2012

30.12.

Pentutohinassa vuoden viimeinen huippu-uutinen on jäänyt lisäämättä sivuille. Vasta 10-kuinen junnu-uros Rudi (Ikurin Alfa Nova) matkusti Tukholmaan Ruotsin Voittajaan vain viikko Messarin jälkeen. Se teki hurjan tempun ja voitti ensin kaikki urokset ja sitten vielä nappasi ROP-sijoituksenkin. Sillä on nyt siis Ruotsin sertti hallussaan ja nimen edessä komeilevat tittelit SEJV-12 ja SEV-12. Onnea Vilmalle ja Annelle!

Tukholmassa olivat mukana myös Hook (Ikurin Xmas Star) (PU3) ja Luna (Ikurin Xmas Day) (ERI) sekä niukkakarva-Tuikku (Ikurin Ad Astra) (EH). Nuorisojengi muodosti näyttelyn ROP-kasvattajaryhmän ja sai kunnian juosta valokiilassa Tukholman areenalla. Saman teki tietenkin myös Rudi - ihan ylhäisessä yksinäisyydessään. Kiitos Ida, Vilma, Pete ja Karri ryhmän tyylikkäästä esittämisestä.

Tukholman kuulumisten lisäksi loppuvuoden huippuhyviin uutisiin kuuluu Fantan (Quasi Fantasi) kansainvälisen valion arvon vahvistuminen! Onnea Marianne!

12.12.12

Messarin kuviot ohi. Menestys hyvää: yksi titteli (Keksille, Ikurin Stella Polaris, HeW-12), kaikkiaan kuusi PU- ja PN-sijoitusta (Keksille, Pommille, Pepsille ja Lunalle). Kasvattajaryhmälle 2KP. Päivien välillä pieniä eroja mutta ei mitään mullistavaa. Tärkein saavutus taisi olla se, että Keksistä tulee vuoden keeshond -uros, mutta toisaalta se ohittaa toiseksi sijoittuvan oman kasvattimme: Hookin. Toinen iloinen yllätys on ollut Pepsin hyvä pärjääminen vuoden viimeisissä näyttelyissä. Juniorit vielä kehittyvät ja hakevat paikkaansa, mutta hienoa oli, että niitä oli kivasti läsnä.

26.11.2012

Myös maailmalla ovat juniorimme menestyneet hienosti: Akva (Ikurin Aqua Viva) on ollut kahdesti ROP-pentu. Ja Aakko Primo tuli heti ensimmäisessä juniorinäyttelyssään Norjan Juniori Voittajaksi -12! Myös kasvattien jälkeläiset ovat pärjänneet kivasti: Ulla-Brittin omistama Pommin ainokainen oli ROP- ja RYP1- pentu ensimmäisessä näyttelyssään!


13.11.2012

Jyväskylän KV-näyttelyssä pärjättiin taas hienosti. Läsnä oli ennätysmäärä Ikurin kessuja: yhdeksän kappaletta. Kaikki ne saivat ERIn, vaikka tuomari ei mikään ERI-automaatti olutkaan vaan jakeli myös EH:ta. A-pennut täyttivät juuri näyttelypäivänä yhdeksän kuukautta, joten nekin joutuivat todelliseen kisaan. Uroksissa Rudi (I. Alfa Nova) avasi pelin ja voitti heti junioriurokset, sai SA:n ja jatkoi hulppeasti PU-kehään, jossa oli PU2 ja sai synttärilahjakseen ensimmäisen serttinsä. Kovin paljon huonommin ei mennyt Mirollakaan (Ikurin Xmas Box): se voitti nuorten luokan ja oli lopuksi PU4. Aivan kannoilla keikkui myös velipoika Soni (Ikurin Xmas Song), joka oli luokassaan toinen. Varsinainen paukku antoi vielä odottaa itseään. Valiouros Keksi oli PU1, voitti ryhmän ja oli lopulta BIS3!

Nartuissa ensimmäisenä menivät kehään junnut Tuikku (Ikurin Ad Astra) ja Ferra (Ikurin Aurea Corona). Molemmat saivat ERIn, Tuikku oli ison junioriluokan toinen ja Ferra neljäs. Nuorten luokassa Luna (Ikurin Xmas Day) pärjäsi hienosti; se voitti luokkansa ja oli PN2 ja sai sertin. Valokin (Ikurin Xmas Light) esiintyi hienosti, sai ERIn ja sijoittui luokassaan neljänneksi. Jäljellä oli vielä kaksi valionarttua: Pepsi (Ikurin Vera Causa) voitti luokan, voitti vielä nartutkin ja oli VSP, Essi (Ikurin Stella Nova) oli valioiden kolmas.

Kokosimme nuorisoryhmän, Pepsi, Tuikku, Rudi ja Miro. Sillä olimme ROP-ryhmä mutta isossa kehässä ei menestystä tullut. Keksi sai vapaasti keskittyä voittamiseen!

ROP-pentu Tuikku ja Kata
ROP-pentu Tuikku ja Kata

3.11.2012

Takana taas menestystä: viime lauantaina Seinäjoella Hook (Ikurin Xmas Star) oli ROP ja RYP3! Keksi (Ikurin Stella Polaris) oli PU2. Narttujen paras ikurilainen oli Fasu (Ikurin Regina Nova) PN4. Myös Pepsi (Ikurin Vera Causa) ja Essi (Ikurin Stella Nova) saivat valioluokassa SA:n ja Pepsi oli lisäksi luokan neljäs. Luna (Ikurin Xmas Day) sai ERIn ja Valo (Ikurin Xmas Light) EH:n. Nämä kaksi nuorta neitoa vasta kasvattelevat talviturkkia. Kasvattajaluokkaa emme esittäneet, koska aloitteleva kasvattaja-Pia oli unohtanut sen ilmoittaa... Aikuisten menestymisen kruunasi pentu-Tuikun (Ikurin Ad Astran) ROP-pentusijoitus. Mukana oli sentään kuusi pentua!

Kun Seinäjoen menestyksestä oli juuri ja juuri toivuttu, sunnuntain Lahden pentunäyttelystä kuului huimia: Rudi (Ikurin Alfa Nova) oli ollut taas ROP ja RYP1! Samana päivänä Akva (Ikurin Aqua Viva) oli Ruotsissa ROP-pentu

Vain viikko kuvatun viikonlopun jälkeen Tanskan Voittaja -näyttelyssä Hook oli taas ROP, ja sen tittelirivistöön tuli taas uusi voittajatitteli: DKW-12!

22.10.2012


Rudi (Ikurin Alfa Nova) on käynyt edustamassa kenneliämme pentunäyttelyissä. Erikoisnäyttelyn hienon alun jälkeen se on ollut kolme kertaa ROP-pentu (Orivedellä, Tampereella ja Tuuloksessa). Tampereella napsahti lisäksi RYP1-sijoitus. Toisessa Tampereen näyttelyssä heltisi VSP-sijoitus. Siellä sisko Tuikku (Ikurin Ad Astra) oli PEK2 KP:n kera. Jyväskylässä tulee sitten päivälleen 9 kuukautta täyteen, joten pentu-ura on sitten ohi ja varsinainen ura edessä! Tuuloksessa oli myös Miro (Ikurin Xmas Box) mukana. Se pärjäsi hienosti ja oli PU3; tosin ihan serttiä sillä ei irronnut mutta varasertti kumminkin.

Eckerökään ei jäänyt ilman kennelimme edustajaa: Keksi (Ikurin Stella Polaris) nappasi siellä ROP-sijoituksen.

Aikuisia oli sitten nähtävissä Turun KV:ssä, jossa oli todella mielenkiintoinen tuomari Angelica Schneider-Rubens, kasvattajatuomari Saksasta. Hän on vieraillut maassamme monta kertaa ja on selvästi kiinnostunut Suomen kessuista, joten pakko oli liftata kyytiin Jyväskylästä kello 5 aamulla. Huh! Päivä oli joka tapauksessa hyvä meille, vaikka Keksi olikin selvästi nuopea huonovointinen eikä esittänyt kehässä parasta itseään. Se oli silti PU3, mutta joutui päästämään sukulaispoika Hookin (Ikurin Xmas Starin) edelleen PU2:ksi. Nartuissa Fasu (Ikurin Regina Nova) jatkoi loisteliasta paluutaan kehiin: 6 ½ -vuotiaana se yhä oli narttujen paras ja VSP. Pepsin (Ikurin Vera Causan) oli tyytyminen pelkään ERIin ja valionarttujen neljänteen sijaan. Nämä neljä koiraa oli mukana ja niillä heltisi ROP-kasvattajasijoitus. Jätimme kuitenkin ison kehän väliin. Onneksi Keksi oli jo Jyväskylässä oma, energinen itsensä, joten huonon voinnin oli vain jokin tilapäinen juttu.


17.9.

Syyskuussa taas suru ja ilo vaihtelee: pahinta oli kuulla Nikin (Ikurin Nota Benen) poismenosta. Sen tasoista koiraa emme varmaan koskaan pysty kasvattamaan emmekä varmaan koskaan löydä perhettä, joka aikaansa ja varojaan säästämättä on niin valmis antamaan hienolle koiralle mahdollisuuden. Kiitos Nikin elämästä Karille ja Kirsille.

Alla olevassa kuvassa Niki (Ikurin Nota Bene C.I.B. & POHJ & FI & SE & DK & NO & LV & EE & LT MVA V-06 -08 MV-08 PMV-07 LTV-04 LTJV-03 EEV-04 LTV-06).


Syyskuun huippuhetkiin kuuluu sitten hienosti järjestetty erikoisnäyttely Joensuussa ja huima menestys siellä. Pennut Rudi (Ikurin Alfa Nova) ja Tuikku (Ad Astra) osallistuivat ensimmäistä kertaa näyttelyyn ja heti irtosi huima tulos: Rudi oli ROP- (ja siis samalla BIS-) pentu ja sisko oli paras narttupentu, siis VSP-pentu. Ja kilpailuakin oli! Pentujen lisäksi huimin yksilösuoritus on Hookin (Ikurin Xmas Star) urosten voitto ja VSP. Se palkittiin myös parhaana liikkujana ja parhaasta uroksen päästä. Urosten menstystä täydensi velipoika Miron (Ikurin Xmas Box) luokkavoitto. Keksi (Ikurin Stella Polaris) oli valioiden kakkonen ja Pommi (Ikurin Tua Res) sai ERIn.

Narttujen parhaasta sijoituksesta vastasi Fasu (Ikurin Regina Nova), joka oli PN4. Se sai myös parhaan nartun pää -palkinnon. ERIn saivat lisäksi hieman karvattomat Luna (Ikurin Xmas Day) ja Pepsi (Ikurin Vera Causa). Meidän kannaltamme näyttelyn loppuhuipentuma oli tiukassa kisassa kasvattajaryhmän ROP (BIS). Koirina olivat Ikurin Tua Res VD, Ikurin Xmas Star, Ikurin Xmas Box ja Ikurin Rergina Nova. Kiitokset kaikille osallistuneille koirille.

Muutenkin erikoisnäyttelyviikonloppu oli varsinainen elämänpidentäjä. Tuntuu kuin olisi ollut rentouttavalla lomalla, jolla naururypyt vain syvenivät. Teimme varmaan myös mökkiin ahtautumisennätyksen. Kiitos seurasta.

23.8.2012

Elokuu kuin elämä: iloa ja surua. Karsimme itse kaikki muut näyttelyt pois paitsi Kuopion kaksi KV:tä. Fasu (I. Regina Nova) teki hienon paluun kehiin: se oli perjantaina ROP ja lauantaina VSP. Myös Keksi (I. Stella Polaris) pärjäsi hienosti: perjantaina PU2, lauantaina ROP ja sunnuntaina VSP. Muiden menestys hieman vaihteli: Pommi (I. Tua Res VD) oli perjantaina PU3 ja lauantaina PU4, Pepsi (I. Vera Causa) oli perjantaina PN2 mutta lauantaina ei sijoittunut PN-luokassa. Luna (I. Xmas Day) taas sai perjantaina pelkän ERIn mutta oli lauantaina PN2. Remusta (I. Super Nova) emme vieläkään saaneet EH:illa valiota; se on aivan eri koira kotonaan kuin näyttelykehässä.

Muihin koiranäyttelyn ilouutisiin kuuluvat Valon (I. Xmas Light) PN2 Ikaalisissa ja Fantan (I. Quasi Fantasi) menestys Tallinnassa (PN3 mutta samalla Viron Sert ja Cacib eli EE MVA ja C.I.B., kunhan FCI tittelin vahvistaa). Myös X-pojat Miro (Xmas Box) ja Soni (Xmas Song) pyörähtivät kehissä tuomisinaan EH:t.

Murheellisin koirauutinen oli Numan (Ikurin Nefer Nefer) menettäminen. Sen polvesta repeytyi eturistiside eivätkä eläinlääkärit antaneet minkäänlaista paranemisennustetta, joten päätös oli tehtävä. Näin on taas yksi merkittävä jalostusnarttu, näyttelykehien kestotähti sekä uskollinen ystävä siirtynyt sateenkaarisillalle. Koti on tyhjä, kun samalla laumanjohtaja on poistunut.

Numa (Ikurin Nefer Nefer C.I.B. & POHJ & FI & SE & LV & EE & NO MVA EE & LV VMVA V-03 -04 -05 -06 PMV-05 HEW-10 LTJV-03 LV-03 EEVV-11 PMVV-11) Joensuussa täytettyään 10 vuotta. Tämä ei ollut viimeinen näyttely, sillä Mikkelissä se oli vielä ROP-veteraani. Kuvan on ottanut Jenna Kostamo.

23.7.2012

Näin on vierähtänyt lähes kolme kuukautta. Voi vain ihmetellä, mihin. Tähän aikaan mahtuu muutama näyttelykäynti, jotka kaikki ovat tuottaneet ilon hetkiä: Tampereella saimme uuden ROP-koiran, Hookin (Ikurin Xmas Star). Siellä myös Wednesday (Trumpet's Tuesdays Gone) sai kolmannen Suomen serttinsä ja valioitui.

Kennel Ikurin BIS3 !
Kennel Ikurin BIS3 !

Joensuussa Miro (Ikurin Xmas Box) sai lauantaina ensimmäisen serttinsä ja Pommi (Ikurin Tua Res VD) oli ROP molempina päivinä ja lauantaina upeasti vielä RYP2. Pepsi (Ikurin Vera Causa) sai sunnuntaina viimeisen Suomen serttinsä ja tuli siis Suomen valioksi vain muutamaa päivää yli 2-vuotiaana. Kasvattajaryhmämme oli molempina päivinä ROP-ryhmä ja lauantaina upeasti BIS3! Ryhmässä koiria juniori-ikäisestä veteraaniin.

Suomen näyttelyn iloihin kuuluu Wednesdayn hieno Mänttä-Vilppula-saavutus (ROP, RYP1 ja BIS2).

Laukaassa raavimme lähes kaiken mukaamme. Luna (I. Xmas Day) oli ROP ja Keksi (Ikurin Stella Polaris) VSP ja kasvattajaryhmämme sai hienon sijoituksen: BIS2. Kokkolassa Valo (Ikurin Xmas Light) sai upeasti CACIBin ja oli PN2.

Ulkomaan pistäytymiset ovat myös tuottaneet tulosta. Heti kesäkuun alussa Pepsi sai sitten Viron sertin ja tuli Viron valioksi. Hook taas kävi nappaamassa sertin Latviasta ja Wednesday uusi toukokuun menestyksensä Tallinnassa - se oli siellä BIS1!

Ruotsissa Miro sai VSP-sijoituksen kera Ruotsin sertin ja Cacibin, Luna Ruotsin sertin ja Pepsi lämmintä kättä PN3-sijoituksillaan. Samalla Ruotsin reissulla veimme Akvan (Ikurin Aqua Viva) Monan, kennel Keestorpets, luokse. Ero oli todella haikea. Muuten matka oli antoisa. Kiitos Annelle 2100 kilometristä, seurasta ja kuskivuoroista!

Nyt keskitytään sitten uusiin kotimaan haasteisiin: lähinnä Mikkeliin ja Kuopioon.

1.5.2012

Viime viikonvaihteeseen mahtui niin surun kyyneleitä kuin ilon hetkiäkin. Yksi omista Ikurin kasvateista on siirtynyt sateenkaarisillalle kirmailemaan äitinsä, muiden sukulaistensa ja pentujensa isän kanssa. Saarilahden koiralauma pieneni dramaattisesti, kun viime perjantaina tiensä päähän vakavien vanhuuden tuomien sairauksiensa vuoksi päätyivät Minttu (I. My Fair Lady) ja hirvikoira Manta. Vallankin Minttu oli koko elämänsä niin vauhdikas persoona, että se täytti ainakin kahden kessun tilan. Nyt on Tuikulla haasteellinen tehtävä tämän tilan täyttämisessä, missä se ei varmaankaan onnistu, mutta lohduttajana se on täydellinen. Ja lohdutusta tällaisessa vaiheessa tarvitaan.

Ilon hetkiä mahtui sitten Lahden näyttelyyn, jossa jälleen sai viettää aikaa ystävien kanssa, nähdä uusia ja vanhoja koiria, jutella kaikesta mahdollisesta, pohtia mennyttä ja suunnitella tulevaa. Vastoin yleistä luuloa koiranäyttelyt eivät ole pelkkää kateuden täyttämää kireää kilpailua vaan myös leppoisaa yhdessä oloa. Voittajan on helppo hymyillä mutta hyvää voittajaa on mukava onnitella, minkä osoittavat oheinen Laura Suikkasen ottama kuva paras narttu -kisan ratkettua.

Pete ja Kata PN-kehän ratkettua (C) Laura Suikkanen
Pete ja Kata PN-kehän ratkettua (C) Laura Suikkanen

Tietysti omien koirien menestyksestä aina iloitsee. Hienoin saavutus oli jenkkituontimme Wednesdayn ROP ja ensimmäinen Suomen sertti ja Cacib. VSP oli Pommi (I. Tua Res VD). Hook (I. Xmas Star) ja Luna (I. Xmas Day) ottivat vakiopaikkansa: PU2 ja PN2. Pepsi (I. Vera Causa) oli PN4 ja Numa (I. Nefer Nefer) VSP-veteraani. Myös kasvattajaryhmämme oli rotunsa paras. Ryhmissä ei ollut kessujen päivä.

14.4.2012

Elämä on ollut varsin vauhdikasta pikkukessujen kanssa. Pääsiäisen tienoo kului luovutettaessa niitä. Uusien kessujen matkat suuntautuivat Norjaan, Toholammille, Naantaliin, Tampereelle ja Mänttä-Vilppulaan. Kotiin on toistaiseksi jäänyt yksi tyttönen, jonka purenta ei ole ihan puhdas, joten se etsii lähinnä harrastus- tai kotikoirakotia; näyttelykäytöstä ei voi olla vielä varma ennen kuin pysyvät hampaat ovat tulleet. Luonteeltaan se on aivan hurmaava kessutyttö.

Väriä kiireiseen penturumbaan toi Vaasan näyttely. Varmaan muistamme sen ikuisesti. Taivaalta räiski räntää monen sentin loskakerrokseksi asti. Kehässä oli mennyt loistavasti ja kulutimme aikaa seuraamalla muita rotuja. Yhtäkkiä hallin ilmatilan täytti toistuva kuulutus, jossa kaikkia kehotettiin poistumaan välittömästi ulos palohäytyksen vuoksi. Mitään kauheaa paniikkia ei ihmisten joukossa syntynyt, vaikka me kaikki (runsaat 2000) ihmiset keräilimme koiriamme boxeista ja siirryimme nopeasti ulos. Siellä sitten seistiin naapurin ja omat koirat vaikka minkälaisissa hihnoissa sisäkengissä ja -vaatteissa jäätävässä räntäsateessa keskellä loskaa. Onneksi minulla sattui olemaan auton avaimet taskussa, joten Avensikseemme ahtautui kuusi märkää kessua, yksi mopsi ja neljä ihmistä. Parin yrityksen jälkeen tilanne oli ohi, kun hälytys oli todettu ilkivallan aiheuttamaksi.

Niinpä näyttely jatkui noin tunnin tauon jälkeen, joten ryhmätkin käynnistyivät varsin myöhään. Keksi pääsi ensin areenalle, ja se sijoittui todella hienosti kivikovassa 5-ryhmässä kolmanneksi. Veteraani-Numakin pääsi seitsemän parhaan veteraanin joukkoon. Kasvattajaryhmässämme olivat mukana Keksi, Hook, Luna ja Pepsi, mutta pikkutytöt olivat päivän mittaan menettäneet taisteluhalunsa, joten esiintyminen ei ainakaan ollut omiaan nostamaan ryhmäämme esiin - eikä se sitten sijoittunutkaan.

Kerrankin oli aikaa seurustella; olihan kehämme alkanut jo klo 9 aamulla, joten päivällä oli pituutta. Vaan mikä oli paistatellessa, kun kanssamme aikaa kuluttivat kessukehän ROP, VSP, molemmat serttikoirat, varaserttikoira ja ROP-veteraani. Kiitos kaikille kivasta päivästä ja onnitteluja menestyksestä! Erityiskiitos Ilpolle Keksin voitokkaasta esittämisestä. Ja erityisonnittelut Tainalle kahdesta ROP-koirasta ja Napin valioitumisesta.

5.3.2012

Vallankin Pommin elämään kuuluu kaikenlaista. Se oli ROP Enossa lauantaina ja matkasi sunnuntaina Jyväskylään. Vaihtarina Joensuuhun jäi sen tärpeillä oleva äiti. Toki Jyväskylässä odotti kaksi muuta kessutyttöä, jotka olivat aloittaneet juoksunsa. Tosin niitä Pommi ei päässyt kuin hieman viettelemään. Onneksi Ruotsista tuli sitten todella hehkeä neito, jonka kanssa päästiin tosi toimiin. Toivottavasti sinne syntyy toukokuussa kivoja kessulapsia.

24.2.2012

Keksi (I. Stella Polaris) ja Pepsi (I. Vera Causa) ovat matkalla Minskissä Tainan ja Kirsin kanssa. Reissusta on kuulunut kivoja uutisia. Keksi oli molemmissa INT-näyttelyissä ROP ja tuli Valko-Venäjän valioksi. Pepsi taas oli molempina päivinä VSP ja sai myös cacibit ja sertit. Jos hyvin käy, myös siitä tulee Valko-Venäjän valio. Kiitokset matkalaisille. Ja onnea Tainalle myös lapinkoirien menestyksestä.

Tuusniemellä Pommi (I. Tua Res VD) oli PU2 ja Ilo (I. Tantum Omeni) ERI AVK1 sekä Mila (I. Xmas Party) oli PN1 ja VSP sekä sai sertin.

12.2.2012

Fasu (I. Regina Nova) pyöräytti eilen kuusi pentua: kolme poikaa ja kolme tyttöä.

5.2.2012

Hauska päivä tänään Keuruulla. Kiitos seurasta! Tulokset sinänsä mielenkiintoisia. ROP ja ROP-veteraani oli Numa. Parilla kasvatilla, Lunalla (I. Xmas Day) ja Remulla (I. Super Nova), oli varaserttipäivä. Luna oli PN3 ja Remu PU2. Miro (I. Xmas Box) (ERI1) ja Valo (I. Xmas Light) (EH4) olivat hieman kevyessä turkissa ja muutenkin vielä kesken kehityksensä.

Ryhmissä ei sijoituttu lukuunottamatta kasvattajaryhmää, joka oli BIS1. Kiitos Annelle ja Vilmalle avusta sekä kannustusjoukoille!

24.1.2012

Vuosi 2012 on alkanut kehissä taas hyvin, vallankin Ikurin pojat ovat loistaneet.

Kajaanissa Pommi (I. Tua Res VD) oli VSP, Keksi (I. Stella Polaris) PU2 ja Rölli (I. Xmas Gnome) PU4 sekä Niki (I. Nota Bene) ROP-veteraani. Nartuissa saivat Essi ja Mila tyytyä EH:hon. Lisäksi Keksin jälkeläiset kahdesta eri pentueesta sijoittuivat PU- ja PN-kisassa. Onnea kaikille!

Turussa jatkui urosten voittokulku, mutta nyt nartutkin saivat menestyksestä osansa. Kaikki Ikurin koirat saivat nimittäin ERIn ja SAn. Keksi oli ROP, Hook (I. Xmas Star) oli PU2 sertteineen. Luna oli PN3, Wednesday PN4, Numa oli ROP-veteraani ja Pepsi voitti nuorten luokan - tosin luokan ainoana. Kasvattajaryhmä oli ROP-ryhmä. Kukaan ei valitettavasti saanut ison kehän tuomareita ihastumaan.

Kokkolassa eivät kaikki kasvattimme pärjänneet ihan niin hyvin. Sekä Soni että Valo saivat EHn. Onneksi Fanta pelasti päivän ja oli PN4.