmas. Lopulta Lulu oli vielä PN1 ja sai narttujen SERTin, jonka ansiosta Lulusta tuli kennelimme 65. Suomen Muotovalio. Samalla Lulu valioitui myös Latviaan. Sumu oli lisäksi hienosti PN4. Pepsi (Ikurin Vera Causa) pääsi pitkästä aikaa näyttelyyn ja kipitteli veteraaninartuissa sileän ERIn arvoisesti. ROP-kehässä toisensa kohtasivat Leo ja Lulu ja Leo oli lopulta ROP ja Lulu VSP.

Kasvattajaryhmämme oli ROP ja lopulta iltapäivällä vielä BIS3. Oli hauskaa olla näyttelyssä pitkästä aikaa ja nähdä kaikkia tuttuja! Onneksi uudet kehäesiintymiset odottavat jo nurkan takana.  

ROP Ikurin Imperator Leonum ja VSP Ikurin Harmonia Optima (C) Maria Chevtsova
ROP Ikurin Imperator Leonum ja VSP Ikurin Harmonia Optima (C) Maria Chevtsova
VSP ja uusi FI MVA Ikurin Harmonia Optima
VSP ja uusi FI MVA Ikurin Harmonia Optima
Koirat vasemmalta: Ikurin Imperator Leonum, Ikurin Juvenes Dum Sumus, Ikurin Juvenis Camillo ja Ikurin Harmonia Optima (C) Eila Helen
Koirat vasemmalta: Ikurin Imperator Leonum, Ikurin Juvenes Dum Sumus, Ikurin Juvenis Camillo ja Ikurin Harmonia Optima (C) Eila Helen

15.3.

Lyyli ja pennut ovat voineet erinomaisesti ja Lyyli on hoitanut pentujaan ensiluokkaisesti. Lyyli on ollut harvinaisen leikkisä ja huolehtiva emo ja olemme silmät säihkyen seuranneet Lyylin itsenäistä ja omistautunutta pentujen hoitamista. Kaikki pennut ovat kasvaneet hienosti ja kaikilla pikkuisilla on ihanat kodit odottamassa. 

1.3.

L2-pentumme tapasivat toisensa leikkitreffien merkeissä.

Olipa kiva tavata teitä kaikkia!

30.1.

Lyyli synnytti 25.1. yhdeksän potraa pentua, viisi urosta ja neljä narttua. Äiti ja lapset voivat hyvin. Kiitos Katjalle tämän pentueen mahdollistamisesta ja hyvästä yhteistyöstä.