2014
9.12.2014
Voittaja-näyttelyt takana ja maailman paras joululahja saatuna! Ikurin koirat loistivat ja rohmusivat kymmenestä mahdollisesta tittelistä viisi - muille siis jäi vain rippeitä. Myös uusi valio saatiin kenneliin, kun James (I. Bonum Omen) sai ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssään sertin ja tuli valioksi vain pari viikkoa sen jälkeen, kun oli täyttänyt kaksi vuotta!
Lauantaina Helsinki Winner -näyttelyssä tuomarina oli Caroline Kisco Englannista, Stockmanien (kennel Valsgate) tytär, joka on itsekin lähes kasvanut keeshondien pentulaatikossa.
Ensimmäisenä meni kehään Copo (I. Canis Eximus), joka voitti ison kuuden kessun junioriluokan ja sai ensimmäisen tittelinsä HeW-14! Urosten voittoputki jatkui yhtä huimana kuuden koiran kokoisessa avoimessa luokassa, kun James (I. Bonum Omen) voitti koko luokan ja oli lopulta vielä PU4! Kolmen valiouroksen ollessa edellä, James sai siis myös viimeisen sertinsä ja valioitui! Voittotahti jatkui vielä valioluokassakin. Englantilaiset kasvattajatuomarit ovat ennenkin ihastuneet Miroon (I. Xmas Box) ja niin kävi nytkin: Miro voitti kaikki urokset, sai tittelirivinsä jatkoksi kirjaimet HeW-14 ja oli sitten lopuksi vielä VSP. Kovin paljon huonommin ei mennyt "velipoika" Rudillakaan (I. Alfa Nova). Se oli suuresta ja kovatasoisesta urosjoukosta PU2. Kestomenestyjämme Keksi (I. Stella Polaris) ei hieman karvattomana miellyttänyt tuomariamme, joten sen oli tyytyminen tällä kertaa pelkkään ERIin.
Samoin kävi useimmille nartuillemmekin: turkkiaan vaihtava Tuisku (I. Causa Facta) sai sijakseen ERI JUK2, Tuikku (I. Ad Astra) ERI AVK3 ja Fasu (I. Regina Nova) ERI VEK1; tällä irtosi kyllä titteli HeVW-14. Fanta (I. Quasi Fantasi) joutui tällä kertaa tyytymään EH:hon. Kasvattajaluokassa sattui "jonkinasteinen" esittämishäiriö, kun vanhin kasvattaja luuli pystyvänsä hallitsemaan läheisriippuvaista nuorta urosta. Tuloksena oli silti KAK2 KP (kolmesta ryhmästä).
Voittaja-14 -näyttelyssä sunnuntaina oli tuomarinamme tanskalainen welsh corgi -spesialisti. Hän painotti hieman eri asioita kuin englantilaiskollegansa, joten tuloksissakin oli eroa. Päivä oli silti mahtavaa Ikurin voittokulkua. Nuoremmista uroksista Copo sai vielä kehittymättömien liikkeidensä ansiosta EH:n ja James aloitti valioluokkansa ERI:llä. Mutta valiourokset, Rudi ja Keksi, sitten repäisivät: Rudi oli PU1 ja V-14 ja heikohkossa turkissa esiintynyt, mutta silti tuomarin hurmannut Keksi PU2. Rudi oli lopulta VSP. Miroa ei ollut tänään ilmoitettu lainkaan.
Nuoret nartut Tuisku ja Tuikku saivat taas tyytyä ERIin ilman SA:ta, mutta hyvillä arvosteluilla luokkasijoitus oli molemmilla hienosti toinen. Ikätytöt Fasu ja Fanta saivat molemmat ERIn ja SAn; Fasu oli tänäänkin veteraaneista ykkönen ja kuittasi tittelin VV-14 ja oli lopulta vielä upeasti PN4!
Sokerina pohjalla oli kasvattajaryhmämme. Se oli ensinnäkin neljästä ilmoitetusta (ja kolmesta esitetystä) paras, joten se jatkoi ryhmäkehään. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 333 kasvattajaryhmää, josta sijoituksemme BIS3 oli huimaava!!! Se oli samalla korkein Messukeskuksen näyttelyn sijoituksemme, vaikka muutamia kertoja olemme ennenkin podiumille päässeet!
Kiitos vielä kaikki ystävät upeasta viikonlopusta!
27.11.2014
Syksyn aikaan Ikurin kessuja on ollut näytteillä Eckerössä, Seinäjoella ja Jyväskylässä. Kaikissa on ROP-koira lähetetty ryhmiin: Keksi (I. Stella Polaris) Eckerössä ja Jyväskylässä, Rudi (I. Alfa Nova) Seinäjoella. Seinäjoella oli myös VSP ikurilainen: Muru (I. Bona Opera).
Seinäjoen tuomari oli kaikin puolin tiukka, joten muutama EH:kin tuli mutta Jyväskylässä kaikki koiramme saivat ERIn. Myös kasvattajaryhmämme lähetettiin isoon kehään ylistävien arvostelujen saattamana. Sekä Seinäjoella että Jyväskylässä se poimittiin vielä seitsemän parhaan joukkoon mutta ihan ei podiumille päästy. Tarkemmat koirakohtaiset tulokset ovat näyttelytulossivulla.
Syksyn pääuutinen on joka tapauksessa pennun syntymä: Moskovan reissun tuliaisena syntyi yksi narttupentu: Ikurin D (?). Syytä pentueen pienuuteen voi vain arvailla:olisiko juoksupiikki sittenkin mennyt ohi, olisiko matka stressannut liikaa tulevaa äitiä. Astutukset onnistuivat joka tapauksessa hyvin. Nyt sitten ihmetellään ainokaista!
24.9.2014
Iloisia näyttelykuulumisia Porvoosta (KR) ja Hyvinkäältä (RN). Porvoossa kaikki Ikurin koirat saivat ERIn ja SAn ja valloittivat melkoisen määrän PU- ja PN-sijoituksia. Uroksissa Copo (I. Canis Eximus) oli paras eli PU1 sert ja VSP sekä ROP-juniori. Miro (I. Xmas Box) hurmasi englantilaistuomarin ja oli PU2. Rudi (I. Alfa Nova) joutui tyytymään perheen sisäiseen kakkostilaan ja oli PU3. Kaiken kukkuraksi Pekka (I. Magnum Bonum) oli PU4 ja sai varasertin. Nartuissa tilanne ei ollut kovin paljon huonompi. Muru (I. Bona Opera) oli PN2 ja sai sertin, Fasu (I. Regina Nova) oli PN3 ja ROP-veteraani ja bikiniasuinen Luna (I. Xmas Day) oli PN4!
Ryhmäkehässä ei sen enempää Copo kuin Fasukaan onnistunut hellyttämään tuomaria,mutta kasvattajaryhmä nousi kovassa seurassa hienosti BIS4:ksi!
Seuraavana viikonloppuna Hyvinkäällä Pekka palasi kehiin ja oli komeasti PU1 ja VSP sertin kera!
Samaan aikaan Luna kolkutteli Pian kanssa junassa Moskovaan miehelään! Nyt on suvussa venäläisvävykin, Russkoe Serebro Peresvet! Lisää tietoa Pentuja-sivulta!
4.9.2014
Vuoden näyttelyt alkavat vähetä, vaan ilon hetkiä on yhä koettu! Tervakosken KV -näyttelyssä oli läsnä viisi Ikurin koiraa, jotka kaikki saivan ERIn. Tervakosken kuvat on ottanut Krista Nääppä.
Uroksista ensimmäisenä esiintyi Copo (I. Canis Eximus), joka voitti junioriurokset ERI + SA -tuloksella. Paras uros -kilpailussa se oli ensimmäinen karsiutuja. ns. "PU5".
Seuraava team Lahden uros olikin sitten koko porukan paras eli ROP - Rudi (I. Alfa Nova); se sai myös CACIBin. Velipoika Miro (I. Xmas Box) sai tyytyä sileään ERIin. Samoin kävi myös toiselle kesäturkkiselle, Miron sisarelle Lunalle (I. Xmas Daylle). Veteraani-Fasu (I. Regina Nova) oli ROP-veteraani ja PN2. Kasvattajaluokassa jäimme kakkosiksi mutta erittäin hyvällä arvostelulla. Molemmat ryhmät olivat siis todella kovia.
Ryhmäkilpailut antoivat vielä aihetta iloon. Ensin Rudi poimittiin kovasta vitosryhmästä kahdeksan parhaan joukkoon ja sitten Fasu pani vielä hieman paremmaksi sijoittumalla tuhottomasta veteraanimäärästä neljänneksi.
Seuraavana päivänä osllistuttiin vielä yhdistyksen järjestämään terveys-, jalostus- ja harrastuspäivään. Kivaa oli!
27.8.2014
Viikonloppu 23. - 24.8. oli taas Ikurin juhlaa ja serttisadetta.
Ensinnäkin lauantaina Kouvolassa tiukalla ja vaativalla kasvattajatuomarilla Esa Ruotsalaisella Copo (I. Canis Eximus) sai ainoana uroksena ERIn ja SAn. Siitä tuli siis PU1, se sai sertin ja lopulta se oli VSP.
Lähes samaan aikaan Copon kanssa olivat Tallinnan kehässä Rudi (I. Alfa Nova) ja Muru (I. Bona Opera), jotka matkailivat siellä Vilman ja Idan kanssa. Lauantai oli Rudin päivä. Se sai sen, mitä oli hakemassakin, eli CACIBin (vain tämä tarvittiin C.I.B.-titteliin) ja sertin, joten se tuli myös Viron muotovalioksi (EE MVA). Se oli näyttelyssä VSP. Muru sai tämän näyttelyn tuomarilta EH:n. Kauhean rankkasateen kastelemina Rudi ja Muru nousivat Paras pari -loppukilpailussa BIS4:ksi.
Sunnuntaina oli uusi päivä ja se oli sitten Murun päivä: CACIB, sertti ja ROP sekä RYP2! Rudi voitti yhä urokset ja sai CACIBin sekä oli VSP. Tänä päivänä tuomari ei heltynyt parillemme, vaikka se sai esiintyä turkki kuivana. Runsas määrä ruusukkeita, pyttyjä ja titteleitä sekä hyvää mieltä matkasi sitten koti-Suomeen!
12.8.2014
Maailman Voittaja -näyttelystä on toivuttu! Tuloksemme oli erittäin hyvä: titteleitä ei ihan tullut mutta luokkavoittoja ja useita sijoituksia toki. Paras voitto oli aivan taatusti kasvattajaryhmän valinta seitsemästä ryhmästä rotunsa parhaaksi!
Uroksissa Copo (I. Canis Eximus) osallistui todella isoon junioriluokkaan ja sai EH:n löysien, kehittymättömien etuliikkeittensä vuoksi; muuten se oli arvostelun mukaan oikein hieno koira. Nuorten luokan voittajakaksikko oli James (I. Bonum Omen) ja Mauri (I. Bene Agis). Nämä palkittiin molemmat ERIllä.
Hyvin korkateasoisessa ja isossa valioluokassa esiintyi kaksi hieman kesäturkkista valiota: Rudi (I. Alfa Nova) ja Miro (I. Xmas Box), yksi kehäelämään kyllästynyt eli Pommi (I. Tua Res VD) ja yksi lähes kelpokuntoinen eli Keksi (I. Stella Polaris). Miro sai EH:n, muut ERIn. Lisäksi Keksi oli valioiden kolmas ja Pommi neljäs.
Ikurin nartuista astui kehään ensin taas juniori: Tuisku (I. Causa Facta). Kuten uroksissakin myös nartuissa junioriluokka oli hyvin kovatasoinen. Tuisku sai ERIn mutta ei sijoittunut luokassa sen pidemmälle. Nuorten luokan koira Muru (I. Bona Opera) teki sitä vastoin saman tempun kuin veljensä: voitti luokan. Valioluokassa Vilma teki joitain taikoja ja sai Pepsin (I. Vera Causa) esiintymään loistavasti; luokan toinen sija sai meissä aikaan samanlaisen reaktion kuin se olisi ollut ROP-koira.
Sitten oli jäljellä enää narttujen veteraaniluokka, jossa meillä oli esillä Fasu (I. Regina Nova) ja Fanta (I. Quasi Fantasi). Luokka oli äärimmäisen kovatasoinen ja vateraaniluokaksi varsin suurikin. Molemmat saivat ERIn ja Fasu sijoittui lisäksi luokassa toiseksi.
Sitten piti valmistautua kasvattajaryhmän valintaan. Meillä oli niin paljon niin hienoja koiria, että emme millään tahtoneet saada sovituksi, mikä ryhmä kannattaa esittää. Lopulta siihen tuli kaksi urosta (Keksi ja Mauri) ja kaksi narttua (Muru ja Pepsi). Ryhmiä oli siis kaikkiaan seitsemän, joten oli ihan mahdoton kilpailu. Iloksemme tuomari päätti lähettää meidät isoon kehään eli olimme paras kasvattajaryhmä!
Ilo ei loppunut vielä tähän, vaan ryhmämme valittiin jatkoon kymmenen parhaan joukkoon noin sadasta ryhmästä.
3.8.2014
Kuukauden aikana on taas ehtinyt tapahtua monenlaista näyttelykehissä.
Joutsan ryhmänäyttelyssä Tuisku (I. Causa Facta) loisti Idan kanssa kehässä ja oli PN2 heti menestyksekkään Seeslahden Hienohelman (Pommin pentu!) jälkeen. Näin se siirtyi serttikantaan!
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 26.7. Pekka (I. Bonum Magnum) kävi Helsingin KR:ssä hakemassa ERIn ja voittamassa samalla luokkansa.
Saman päivänä vietettiin ikimuistoisia Ikurin kesäfestareita Toivakan Ruuhipirtillä: paljon karvoja, paljon syömistä ja paljon naurua. Mikä onkaan ollut ensimmäinen yhtenäinen esittämisasu, jota Kata ja Pia aikoinaan käyttivät kennelin ensimmäisiä Englannin tuonteja esittäessään?
Karvoja taas syntyi siitä, kun seuraavan päivän näyttelyyn menijät uivat suolammessa ja pääsivät liukuhihnamaiseen pesu-, föönaus- ja harjauslinjastoon.
Sunnuntaina 27.7. ajettiin sitten letkassa Saarijärven kaikkien rotujen koiranäyttelyyn - kuin aikoinaan Tukholman Maailmanvoittajaan! Vaihteeksi päivä oli helteinen mutta suurin osa meistä jaksoi. Uroksista parhaiten pärjäsi Mauri (I. Bene Agis), joka oli VSP. Miro (I. Xmas Box) edusti kunnialla kypsiäuroksia ja oli PU4. Pikkuveli Rudi (I. Alfa Nova) sai ERIn ja SAn mutta jäi PU-kisassa viidenneksi. Sisarukset Copo (I. Canis Eximus) ja Causa (Causa Prima) jaksoivat juuri ja juuri esiintyä ja saivat palkakseen EH:n. Narttujen parhaaksi ja samalla koko rodun parhaaksi nousi Muru (I. Bona Opera). Lisäksi Pepsi (I. Vera Causa) oli PN4 ja Fasu-mummeli (I. Regina Nova) PN3 ja ROP-veteraani. Ryhmäkilpailuissa tie nousi muilla pystyyn mutta kasvattajaryhmä (Mauri, Miro, Pepsi ja Muru) oli BIS1! Hieno loppu hienolle viikonlopulle!
Olimme varmaan ennakoineet kesän helteet, koskapa emme ilmoittaneet koiriamme kuin yhteen Kuopion Savo Show -näyttelyyn, mutta siellä pärjäsimme loistavasti. Mauri (I. Bene Agis) oli ROP. Se oli meillä kyläilemässä, kun omistajat juhlivat häitä - eivät tosin omiaan -, joten Ida sai kunnian esittää sen. Toinen läsnä ollut uroksemme, Pommi (I. Tua Res VD) sai tyytyä sileään ERIin, kuten myös Perpsi (I. Vera Causa). Fasu oli ROP-veteraani ERIn ja SAn kera. Kasvattajaryhmämme oli kolmesta esitetystä ryhmästä paras eli ROP-ryhmä. Isossa kehässä sekä Mauri että kasvattajaryhmä pääsivät loppumetreille jatkoon mutta sijoituksia ei aivan tullut.
Tätä kaikkea ei olisi mahdollista tapahtua ilman äärimmäisen ihania kasvattien omistajia!
7.7.2014
Ja menestyksekäs näyttelykesä vain jatkuu!
Kesäkuun lopulla ulkomaiset kessumme menestyivät loistavasti. Norjan Aakko (Ikurin Aakko Primo) tuli Norjan valioksi ja pietarilainen Winner (Ikurin Canis Fennicus) voitti kotikaupungissaan kahdesti junioriluokan, sai juniorisertit ja oli (ainakin toisena päivänä) ROP.
Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu oli vähään aikaan sellainen, jossa nähtiin suomalaisia koiriamme kehässä. Viikonlopun parhaasta tuloksesta vastasi Ferra (Ikurin Aurea Corona) saamalla Pärnussa lähes kaiken: kolme näyttelyä, kolme serttiä (EE MVA + FI MVA) ja kaksi CACIBIa! Nämä maustettiin sitten vielä ROP- ja VSP- sekä PN2 -sijoituksella. Siis varsinainen hattutemppu!
Muu porukka kokoontui Juvalle. Menestys oli hieman vaihtelevaa, mutta erittäin hyvää ellei vallan erinomaista. Päivän parhaasta tuloksesta vastasi Idan kesäpoika Rudi (Ikurin Alfa Nova, om. Vilma Westman & Anne Pursiainen). Se oli paras uros ja VSP. Junnupoika Copo (Ikurin Canis Eximus) kärsi hieman kuumuudesta ja lönkytteli kehässä; se sai EH:n. Samoin sen pentuesisko Causa (Ikurin Causa Prima). Toinen siskoksista Tuisku (Ikurin Causa Facta) sai ERIn; tosin sekin oli helteessä hieman haluton. Helle tuntui sopivan bikinipukuiselle Lunalle (Ikurin Xmas Day), joka sentää puristi itselleen ERIn ja SAn ja "PN5". Parhaasta narttutuloksesta vastasi Fasu (Ikurin Regina Nova), joka oli ROP-veteraani ja PN2! Se poimittiin veteraanien BIS-kehässä vielä jatkoon.
Päivän virallinen kruunaus oli joka tapauksessa kasvattajaryhmän BIS1! Kyseessä oli kaikkien rotujen näyttely ja kilpailu isossa kehässä on aina kovaa - hienosti meni koko ryhmältä! Kyllä kelpasi katsomossa katsella, kun nuoremmat juoksivat kehässä.Ja epävirallinen kruunu oli loistava nyyttäripiknik. Erityistä huomiota herätti Idan wannabe-pavlova, joka oli tosin kärsinyt hieman kuljetusvaurioita.
17.6.2014
Tässä välissä on taas ehtinyt tapahtua: ensin oma matka Riikaan ja kaikki tarpeelliset tuomiset sieltä, samaan aikaan eri puolilla Suomea tasaista menestystä, sitten huikea viikonloppu Kotkassa ja heti maanantaina kirje pöydällä: Lunan kansainvälinen arvo on myönnetty. Se on jo kolmas Ikurin inttititteli tänä vuonna, ja kaikki ovat samasta X-pentueesta.
Riiassa varmistui myös, että sankarimatkailija Pepsi (I. Vera Causa) sai viimeisen inttititteliin tarvittavan CACIBinsa, joten sille on myös odotettavissa C.I.B.-titteliä - mahdollisesti jo tänä vuonna. Samalla siitä tuli myös Latvian muotovalio, kuten Idalle lainatusta kesäpojasta Rudistakin (I. Alfa Nova). Rudi sai myös CACIBin mutta yhtä ulkomaan keikkaa vielä odotellaan. Kaiken lisäksi Rudi oli lisäksi ROP ja RYP5 ja Pepsi VSP. Matkaseuralaisemme Tainan lapinkoirat putsasivat myös pöydän ja Karkki oli RYP3. Onnea sinnekin päin!
Samaan aikaan, kun me matkailimme, kotimaassa tapahtui. Hienoimmat tulokset kerättiin Lahden ryhmänäyttelystä. Siellä Copo (I. Canis Eximus) yllätti ja oli VSP; näin se korkkasi serttitilinsä. Sille hävisi niukasti Miro (I. Xmas Box), joka oli PU2. Toinen yllättäjä oli Rikke (I. Bene Tibi), joka oli PN2 ja sai varasertin. Niukkaturkkinen Tuikku (I. Ad Astra) sai EH:n. Näistä koostettiin kasvattajaryhmä, josta tuli BIS1! Suuri kiitos kokoajille ja esittäjille sekä kaikille omistajille!
Samana päivänä isojoen ryhmänäyttelyssä Valo (I. Xmas Light) oli PN2 ja sai varasertin. Samaan tapaan kävi Maurille (I. Bene Agis) Pielavedellä: PU2 ja varasertti.Hienoja saavutuksia ovat molemmat!
Seuraavana viikonloppuna harrastettiin itsekin kotimaan matkailua ja pistäydyttiin Kotkan KV-näyttelyssä. Päivässä oli monta ilon hetkeä mutta yksi niistä oli se, kun näin ensimmäisen kerran aikuis-Pekan. Siitä oli kasvanut komea ja sympaattinen kessu-uros, ja lisäksi se oli hienosti hoidettu!
Kotkassa kaikki kasvattimme saivat ERIn, vaikka tuomari jakeli myös alempia laatuarvosanoja H:ta ja T:tä myöten. Junnupoika Copo (I. Canis Eximus) oli luokassaa toinen SA:n kera ja putosi viimeisenä uroksena PU-kisasta, joten se oli epävirallinen PU5. Parhaiten pärjäsi Rudi (I. Alfa Nova), joka oli PU2 ja sai CACIBin. Urosten kolmanneksi paras oli Pekka (I. Bonum Magnum), joten se sai varasertin ja varacacibin. Uroskisan neljäs oli Miro (I. Xmas Box).
Nartuista paras Ikurin koira oli Tuikku (I. Ad Astra), joka oli PN2 ja sai sertin. Vain kolme narttua sai SA:n, ja kolmanneksi sijoittui Fasu (I. Regina Nova), josta tuli myös ROP-veteraani. Pepsi sai puhtaan ERIn.
Sokerina pohjalla oli komea urosryhmämme, joka oli ROP-ryhmä ja KV-näyttelyn BIS1! Siinä esiintyivät siis Copo, Pekka, Rudi ja Miro - kaikki eri pentueista. Päivä oli hieno, ja on mahtavaa huomata, miten mahtavia kasvattien omistajia meillä on. Kiitos seurasta, Vilma ja Anne, Päksy ja Kärppä. Oli myös kiva, että me kaikki (Pia, Kata ja Ida) ehdimme taas samaan näyttelyyn!
3.6.2014
Kohta kasvatit loppuvat kesken! Taas uusi Ikurin ROP-koira!
Keuruulla Muru (I. Bona Opera) oli paras narttu ja sai ensimmäisen serttinsä ja oli lisäksi rotunsa paras! Loppukilpailuissa se pääsi hienosti kuuden parhaan joukkoon. Tätä menestystä täydensi upeasti Fasu (I. Regina Nova), joka oli PN2 ja ROP-veteraani. Kaiken kukkuraksi se valittiin BIS2-veteraaniksi noin 20 osallistujan joukosta.
29.5.2014
Tästä on tulossa hieno vuosi!
Ikurin toimintatähdet - ja sisarukset - Valo (I. Xmas Light) ja Miro (I. Xmas Box) ovat suorittaneet alkeisopintonsa ja siirtyneet kilpailemaan lajissaan jo ylemmässä luokassa: Valo agilityn 2-luokassa ja Miro tokon avoimessa.
Miro on kerinnyt siinä jo kisatakin. Se sai mahtavan ykköstuloksen kisan ainoana kilpailijana. Muut eivät vesisateessa pystyneet pinnistelemään yhtä tehokkaasti.
Lisäksi näyttelyitä on kierretty. Samana viikonloppuna on eri puolilla Suomea ollut kehissä edustava joukko ikureita, vaikka emme aina itse ole päässeetkään mukaan osallistumaan ja hurraamaan menestyneille.
Viikonloppuna 9. ja 10.5. kessupoika Keksi (I. Stella Polaris) liehutteli Ikurin lippua ja oli sekä Haminassa että Helsigissä KV-näyttelyssä VSP. Lisäksi Pekka (I. Bonum Magnum) esiintyi Haminassa kehässä toista kertaa elämässään, sijoittui hienosti PU4:ksi ja sai ensimmäisen cacibinsa.
Seuraavana viikonloppuna oli Joensuussa kaksi näyttelyä (KV ja KR), Oulussa KV ja Raumalla KR. Molemmissa nappailtiin kärkisijoja. Joensuussa Pommi (I. Tua Res VD) oli lauantaina VSP ja sunnuntaina PU2. Lisäksi sunnuntaina Mila (I. Xmas Party) oli PN3.
Oulussa Löfin sisarusten kolme ikurilaista pärjäsivät kaikki hienosti, vaikka serttejä tai cacibeja ei ihan tullutkaan. James (I. Bonum Omen) oli PU2, Fanta (I. Quasi Fantasi) oli PN3 ja ROP-veteraani sekä Ferra (I. Aurea Corona) oli PN4.
Raumalla olimme itsekin mukana ja Causa (I. Causa Prima) oli elämänsä ensimmäistä ja viimeistä kertaa pentuluokassa mukana. Siitä tuli ROP-pentu, ja se sai varsin hyvän arvostelun. Siellä myös saimme viikonlopun ROP-sijoituksen, kun Luna (I. Xmas Day) todettiin sekä narttujen että koko rodun parhaaksi. Lisäksi Nala (I. Omnia Mea) oli PN2 ja VSP-veteraani. Sekä Paavo (I. Amor Vivus) että Pepsi (I. Vera Causa) saivat EH:n. Iloksemme kaljussa turkissa esiintynyt Tuikku (I. Ad Astra) sai ERIn ja - yllätykseksemme - kasvattajaryhmä sijoittui lopulta BIS4:ksi.
Toukokuun viimeinen ja helteinen viikonloppu kruunasi sitten koko kuukauden näyttelymenestyksen: kolmessa eri näyttelyssä kolme eri Ikurin koiraa tuli rotunsa parhaaksi!
Lauantaina kuulimme heti aamusta ilouutisia Järvenpään näyttelystä. Rudista (I. Alfa Nova) oli tullut upeasti ROP ja samalla se sai viimeisen serttinsä ja tuli FI & SE MVA:ksi. Myös Miro (I. Xmas Box) edusti hienosti värejämme ja oli PU2. Aikuisluokissa oli esillä ensimmäistä kertaa myös Copo (I. Canis Eximus), joka sai vielä pentumaisuudestaan sileän ERIn.
Iltapäivän viimeisinä tunteina saimme Oulaisista tiedon, että James (I. Bonum Omen) oli ollut ROP ja Fanta (I. Quasi Fantasi) VSP ja Vsp-veteraani. Lisäksi Ferra (I. Aurea Conona) ja uraansa aloitteleva Tuisku (I. Causa Facta) olivat saaneet ERIn. Lisäksi tytöt olivat panneet pystyyn kasvattajaryhmän, josta oli tullut ROP-ryhmä. Kiitos sen esittämisestä!
ROP-värisuoran täydensi hienosti sunnuntaina vielä Keksi (I. Stella Polaris) Tuurin kaikkien rotujen näyttelyssä. Luna oli PN2 ja kehiin nyt veteraanina palannut Fasu (I. Regina Nova) oli PN4 ja VSP-veteraani. Ensi kertaa aikuisluokissa esiintyvä Saaga (I. Causa Ficta) sai vielä kehittymättömyyttään EH:n. Samaan laatuluokitukseen päätyivät (tarkan tuomarin käsissä) myös Muru (I. Bona Opera) sekä Pepsi (I. Vera Causa). Kasvattajaryhmässä esiintyi iltapäivällä pitkästä aikaa varsin historiallinen kokoonpano: ihmisiä kolmesta sukupolvesta (Pia, Kata ja Ida) kuten myös koiria (Fasu, Luna ja Muru). Ryhmä sijoittui sadesäässä BIS4:ksi.
Siis kerrassaan mahtava viikonloppu Ikurin kessuille! Kiitos kasvattiemme omistajille koirien näytille viemisestä ja upeasta hoidosta! Ilman teitä tällainen menestys ei olisi mahdollista!
4.5.2014
Huimaa menoa isoissa näyttelyissä!
Yksi ulkomaan matka ennen sitä. Taiteilimme Idan kanssa pikku-Golfilla (sattuneesta syystä) Tukholmaan pääsiäisenä ja saimme sieltä Lilla-Stockholmista tuliaisena kaksi Ruotsin valiota: Keksin (I. Stella Polaris) ja Pepsin (I. Vera Causa). Keksi oli lisäksi ROP ja Pepsi hävisi cacibinsa vain sen ruotsalaistyttärelle. Paluumatkalla Golf hieman ryppyili ja kieltäytyi yhteistyöstä takakonttia avattaessa. Oli siinä ruotsalaismaastureiden kuljettajilla hieman säälivä ilme, kun pakkasimme takaistuinten kautta näyttelykamat koiraosastoon ja virittelimme koiraverkon uudelleen.
Ensimmäisenä huhtikuun lopun Suomen näyttelyistä oli Vaasa KV 26.4. Itse emme olleet läsnä mutta värimme olivat hyvin edustettuina. Valo (I. Xmas Light) avasi serttitilinsä ja oli PN2 ja heti perässä varasertin sai Ferra (I. Aurea Corona). James (I. Bonum Omen) sai tyytyä pelkkään ERIin - tosin luokkavoiton kera. ERIn sai myös Fanta (I. Quasi Fantasi). Paras juttu on sitten tässä: Elina ja Löfin sisarukset esittivät kasvattajaryhmän, joka oli upeasti rodun paras! Siitä mahtava kiitos!
Lahdessa (KV) 27.4 rotumme kokenut erikoistuomari jakoi koirillemme auliisti PU- ja PN-sijoja. Myös kasvattajaryhmämme menestys jatkui. Tosin ihan eri koirat kuin Vaasassa olivat läsnä ja ryhmässä mutta ROP-ryhmä oli taas Ikurin! Mutta ensin sitä muuta. Copo (I. Canis Eximus) oli ROP-pentu. Uroksista parhaiten menestyi Keksi (I. Stella Polaris), joka oli PU2, Rudi (I. Alfa Nova) oli PU3 ja sai - vaihteeksi - varasertin ja varacacibin. Kyllä nyt se viimeinen serti kiertää! Miro oli valiourosten toinen ERIn ja SAn kera. Nartuissa Pepsi (I. Vera Causa) oli PN3 ja Luna (I. Xmas Day) PN4.
Kasvattajaryhmään valittiin pojat (Keksi, Rudi ja Miro) sekä Pepsi, jonka väri täsmää muihin parhaiten. Ryhmämme oli siis nytkin ROP-ryhmä ja sitten vielä isossa kehässä mahtavasti BIS2! Kaiken lisäksi saimme kokeneelta, rotumme erikoistuomarilta, Rainer Vuoriselta loistavan kasvattajaryhmän arvostelun: "Ihanan tasainen ryhmä. Kauniit päät ja mittasuhteet. Hienot luustot. Erinomaiset värimerkit ja karvapeitteen väri-ilo. Hyvät hännät, kulmaukset ja vapaat liikkeet. Korkealaatuista kasvatusta."
Viimeinen näyttely tässä noin viikon ryväksessä oli Tampere KV. Sielläkin tuomarina oli kokenut, pitkän linjan keeshondtuomari tällä kertaa Englannista, Derek Smith. Menestystä tuli taas kerrakseen, vaikka aivan samat koirat eivät nyt juhlineetkaan. Pennuissa Copo (I. Canis Eximus) oli viimeisessä pentunäyttelyssään VSP-pentu. Paras aikuinen Ikurin koira oli komea, vielä juniori-ikäinen Mauri (I. Bene Agis), joka yllätti meidät kaikki nousemalla upeasti isosta kessujoukosta: se oli PU1 ja lopuksi vielä ROP ja sai siis myös ensimmäisen sertin! ROP-koirana se sai haltuunsa vuodesta 1979 katkeamatta kiertäneen, arvokkaan kiertopalkinnon, Rhinevale Trophyn. Rudi (I. Alfa Nova) oli PU3 ja sai varasertin ja varacacibin! Miro (I. Xmas Box) oli PU4; Keksi oli valioiden kolmonen ja sai tyytyä tällä kertaa pelkkään ERIin.
Juniorinarttujen 1. ja 2. sija tuli meille: vielä turkkia kasvatteleva Muru (I. Bonum Omen) voitti luokan ERIn ja SAn kera, Rikke (I. Bene Tibi) oli toinen pelkällä ERIllä, mutta hienosti kuvioitu pikkutytöiltä! Valo (I. Xmas lLight) sai myös ERIn. Valionarttumme saivat tänään tyytyä EH:hon.
Kasvattajaryhmämme oli ROP-ryhmä ja sai siis tiukalta tuomarilta KP:n. Ryhmätuomari ei kuitenkaan heltynyt herraporukalle Mauri, Rudi, Miro ja Keksi, vaikka komeasti esiinnyttiinkin!
Taas siis kerrassaan upeaa menestystä Ikurin tiimillä!
9.4.2014
Erikoisnäyttely on takana. Ikurin koirille oli tarjolla kasapäin yllätyksiä.
Suurin yllättäjä oli nuori juniorikoira James (I. Bonum Omen), joka hienosti voitti ensin kovatasoisen junioriluokan ja lopulta upeasti vielä kaikki uroksetkin ollen PU1 ja sijoittui lopulta VSP:ksi. Näin se sai myös ensimmäisen serttinsä - ei ole ollenkaan huono saavutus aloittaa serttien keruu rodun erikoisnäyttelystä! Kiertopalkinnoista se sai haltuunsa vielä Paras uroksen pää -palkinnon. Urosten kakkonen oli Keksi (I. Stella Polaris); liäksi se valittiin upeasti koko näyttelyn parhaaksi liikkujaksi!
Narttujen ilahduttajiin kuului ensinnäkin Fanta (I. Quasi Fantasi), joka sijoittui narttujen kolmanneksi ja tuli vielä ROP-veteraaniksi. Luna (I. Xmas Day) oli valioiden toinen ja myös paras narttu -kisan ''viides''. Lisäksi se sai haltuunsa Paras nartun pää -kiertopalkinnon. Positiivisia olivat myös avointen narttujen tulokset: Mila (I. Xmas Party) ERI2 ja SA, Ferra (I. Aurea Corona) ERI3 ja Valo (I. Xmas Light) ERI4. myös Murun (I. Bona Operan) EH kuuluu positiivisiin tuloksiin, koska vähäturkkisen koiraneidon arvostelu oli turkkia lukuunottamatta todella ylistävä.
Hyvään tulokseen ylsivät myös pentusisarukset Copo (I. Canis Eximus) ja Tuisku (I. Causa Facta). Ne voittivat molemmat luokkansa ja sijoittuivat pennuissa toisiksi.
Toisen ääripään yllätykset kasautuivat erityisesti uroksille. Viime vuoden paras kessu-uros Pommi (I. Tua Res VD) kävi hakemassa elämänsä ensimmäisen EH:n. Samoin viime vuoden ROP-pentu, näyttelyuraansa aloitteleva Mauri (I. Bene Agis) sai ensimmäisen EH:nsa. Lähes ensimmäinen se oli myös Rudille (I. Alfa Nova). Eikä Mirollakaan (I. Xmas Box) niitä monta ole. Myös laiskasti ja tuomarin sanoin "kömpelösti" esiintyvä Pepsi (I. Vera Causa) sai tyytyä EH:ään.
Sekä kasvattaja- että jälkeläisluokka päätyivät loistaviin arvosteluihin ja - kakkossijaan.
Silti kaiken kaikkiaan mukava päivä ja hienoja tuloksia Ikurilaisille!
30.3.2014
Kevään odotettu näyttelymatka Riikaan, Latvian pääkaupunkiin, on ohi. Menestystä tuli mukavasti. Pommi oli molempina päivinä paras uros (ROP ja VSP). Näin siitä tuli Latvian valion ja voittaja (LV MVA & LVV-14).
Myös Luna sai Latvian valiotittelin. Samoin se saa toisena päivänä cacibin, kun Waatan Carlinan cacib-keruu tuli jo lauantaina täyteen. Tosin nyt on käynyt ilmi, että Lunalla onkin ollut jo kaikki CACIBit koossa jo ennen tätä kansainvälisen valion titteliä varten! Hakemuskin on jo lähetetty!
Pepsin osaksi jäi molempina päivinä PN4-sijoitus, mutta onneksi se pääsi ilahduttamaan junior handleria, kun pari sijoittui kolmanneksi. Pepsin kanssa siis pitää vielä matkailla, jotta jostain maailmalta se viimeinen cacib tarttuisi kyytiin.
Jaksoimme esittää vain lauantaina kasvattajaryhmän; sen verran oli jo sunnuntaina puhti poissa. Lauantain ryhmä pääsi jatkoon mutta ei sitten enää sijoittunut poodiumille.
Muutenkin matka oli mukava - ei vähiten hyvän matkaseuran vuoksi. Kiitos joensuulaisille järjestäjille sekä Idalle, Katjalle ja Sirpalle.
Kotimaasta Mirolle (Xmas Box) kuuluu ihmeitä: se sai juuri vahvistuksen C.I.B.:stä ja lisäksi juuri tänään se saavutti tokon alokasluokassa kolmannen ykköstuloksen ja saa näin titteliriviinsä koulutustunnuksen TK1. Onnea!!!
9.3.2014
Maailman paras Naistenpäivälahja: Keksi oli taas Cruftissa paras uros yli 50 kessu-uroksesta! Facebook on täynnä onnitteluja ja lämpimiä kommentteja. Aivan ihana fiilis! Oheinen kuva on Suomen Kennelliiton standilla otettu.
6.3.2014
Crufts on paraikaa menossa, ja lauantaina kessu valloittavat kehän. Englannissakin tyyppi on kovin vaihteleva, joten hauska nähdä, mitä tuomari tekee. Yksi ikurilainen on mukana puolustamassa viimevuotista urosten CC:tään, Keksi eli Stella Polaris. Täällä kotimaassa pidetään peukkuja ja muistellaan muutaman vuoden takaista huumaa, kun Fasu (I. Regina Nova) voitti 2008 ensimmäisenä ulkomaalaisena kessuna siellä ROPin. Tämän voiton merkitys on vasta vuosien varrella kirkastunut.
Kotimaan kuulumiset tulevat parin viikon takaa Jyväskylän KV-näyttelystä. Rotukehässä menestyksemme ei päätä huimannut: paras kasvattimme oli PU3 (Rudi eli I. Alfa Nova). Myös PU4 eli Keksi tuli kennelistämme, mutta muut saivatkin tyytyä pelkkiin ripesijoihin. Ajattelimme jo, ettemme viitsi kasvattajaryhmää edes esittää, kun tuomari tuntui pitävän selvästi hieman erilaisista kessuista kuin meillä oli tarjota. Mutta keksimme huiman idean: marssitetaan kokeeksi kehään poikajoukkue. Voipa sitäkin harjoitella, vaikka yleensä emme ole aikuisia uroksia paketiksi ole keränneetkään. Rudin ja Keksin kaveriksi siis Miro (I. Xmas Box) ja Mauri (I. Bene Agis)!
Vaan kuinkas kävikään: tuomari ihastui ryhmän yhtenäisyyteen ja valitsi sen ROP-ryhmäksi. Ajatus isossa kehässä ryhmästä, joka koostuisi muita kessu-uroksia selvästi ylenkatsovasta Keksistä ja nuoruutensa intoa puhkuvasta Maurista, kylmäsi jo valmiiksi. Mutta me teimme sen! Pojat jaksoivat mutisematta seistä jopa rintarinnan, vaikka strategiaamme oli kuulunut vain jonossa esiintyminen. Onneksi Lahden pojat tasapainoittivat ryhmää rauhoittavalla olemuksellaan. Lopulta ryhmä sijoittui upeasti neljänneksi!!! Palkintopallilla itse kasvattaja otti turhankin paljon etäisyyttä nuorempiin poikiin. Oheiset kuvat ovat "kuvauksellista.com":in ja Keski-Suomen Kennelpiirin ottamia.
20.2.2014
Jyväskylää on hellitty helmikuussa kahtena viikonloppuna näyttelyillä. Ensimmäinen näyttely oli Jyväskylässä järjetettävä Ulkomuototuomarit ry:n koulutusnäyttely. Mukana oli kaikkiaan 32 kessua, joista kuusi Ikurin koiraa; ne kaikki saivat ERIn. Tämä on hieno saavutus, koska mukana oli koiria 1:stä 10:een vuoteen ja joku oli elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä ja joku palasi mukaan yli kolmen vuoden tauon jälkeen.
Uroksissa oli esillä kaksi ikurilaista: kestomenestyjä Keksi (I. Stella Polaris) oli ROP ja sitä viisi vuotta nuorempi Mauri (I. Bene Agis) oli yhdeksästä junioriluokan uroksesta toiseksi paras (ERI + SA). Nartuissa mukana oli ensikertalainen Maurin sisko Rikke (I. Bene Tibi), joka voitti juniorinartut ja sai ERIn, tosin ilman SA:ta. Avoimessa luokassa Valo (I. Xmas Light) sai samoin ERIn ja sen sisko Luna (I. Xmas Day) oli valioiden neljäs (ERI + SA). Luna olisi voinut olla kehässä hieman energisemmän näköinen mutta sillä oli varmaankin Idaa ikävä. Viimeiseksi Ikurin koirista kehään meni Nala (I. Omnia Mea). Se täyttää kymmenen vuotta runsaan kuukauden kuluttua. Ja täytyy sanoa, että pitkä näyttelytauko on tehnyt sille hyvää! Tai ehkä syynä oli Katan tehokas handlaus. Se oli ROP-veteraani ja PN4.
Kasvattajaryhmämme koostui neljästä eri pentueen koirasta, joiden iät olivat 1, 3, 6 ja 10 vuotta. Ihan klooneja nämä eivät voineetkaan olla, mutta iloisina ja ylpeinä otimme vastaan sijoituksen 2 ja KP.
16.1.2014
Uusi vuosi alkoi perinteisesti Kajaanissa vuoden ensimmäisenä pakkaspäivänä - ja se tuntui. Nimittäin Kajaanin Palloiluhallissa paleli viimeistään iltapäivällä ennen ryhmäkehiä. Iloksemme sinne nimittäin päästiin. Näyttelyssä oli kakkiaan 38 kessua, joista 7 ikurilaista.
Kaikki Ikurin koirat saivat ERIn ja suurin osa SA:lla varustettuna. Urosten paras ja ROP oli kestomenestyjä Keksi (Ikurin Stella Polaris). Lisäksi mukana oli kasvattiuroksistamme junnuveljekset Mauri (I. Bene Agis) ja James (I. Bonum Omen). Mauri voitti junioriurokset ja oli lopulta PU4 sekä sai varasertin. James oli Junioriluokan kolmas (ERI ja SA). Maurista tuli vielä ROP-juniori, joten sitä odotti hurjan isoon junioreiden loppukilpailuun pääseminen.
Nartuissa Tuikku (I. Ad Astra) sai ERIn nuorten luokassa, mutta sen sisko Ferra (I. Aurea Corona) repäisi: se oli nuorten luokan toinen ja paras narttu -kilpailun neljäs. Valioluokan voitti Luna (I. Xmas Day) mutta se ei sijoittunut paras narttu -kilpailussa, koska sitä alkoi siinä vaiheessa epäilyttää tuomarin sirisevä huomioääni. Parhaiten nartuistamme pärjäsi Fanta, jonka veteraanikisojen tulokset ovat olleet jo viime vuonna vakuuttavia. Se oli ROP-veteraani ja PN3.
Kasvattajaryhmiä on alkanut näkyä yhä enemmän näyttelyissä. Nyt Kajaanissakin niitä esitettiin neljä - ja kaikki saivat kunniapalkinnon. Meille avautui voiton myötä pääsy ryhmäkilpailuun, jossa sijoituimme neljänneksi. Ryhmässämme oli taas koiria neljästä eri yhdistelmästä ja ikähaitari ulottui yhdestä kuuteen vuoteen (Keksi, Mauri, Luna ja Ferra). Mauri, Keksi ja Fanta eivät omissa ryhmissään sijoittuneet.
Kaikkiaan päivä oli erittäin hyvä ja koko reissu todella kiva. Tähän vaikutti paljon huippukuskimme Taina ja autokaraokelaulaja Ida - ja henkevät yökeskustelut. Yksi ilon aiheista oli vielä Mallan ja Tuiskun näkeminen. Tästä pikkuneidistä on tullut todellinen neiti näpsä! Kiitos kaikille seurasta ja osallistumisesta kisoihin!