2015

30.12.

Jälleen yksi vuosi Ikurin kennelin vaiheissa on takana.

  • Ikurin pentuejoukko kasvoi E2-pennuilla. Kuten yleensäkin, kaikki saivat mahtavat kodit!
  • Suomen valioissa päästiin tasalukuun, 50:een. Luku täyttyi, kun sisarukset Copo (I. Canis Eximus) ja Tuisku (I. Causa Facta) saivat samana viikonloppuna viimeiset serttinsä juuri kaksi vuotta täytettyään.
  • Rotunsa paras -sijoituksia tuli kasvateillemme kaikkiaan 14 kertaa. Seitsemän eri kasvattia oli ROP, ja näistä kolme sijoittui myös ryhmässä (I. Stella Polaris ja I. Alfa Nova kahdesti ja I. Bona Opera kerran).
  • C.I.B.-titteliin vaadittavat Cacibit on koossa kolmella (I. Alfa Novalla, I. Bona Operalla ja I. Bene Agiksella), mutta vahvistukset odotuttavat itseään.
  • Ulkomaisia valionarvoja käytiin hakemassa mm. Norjasta, Euroopan Voittaja -näyttelystä.
  • Voittajatitteleitä kahmittiin sekä Suomesta että Ruotsista (Pohjoismaiden) ja Norjasta (Euroopan). Vallankin veteraani-Fasu (I. Regina Nova) jatkoi näyttelyissä menestymistään; samoin Keksi (I. Stella Polaris) sai heti veteraaneihin siirryttyään tittelinsä.
  • Rodun kiertopalkintotilastoissa kasvattimme nousivat hienosti listoille:
    • Pennuissa I. Divina Diva #2
    • Junioreissa I. Divina Diva #4
    • Uroksissa I. Stella Polaris #1, I. Alfa Nova #5
    • Nartuissa I. Regina Nova #2, I. Bona Opera #5, I. Causa Facta #9
    • Veteraaneissa I. Regina Nova #1, I. Quasi Fantasi #8, I. Stella Polaris #10
    • Kasvattajissa kennel Ikurin #2
  • Suomen Kennelliiton Vuoden kasvattaja -kilpailussa #8 (BIS-sijoituksia vuonna 2015 oli 8)

18.12.

Diva Pohjoismaiden Juniori Voittaja 2015 ja PN2
Diva Pohjoismaiden Juniori Voittaja 2015 ja PN2

Heti Helsingin jälkeen suuntasimme Tukholmaan. Sieltä oli tuliaisina kaksi Pohjoismaiden Voittaja 15 -titteliä: Diva (I. Divina Diva) oli paras juniorinarttu eli NORDJW-15 ja Keksi (I. Stella Polaris) paras urosveteraani NORDVW-15. Nämä molemmat sijoittuivat myös luokissa: Diva oli PN2, joten se sai myös Ruotsin sertin, ja Keksi oli PU4. Myös Copo (I. Canis Eximus) palkittiin ERI+SA:lla; se oli valiourosten kolmas. Samoin Luna (I. Xmas Day) sijoittui kolmanneksi valionartuissa mutta ei saanut SA:ta. Kasvattajaryhmämme oli rodussa toinen ja palkittiin KP:llä.

Hieno reissu kaiken kaikkiaan.

8.12.

Messarin viikonloppu takana ja samalla kaksi upeasti mennyttä näyttelyä! Lauantaina Helsinki Winner-15 -näyttelyssä oli aikuisille jaossa kuusi titteliä ja Ikurin koirat nappasivat niistä neljä.

HeJW-15 Ikurin Divina Diva (ERI JUK1 SA, varasert)
HeVW-15 Ikurin Stella Polaris (PU2 VSP-vet)
HeW- 15 ja HeVW-15 Ikurin Regina Nova (PN1, ROP-vet ja ROP).

Muista kasvateista I. Canis Eximus pärjäsi parhaiten: se oli PU4. Lisäksi I. Alfa Nova oli valioluokan neljäs ja sai ERIn ja SAn. Pelkkään ERIin saivat tyytyä I. Bene Agis, I. Xmas Day ja I. Quasi Fantasi. EH:n saivat I. Bonum Omen ja I. Xmas Light.

Kasvattajaryhmiä oli ilmoitettu neljä ja kaksi esitettiin. Kennel Ikurin oli ROP-ryhmä. Näyttelyyn oli ilmoittautunut kaikkiaan 330 ryhmää, joten loppukilpailussa noin kymmenen ryhmän joukkoon pääseminen oli jo sinänsä juhlaa!

Samaan aikaan järjestetyssä pentukilpailussa sekä I. Expecto Amor että sen sisko I. Elatio Regina saivat hienot arvostelut ja sijoitukset PEK1 KP.  

Sunnuntain Voittaja-15-näyttelyn tulokset olivat aika samankaltaiset. Tämä on tuetysti ymmärrettävissä, kun molemmissa näyttelyissä oli suomalainen tuomari. Nytkin veteraanit vastasivat parhaista sijoituksista:

V-15 ja VV-15 Ikurin Stella Polaris (VSP & ROP-vet)
VV-15 Ikurin Regina Nova (PN4 VSP-vet)

Jälleen I. Canis Eximus oli PU4. SA:n sai myös I. Divina Diva (JUK2, SA & varasert), I. Alfa Nova (VAK4 & SA) ja I. Quasi Fantasi (VEK3 & SA). Myös kaikki muut Ikurin kessut palkittiin ERIllä: I. Bonum Omen, I. Bene Agis, I. Xmas Day ja I. Xmas Light.

Kasvattajaryhmissä käytiin kova kilpailu: neljä ryhmää esitettiin viidestä ilmoitetusta ja kaikki saivat KP:n. Ikurin ryhmä voitti taas ja loppukehässäkin tulos oli sama: päästiin kymmenen parhaan joukkoon! Krista Kärpän ottamassa kuvassa ollaan selvitty jo karsinnasta jatkoon.

Pennuista vain I. Expecto Amor oli kisaamassa, ja senkin tulos oli lauantain kaltainen: PEK1 KP.

Siis upea viikonloppu ja näyttelyvuoden lopetus! Kaikille kasvateille pitää olla niin kiitollinen. Tietysti ensimmäisenä tulevat mieleen näyttelyakiivit, joita tapaa tiiviimmin, mutta yhtä tärkeitä ovat rakastavan kodin antajat ja kasvattiemme kanssa elävät ja harrastavat.

26.11.

Jyväskylä tarjosi kaksi hyvin erilaista näyttelypäivää, joissa aivan eri Ikurit pärjäsivät. Kaikkiaan kahdeksan eri kasvattiamme oli kehissä: lauantaina kaikki ja sunnuntaina kuusi. Kaikki kasvatit saivat laatuarvostelukseen erinomaisen, mutta kukaan ei saanut SA:ta molempina päivinä.

Lauantain tähdet olivat Rudi (I. Alfa Nova) PU3 ja Muru (I. Bona Opera). Myös Mila (I. Xmas Party) voitti luokkansa ja sai SA:n sekä varasertin. Divakin (I. Divina Diva) voitti juniorinartut; tämän se on tehnyt toistaiseksi kaikissa näyttelyissään.

Sunnuntaina Muru ja Mila eivät enää osallistuneet näyttelyyn. Parhaiten menestynyt uros oli nyt Mauri (I. Bene Agis), joka oli valioiden kolmas ja sai SA:n. Samoin Copo (I. Canis Eximus) palkittiin SA:lla, ja se oli valioiden neljäs.

Diva voitti taas juniorinartut, sai SA:n ja oli lopulta PN3. Valionartut Tuisku (I. Causa Facta) ja Luna (I. Xmas Day) parantelivat edellisen päivän tuloksiaa. ´Tuisku oli PN2 ja Luna PN4.

Kasvattajaryhmämme, jossa olivat PN-luokassa sijoittuneet nartut Maurilla vahvistettuna, oli kolmesta ilmoitetusta paras ja lopulta BIS3!

Kennel Ikurin ROP & BIS3!
Kennel Ikurin ROP & BIS3!

30.10.

Seinäjoella KV:ssä oli ns. kohtuupäivä. Parhaiten Ikurin koirista yli 30:n kessun joukossa pärjäsi James (Ikurin Bonum Omen), joka oli PU3 ja sai varacacibin; tämä kirkastuu vielä varsinaiseksi cacibiksi! Keksi (I. Stella Polaris) oli pitkästä aikaa näyttelyissä ja sijoittui PU4:ksi. Mauri (I. Bene Agis) sai toki ERIn mutta ei päässyyt suuressa valioluokassa neljän parhaan joukkoon.

Nartuissa luokkansa voittivat juniori-Diva (I. Divina Diva) ja veteraani-Fasu (I. Regina Nova); molemmat SA:n kera ja fasu oli VSP-veteraani. Muru (I. Bona Opera) oli valioluokan kolmas ja Fanta (I. Quasi Fantasi) veteraanien koolmas. Molemmat palkittiin myös SA:lla. Valo (I. Xmas Light) sai ns. sileän ERIn eli ilman SA:ta ja Saaga (I. Causa Ficta) sai tyytyä EH:ään.

Kasvattajaryhmämme sijoittui kolmesta ryhmästä rodussa toiseksi ja sai KP:n.

Pikku-Diva ROP & RYP2
Pikku-Diva ROP & RYP2

12.10.

Seuraava seikkailumatka tehtiin Valmieraan. Siellä tulokset olivat hyvin samankaltaiset kuin pari viikkoa sitä ennen Tallinnassa: Diva (I. Divina Diva) oli PN1 ja ROP molemmissa näyttelyissä ja Fasu PN2.

Molemmat saivat tarvittavat sertit, joten Fasusta tuli myös LV V MVA. Sunnuntaina emme jääneet ryhmiin mutta lauantaina Diva sijoittui suuressa 5-ryhmässa toiseksi.

1.10

Ikurin hupparit ovat saapuneet ja ne ovat komeat! Suunnittelutyöstä vastasivat Ida Saarilahti ja Sanni Isomäki. Lahden Ikurilaiset poseeraavat uutuustuotteessaan.

28.9.

Hyvinkäällä 20.9. Rudi (I. Alfa Nova) keräili taas ihailevia katseita ja näyttelymenestystä. Se oli ROP ja RYP3. Myös Copo (I. Canis Eximus) sijoittui PU4:ksi ja Mirokin (I. Xmas Box) sai ERIn.   

Viikon kuluttua tästä Diva (I. Divina Diva) ja Fasu (I. Regina Nova) matkailivat Virossa päämääränään Tallinnan KR-näyttely. Siellä oli kaksi näyttelyä ja lopputulos oli molemmissa sama: Diva oli PN1 ja ROP ja Fasu PN2 ja ROP-veteraani. Diva sai kaksi junnuserttiä ja Fasu sai veteraanisertin, joka teki siitä Viron veteraanimuotovalion.

Pitkästä aikaa myös Martti pääsi kehään ja esitti Fasun hienosti PN2:ksi! Kilpailuakin oli.

16.9.

Viikonloppu alkoi loistavasti: lauantaina sisarukset Muru (I. Bona Opera) ja Mauri (I.Bene Agis) seikkailivat Ruotsissa Högbon näyttelyssä.

Rudi RYP1 !
Rudi RYP1 !

Molemmat saivat Ruotsin sertin, joten niistä tuli myös SE MVA -tittelin omistajia. Muru sai myös viimeisen C.I.B.-titteliin tarvittavan cacibin; Maurillahan nämä ovat jo koossa. Aika hyvin reilusti alle 3-vuotiailta! Me kasvattajat olemme niin iloisia ja ylpeitä!

Sunnuntai sujui samaan rivakkaan tahtiin Porvoossa. Rudi (I. Alfa Nova) oli toipunut loistavasti Norjan seikkailuista - ainakin näyttelymenestyksestä päätellen. Kessuja oli ilmoitettu 18 ja Rudi oli ROP sekä voitti upeasti vielä ryhmänkin! Muut uroksemme, Miro (I. Xmas Box) ja Copo (Canis Eximus) eivät miellyttäneet niin paljon tuomaria, vaan ne saivat EH:n.

Hyvin meni sitä vastoin nartuillamme: Diva (I. Divina Diva) sai toisen Suomen serttinsä ja oli PN4, isoaäiti Fasu (I. Regina Nova) oli PN3 ja ROP veteraani. Kasvattajaryhmämme oli ROP-ryhmä, mutta pikku-Diva ei oikein enää jaksanut esiintyä, joten ryhmäsijoitusta ei tullut.

10.9.

Matka Norjaan Euroopan Voittaja 15 -näyttelyyn on ohi! Matkaa tehtiin kolmen naisen voimin. Näistä Ida oli nuorimpana ja näppärimpänä vastuussa suurimmasta osasta 32-tuntista ajoa. Ja kaikenlaista oli tarjolla: pakkokiertomatka Tukholman lähiöissä, koska Osloon johtava moottoritie oli suljettu; yllättäviä kiertoliittymiä ja moottoriteitä, joita navigaattori ei tuntenut; tunturiserpenttiiniä, jossa kymmenen lehmää käveli tietä pitkin vastaan mutkassa keskellä ei mitään; mökki, jonka pihassa seitsemän lammasta oli tottunut viettämään siestaa. Vaan hauskaa oli! Hyvä me!   

Lauantaina oli Norjan Keeshond-yhdistyksen erikoisnäyttely. Lähes 60 keeshondia oli ilmoitettu tuomari Michael Fortelle. Aamu "valkeni" harmaana ja sade piiskasi vastapuunattuja koiriamme. Mutta onneksi näyttely meni hyvin.

Ikurin Alfa Nova "Rudi" oli suuren valioluokan 3. (ja valiourokset oli todella suuri ryhmä: 13 koiraa) ja myös PU3, sai sertin ja valioitui sekä Norjan että Pohjoismaiden valioksi! Rudin veli, Ikurin Aakko Primo, sai myös ERIn ja SA:n ja pääsi seitsemän parhaan valiouroksen joukkoon!

Myös juniorimme Diva (Ikurin Divina Diva) aloitti sisänäyttelyuransa tuloksella ERI JUK4 SA.  Veteraanimme Fasu (Ikurin Regina Nova) ERI VEK3 SA. Kasvattajaryhmämme oli viidestä esitetystä ryhmästä toinen!     

Hyvillä mielin siis palasimme majalle ja iloksemme huomasimme lampaiden kyllästyneen läsnäoloomme.

Fasu VSP (C) Kennelliitto
Fasu VSP (C) Kennelliitto

Sunnuntaina paistoi jo aurinko ja Euroopan Voittaja -näyttely odotti. Alku näytti hieman vaikeammalta kuin lauantaina: Rudi ja Aakko saivat molemmat ERIn ja Rudi sijoittui luokassa viidenneksi, mutta Aakko jäi sijoittumatta. Diva sai ERIn mutta haukahteli itsensä sijoittuneiden ulokopuolelle.     

Niinpä emme odottaneet mitään norjalaistuomariltamme Lisbeth Campbellilta, vaan hänpä ihastui Fasuun. Fasu voitti ensin veteraanit, sai narttujen sertin (ja tuli Norjan ja Pohjoismaiden valioksi) ja voitti lopulta nartut. Loppusijoitus oli VSP ja tittelituomisina EUVW-15!     

1.9.

Serttisadetta saatiin elokuun lopuksi! Sisarukset Tuisku (I. Causa Facta) ja Copo (I. Canis Eximus saivat viimeiset Suomen serttinsä vasta viikon verran 2-vuotispäiviensä jälkeen, ja niistä tuli molemmista Suomen muotovalio.

Tuisku oli Pyhäjoella samalla myös ROP ja Copo Tervakoskella PU2. Copo sai lisäksi varacacibin, joka kirkastuu varsinaiseksi! Tervakoskella kisaili myös Ikurin Divina Diva, joka sai Ikurin päivän kolmannen sertin ensimmäisessä junioriluokan näyttelyssään.

24.8.

Kouvolassa KR-näyttelyssä 22.8. Ikurin pojat jyräsivät. Miro (I. Xmas Box) nappasi ROP-ruusukkeen. Rudi (I. Alfa Nova) oli PU2 ja Copo (I. Canis Eximus) oli vielä PU4 ja sai varasertin. Copolle tuli kaksi vuotta samana päivänä täyteen, joten valiotitteli antoi vielä odottaa itseään.

21.8.

Ilouutisten lomaan on kantautunut myös suru-uutisia. Ikurin koirien vanhimasta päästä Onni (Ikurin Master Mind) menehtyi eilen 13 ja puolen vuoden iässä. Vain viikkoa aikaisemmin jouduttiin Viivi (Ikurin Pia Desideria) lopettamaan 10 vuoden ja 2 kuukauden iässä. Molemmat olivat perheilleen rakkaita ja tärkeitä yksilöitä. Onnilla oli takanaan menestyksekäs näyttelyura; se loisti vallankin Keski-Euroopan kehissä.

5.8.

Iisalmen KV-näyttelyssä elokuun ensimmäisenä päivänä koiramme loistivat! Pennuissa Diva (I. Divina Diva) oli viimeistä kertaa pentuluokassa ja se oli ROP-pentu.

Ainoa urospelikorttimme Mauri (I. Bene Agis) oli hienosti PU2 ja sai varacacibin, joka kirkastuu oikeaksi, koska PU1 oli jo C.I.B. Näin Mauri sai viimeisen tarvittavan cacibinsa tasan 1 vuosi ja 1 päivä sen jälkeen, kun ensimmäinen cacib oli Kuopiossa saatu viime kesänä ja siten Maurikin on FCI:n vahvistuksen jälkeen Kansainvälinen Muotovalio! Muut cacibit Mauri on kerännyt Liettuasta ja Virosta.

Nartuissa Muru (I. Bona Opera) oli PN1 ja VSP kera cacibin ja Ikurin-suoraa täydensi Fasu (I. Regina Nova), joka oli PN2 ja ROP-veteraani. Tuisku (I. Causa Facta) oli nuorten luokassa toinen; se sai ERIn ja SAn.

Kasvattajaryhmä oli ROP-ryhmä ja lopulta vielä BIS-3!

Ikurin Bona Opera VSP (C) Matti Poussu
Ikurin Bona Opera VSP (C) Matti Poussu

28.7.

Suomen kesäsää on vaihtelevaa. Sen sai todeta kesäpäiviä seuraavana päivänä Mikkeli KV:ssä, jossa satoi kaatamalla koko ajan. Menestyksemme jäi poikakessujen varaan. Toki Diva (I. Divina Diva) oli VSP-pentu, mutta muuten nartut sateessa juhlineet eikä niiden kesäkampaus oikein miellyttänyt tuomaria: kaikki saivat EH:n. Pojat pelastivat päivän: Pommi (I. Tua Res VD) oli ROP. Keksi (I. Stella Polaris) PU2 ja Mauri (I. Bene Agis) PU3. ROP-kasvattajaryhmäkin suoritti ohijuoksun isossa kehässä.

Myös Latviassa kerättiin mainetta, kunniaa ja titteleitä, kun Winner (Ikurin Canis Fennicus) sai sikäläisen sertin ja CACIBIN. Lisäksi se oli ROP. Näin sekin on matkalla kohti kansainvälisen valion titteliä.  

27.7.

Ikurin kesäpäivät tuli vietettyä aurinkoisessa säässä isolla porukalla! Kiitos kaikille upeille kasvatinomistajillemme - kuten kuvastakin huomaa, niin taas kerran meillä oli hauskaa! Ensi vuonna uudelleen!

Kuvasta puuttuvat Toni ja Tero, jotka olivat saunassa, Malla, joka kuvasi ja Martti ja kaksi pentua jotka olivat lähteneet jo kotiin nukkumaan.

Mukana menossa oli Ikurin toinen tämän hetken vanhimmista koirista, Ikurin Mae West "Tellu" 13 vuotta ja nuorinta joukkoa edustivat kolme kappaletta Ikurin E-pentuja 11 viikon iässä. Koko 15 koiran lauma nautti kesäisestä säästä sulassa sovussa. Ihmistenkin ikähaarukka oli reilut 70 vuotta, vaan se ei menoa haitannut.

Ikurilaisia kesäpäivillä
Ikurilaisia kesäpäivillä

20.7.

Ei viikonloppua, ettei joku Ikurin kessu kantaisi kotiin pokaaleja ja ruusukkeita. Nyt oli vuorossa Ylivieskan näyttely. Jättipaukkuna voi pitää sitä, että Fanta (I. Quasi Fantasi) oli ROP ja ROP-veteraani. James (I. Bonum Omen) oli PU2 ja bikiniturkkinen Ferra sai EH:n.

13.7.

Viikonloppuna kisattiin Oulussa ja Laukaassa. Menestys oli hieman vaihtelevaa. Toisaalta hienoja saavutuksia, toisaalta kesäturkkisten yksilöiden yleistä tasoaan heikompaa menestystä.

Oulussa oli kaksi kansainvälistä näyttelyä samana viikonloppuna. Samat kasvattimme olivat molemmissa: lauantain parhaasta tuloksesta vastasi Fanta (I. Quasi Fantasi), joka oli ROP-veteraani. James (I. Bonum Omen) ja Ferra (I. Aurea Corona) saivat ERIt ja Valo (I. Xmas Light) EH:n.     

Sunnuntaina sujui hieman paremmin. Fanta oli PN2 ja Valo PN4. James sai taas ERIn, ja nyt oli Ferran vuoro saada EH.

Laukaassa lauantaina oli ryhmänäyttely. Diva (I. Divina Diva) oli ensimmäistä kertaa 7-kuisena pentuluokassa ja oli ROP-pentu (tosin se kilpaili vain itseään vastaan). Tuomari olin aivan hurmaantunut tähän neitoseen. Sunnuntaina Laukaan KR-näyttelyn kehässä oli viisi ikurilaista. Diva oli taas ROP-pentu. Aikuisista parhaiten menestyivät Mauri (I. Bene Agis) PU2 ja sen sisko Muru (I. Bona Opera) PN3. Toki myös Fasu (I. Regina Nova) ja Luna (I. Xmas Day) saivat ERIn, ja Fasu oli lisäksi ROP-veteraani. Kasvattajaryhmämme sijoittui toiseksi.

7.7.

Vahvaa ikurilaista näyttelyhuumaa koettiin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppunakin. Vaikka koirat vaihtuivat, tulokset pysyivät!

Mauri (I. Bene Agis) ja Luna (I. Xmas Day) tekivät omistajineen ikimuistoisen kesälomamatkan Viroon, kesäkaupunki Pärnuuseen. Saaliina kolmesta näyttelystä oli yhteensä kaksi ROP- ja kolme VSP-sijoitusta, neljä cacibia ja sen verran serttejä, että molemmista tuli Viron muotovalio!     

Suomen näyttelyistä oli vuorossa Tuusulan kaikkien rotujen näyttely. Diva (I. Divina Diva) palasi pentukehään ja oli ROP-pentu; kilpailua ei tosin ollut mutta tuomarin kommentit olivat todella ylistävät.

Pojista englantilaisen David Cavill -tuomarin makuun oli eniten Miro (I. Xmas Box), joka oli PU2. Näin se löi saman perheen Rudin (I. Alfa Novan), joka sijoittui PU3:ksi. Team Lahden hurjaa vauhtia täydensi Copolle (I. Canis Eximukselle) jaettu seuraava eli PU4-sija.

Nartuissa sitten tulikin yllätystä kerrakseen: Muru (I. Bona Opera) voitti nartut ja oli lopulta ROP ja RYP3. Sitä vastoin Fasu (I. Regina Nova) sai elämänsä ensimmäisen EH:n Suomen kehissä. Näin siis yli yhdeksän vuoden iässä!

Meillä oli siis neljä koiraa kasvattajaryhmään - ja kaikki eri koiria kuin edellisen viikon Pieksämäen näyttelyssä. Olimme ROP-ryhmä ja lopulta myös BIS-ryhmä! Eipä huonommin.

Ilouutisiin kuului myös se, että kaikille pennuille on tulossa loistava koti. Viimeisestä käytiin lähes kilpailua!

30.6.

Kesäkuun viimeinen viikonloppu sujui ikurilaisilta loistavasti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

James (I. Bonum Omen) kartutti valionimikkeitään Ruotsissa samalla Jällivaarasta sertin.

Pieksämäellä neljä Ikurin koiraa piti huolen kotimaan menestyksestä. Pommi - ainoa uroksemme - oli samalla paras uros ja VSP. Nartuissa ei ollut mikään häpeä luovuttaa kärkisija Pommin viehkeälle tyttärelle. Muut sijat sitten tulivatkin kotiin: Fasu (I. Regina Nova) oli PN2 ja myös ROP-veteraani, Luna (I. Xmas Day) oli PN3 ja Tuisku (I. Causa Facta) PN4. Se sai myös sertin.

Saimme näin kokoon kasvattajaryhmän. Olimme ROP-ryhmä ja kaiken lisäksi BIS-ryhmä!

22.6.

Juhannus sujui muilta ikurilaisilta keneltä missäkin mutta Keksi (I. Stella Polaris) puolusti värejämme. tututtuun keksimäiseen tapaan se napapsi kärkisijoituksen eli oli ROP. Jatkoon se pääsi myös ryhmässä mutta ei aivan sijoittunut.

Ikurin Bene Agis ROP ja FI MVA !
Ikurin Bene Agis ROP ja FI MVA !

19.6.

Uusin valiomme on nyt Mauri (I. Bene Agis), joka muutamien vaikeuksien kautta saavutti tittelinsä ROPilla kuorutettna Lapinlahdella.

11.6.

Pohjanmaan näyttelyissä Fanta (I. Quasi Fantasi) on pitänyt Ikurin veteraaninarttujen lippua liehumassa. Se oli ensin toukokuun loppupuolella Kruunubyssä ROP- ja BIS1-veteraani. Ja kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna rodun ROP, ROP-veteraani ja BIS3-veteraani!

Mariannen eli Fantan omistajan sisko Kristel keskittyi tokoilemaan ja sai Jamesille (I. Bonum Omen) heti ALO1-tuloksen pistemäärällä 188, jolla se oli myös luokkansa paras!

25.5.

Keksi (I. Stella Polaris) oli ainoana Ikurin koirana Etelä-Suomen kiertueelle - eikä turhaan! Se oli sekä Haminan että Helsingin KV-näyttelyissä ROP ja Haminassa lisäksi sijoittui ryhmässä kolmanneksi!

20.5.

Näyttelyrintamalta kuuluu jatkuvasti hyviä uutisia. Ikurin joukot petrasivat vielä edellisen viikonlopun tulosta saamalla Varkauden KV:ssä kaikki sekä ERI:n että SA:n. Tulosten tasaisuuteen voi olla hyvin tyytyväinen, koska mukana olivat paljolti eri koirat kuin Lahdessa.

Copo (I. Canis Eximus) aloitti kisan, voitti nuorten luokan ja oli PU3. Mauri (I. Bene Agis) oli kohentanut huomattavasti esiintymistään, joten se nappasi avoineten urosten toisen tilan ja oli samoin PU2, vaikka saikin "vain" varasertin. Nälkää siis varmaan riittää!

Muut ikurilaiset olivatkin narttuja. Luna (I. Xmas Day) saa kaiken aikaa lisää karvaa. Nyt se tuli valioiden toiseksi ja PN2:ksi. Tuisku (I. Causa Facta) voitti nuorten luokan ja oli PN3 sekä sai sertin. Valioiden kolmanneksi sijoittui kesäturkkinen Muru (I. Bona Opera); se oli sitten PN4.

Kasvattajaluokka palkittin KP:llä, mutta se ei ryhmässä päässyt palkinnoille.

13.5.

Lahden ryhmänäyttelyssä tuli äitienpäivälahjaa kaikille Ikurin äideille! Edustusjoukko pärjäsi siellä hienosti: kaikki sauivat ERIn. Nuorten luokan Copo (i. Canis Eximus) voitti luokkansa, mutta ihan SA:ta ei herunut. Samoin avoimessa luokassa kilpaillut Pekka (I. Bonum Magnum) voitti luokkansa; se sai lisäksi SA:n ja oli PU4, mutta sertti jäi pelkäksi varasertiksi. Vaan kyllä se vielä tulee! Valiopojat Rudi (I. Alfa Nova) ja Miro (I. Xmas Box) taputtelivat valioiden ykkösen ja kakkosen kotiin. Ne olivat loppukisoissa PU2 ja Pu3. Ainoa narttukoiramme Luna (I. Xmas Day) oli vielä hieman keskentekoisessa turkissa, joten se sai sileän ERIn ja oli valoiden toinen. Kasvattajaluokka sijoittui upeasti BIS2:ksi.

Myös Diva (I. Divina Diva) aloitti näyttelyuransa ja oli pentunäyttelyssä narttujen toiseksi paras pentu. Tosin sentään KP:llä varustettuna.

Samalla, kun Lahdessa esiinnyttiin tyylikkäästi, pentulaatikossa oli tapahtumisen aavistusta. Lopulta tiistaina 12.5. Pepsille (I. Vera Causalle) syntyi kaksi urosta ja kolme narttua. Pentueen isänä on pienenä pellettinä Suomeen tullut Louie (Trumpet's It's Good To Be King). Pennut ovat startanneet hyvin mutta Pepsillä on ollut ongelmia tulehtuneen kohdun kanssa. Yksi pojista ei nimittäin halunnut tähän maailmaan lainkaan, vaan se jouduttiin sananmukaisesti kaivamaan esiin. Onneksi ei sentään leikkaukseen tarvinnut ryhtyä!

8.5.

Vappupäivää ei voi viettää kuin näyttelyssä, näin ajattelee ainakin Lahden poikakoiraporukka, kun se kokoontui Lahden ryhmänäyttelyyn 1.5. Eikä kokoontuminen ollut turhaa. Tiukalta tuomarilta ei paljon erejäkään herunut, joten tyytyväisiä voi todella olla saldoon: Copo (I. Canis Eximus) sai ERIn ja voitti luokkansa. Valiopojat panivat vielä hiukan paremmaksi: Rudi (I. Alfa Nova) voitti valiot ja oli PU1 sekä lopulta ROP, Miro (I. Xmas Box) oli PU2.

Heti vapun jälkeen polkaisimme itsemmekin liikkeelle kohti Tampere KV:tä, koska sehän on aina vuoden "must"! Aika pienellä porukalla olimme liikkellä mutta tyytyväisiä olemme. Tosin Mauri (I. Bene Agis) temppuili kehässä ja leikki vaikeasti tavoiteltavaa, joten sille napsahti sen elämän ensimmäinen H.

Tytöt sitä vastoin tuottivat vain myönteisiä elämyksiä: kaikki saivat ERIn. Tosin Valolta (I. Xmas Light) jäi SA saamatta. Valionartut Muru (I. Bona Opera) ja Tuikku (I. Ad Astra) sitä vastoin SAn saivat ja olivat valioiden 2. ja 3.

Veteraanimummeli Fasu (I. Regina Nova) sai aikaan taas ilonvärähdyksiä. Se voitti narttuveteraanit ja samalla ikuisen kilpakumppaninsa Milan. Tuomari totesi näiden kahden olevan loistokkaita veteraaneja ja luokan olleen ehdottomasti kessujen korkeatasoisin. Onnea siis myös Pirrelle. Fasu oli PN2 ja poimittiin yli 60 veteraanista vielä jatkoon.

Myös kasvattajaryhmämme sai hyvän arvostelun, vaikka meillä ei juuri valinnanvaraa koirissa ollutkaan. Toki jäimme rodussa toiseksi.

Kiva päivä! ja erityiskiitos Airi ja Lotta Ahomäki Tuikun tuomisesta ja hyvästä hoidosta!

28.4.

Erikoisnäyttely on aina vuoden tärkein näyttely. Sinne on yritetty matkustaa aina mahdollisimman suuren koirajoukon kanssa. Niinpä olikin aika erikoinen olo, kun ihan omia koiria oli voitu ilmoittaa vain Fasu (I. Regina Nova). Onneksi saimme mukaan matkaan Keksin (I. Stella Operan) ja Tuiskun (I. Causa Factan). Hotelliyötkin tuntuivat jotenkin haastavammilta! Ja onneksi muut kasvattimme olivat innokkaita: meitä oli läsnä kaikkiaan 12!

Näyttely alkoi hieman nihkeästi, kun ensimmäinen kehään menijä Copo (I. Canis Eximus) sai EH:n ja sijoittui nuorten luokassa vasta neljänneksi. Mauri (I. Bene Agis) pärjäsi jo vähän paremmin: se sai ERIn ja oli varsin suuressa avointen urosten luokassa neljäs - tosin ensimmäinen, joka ei saanut SA:ta. Tämä saavutus antoi Maurille myös "erikoispalkinnon". Se pääsi doping-testiin!   

Valioluokassa oli menestystä että yllättävänkin heikkoja sijoituksia. Parhaiten kävi Keksille, joka oli valioiden toinen ja PU3. Näin se vastasi kennelimme parhaasta ursossijoituksesta. Valioiden kolmanneksi SA:n kera sijoittui Hook (I. Xmas Star). James (I. Bonum Omen) sai ERIn mutta ei SA:ta. Sitä vastoin Lahden poikia, Rudia (I. Alfa Nova) ja Miroa (I. Xmas Box), taitaa vainota jonkinlainen erkkarikirous: molemmat saivat EH:n.

Ensimmäinen kehässä esiintynyt Ikurin narttu, Tuisku (I. Causa Facta), voitti iloisesti nuorten luokan SA:n kera! Avoimessa luokassa Valo (I. Xmas Light) sai ERI:n, kuten myös valioissa Ferra (I. Aurea Corona). Muru (I. Bona Opera) pani hieman paremmaksi ja sai lisäksi SA:n. Tosin se jäi valioiden "viidenneksi". Valoa kohtasi sama doping-testi kuin Mauriakin.     

Veteraaniluokasta nousi parhaiten menestynyt Ikurin narttu: Fasu (I. Regina Nova). Se voitti veteraanit ja tuli myös ROP-veteraaniksi. Paras narttu -kilpailussa se sijoittui lisäksi PN4:ksi! Se sai haltuunsa myös Kaunein karvapeite -kiertopalkinnon.

Kaiken kruunasi kasvattajaryhmä voitto! Jälkeläisluokassa Fasun ryhmä sijoittui toiseksi. Lisäksi se voitti poikansa Hookin kanssa paras pari -kilpailun.

Erkkarin jälkeen kokoonnuttiin vielä illallisille ja seuraavana päivänä oli yhdistyksen vuosikokous: Ikurin koiran omistajia nähdään hallituksessa enstiustä enemmän: Elina, Ida ja Vilma tulivat valituiksi.

13.4.

Takana Vaasan KV-näyttely. Ida ja Pia matkustivat näyttelyyn kahden "lainakoiran" kanssa, Murun (I. Bona Opera) ja Keksin (I. Stella Polaris). Näistä Keksille kuului päivän loistokkain menestys: se oli ROP ja RYP3. Ja taatusti ei pärjätty naamalla, kun Ida esitti Keksiä ensimmäistä kertaa Suomessa ja ihan ryhmäkehätasolla.

Keksi RYP3 ! (C) Vaasa KV
Keksi RYP3 ! (C) Vaasa KV

Päivä oli kuitenkin hieman kaksijakoinen, koska Ikurin narttujen menestys oli huomattavasti vaisumpaa, kun ne olivat yllättäen madaltuneet EH-tasolle. Onneksi James (I. Bonum Omen) sentään sai ERIn. Joka tapauksessa kasvattajaryhmämme sai KP:n ja oli ROP-ryhmä. Hienoa oli nähdä Keksi jälleen RYP-korokkeella ja oli kiva viettää päivää kessuystävien kanssa.   

30.3.

Turku KV:ssä oli tuomarina kasvattajatuomari Katrina Santas (kennel Hunkeedori, aikaisemmin Calivale) Australiasta. Niinpä oli odotettavissa - ja saatiinkin - tiukkaa linjaa. Nuorin osallistujamme Copo (I. Canis Eximus) sai tyytyä EH-luokitukseen. Toinen joukkomme uroksista Rudi (I. Alfa Nova) pärjäsi jo paljon paremmin. Se sai ERIn ja SAn, oli valioiden toinen ja PU3.

Muru (I. Bona Opera) jatkoi Rudin viitoittamaa tietä: sai ERIn ja SAn, voitti tasokkaan valioluokan ja oli vielä PN3! Mutta sitten kehään saapui menneiden vuosien tähtikoiramme Fasu (I. Regina Nova). Siinä oli jotain, mikä sai tuomarin pauloihinsa! Lähes yhdeksänvuotias kaunottaremme voitti ensin veteraaninartut, sitten kaikki hienot nartut ja oli lopulta vielä rotunsa paras! Fasun arvostelu oli upeaa luettavaa ja tuomari halusi vielä erikseen valokuvata Fasua muistoksi itselleen.

Kasvattajaryhmiä oli ilmoitettu kolme, ja niistäkin ryhmämme oli paras, vaikka tällä kertaa meillä ei ollut kuin neljä koiraa mukana joista kasata ryhmämme. Samalla ryhmämme koostui neljästä eri yhdistelmästä, mutta tuomari ihastui silti ryhmämme tasaisuuteen ja tasokkuuteen.

Ryhmäkehissä Fasu ei onnistunut hurmaamaan tuomaria sen enempää veteraaneissa kuin vitosryhmässäkään. Kasvattajaryhmämme oli sitä vastoin viimeinen ulosliputettu eli siis epävirallisesti "BIS5"!

24.3.

Jämijärvi RN keräsi runsaasti kessuja ja Ikurilaisistakin oli mukana Valo (Ikurin Xmas Light). Valitettavasti sen tie päättyi avoimen luokan EH:hon.

Korpilahti RN ei vetänyt kovinkaan montaa koiraa kylmään maneesiin. Mauri (I. Bene Agis) jaksoi kuitenkin matkustaa edustamaan meitä: saaliikseen se sai PU2:n ja varasertin. Kiitoksia molemmille Ikurin värien näyttämisestä näyttelykehissä.

Viikonlopun huipentuma koettii Lahden KV-näyttelyssä. Meiltä oli mukana kuusi ikurilaista. Parhaiten menestyi Rudi (I. Alfa Nova), joka oli PU2 ja sai Cacibin. Myös Copo (I. Canis Eximus) nousi kovassa kisassa PU4:ksi; lisänä saavutuksesta varasertti. Pommi (I. Tua Res VD) ja Miro (I. Xmas Box) saivat tyytyä pelkkään ERIin. Molemmat mukana olleet nartut saivat ERIn lisäksi SA:n, vaikka eivät PN-kisassa menestyneetkään. Tuikku (I. Ad Astra) oli valionarttujen kakkonen ja Fasu (I. Regina Nova) voitti veteraaniluokan ja oli ROP-veteraani.

Sokeri oli taas pohjalla: kennelimme oli paras kolmesta läsnä olleesta ja pääsi kasvattajien BIS-kilpailuun. Sieltä heltisi hieno BIS3-sijoitus! Kiitos hienosta esityksesta ja esittämisestä Rudi ja Vilma, Miro ja Kärppä! Ryhmässä esiintyivät kasvattajarintamasta myös Kata Fasun kanssa sekä Ida Tuikun kanssa.

Keksi Cruftsissa
Keksi Cruftsissa

15.3.

Vilma ja Mari kävivät Rudin (I. Alfa Nova) ja Murun (I. Bona Opera) kanssa Liettuan Voittaja -näyttelyssä Vilnassa. Tittelit eivät ihan tulleet kotiinviemisiksi, mutta seuraavan päivän kansainvälisessä näyttelyssä Rudi oli ROP ja voitti vielä upeasti ryhmänkin ollen siis RYP1! BIS-kehässä alkoi Rudia jo väsymys painaa eikä siellä sijoitusta enään tullut.      

Samaan aikaan Keksi (I. Stella Polaris) oli kisailemassa jo kolmatta kertaa legendaarisessa Cruft'sissa Englannissa. Kaksi kertaa aiemmin Keksi on siellä voittanut urokset ja saanut sertin, ja nyt lähdettiin vielä metsästämään kolmatta. Ida lensimyös paikan päälle katsomaan Cruft'sin tunnelmia Tainan ja Jaanan kaveriksi sekä kannustamaan Keksiä. Ihan eivät islti ulkopuoliset kannustusjoukotkaan auttaneet eikä tänä vuonna kolmatta Englannin sertiä tullut kotiin tuliaisiksi. Keksi oli silti upeasti valtavan suuren avoimen luokan kolmas ja edusti Ikurin tiimiä tyylillä!

22.2.

Ikurin Ad Astra FI MVA
Ikurin Ad Astra FI MVA

Ida ja Kata kävivät Tuikun (I. Ad Astra) kanssa Parkanossa ryhmänäyttelyssä 1.2. Ajokeli näyttelypäivänä oli aivan kaamea ja näyttelpaikalle köröteltiinkin 60 kilometrin tuntivauhtia, mutta kannatti ajaa, sillä Tuikku voitto suuren narttujoukon ja oli VSP ja sai siten viimeisen SERTinsä ja valioitui! Nyt siis sekin on Suomen muotovalio ja jo toinen Ikurin valio tänä alkuvuonna!

Tästä viikon kuluttua Virolahden ryhmänäyttelyssä Pekka (I. Bonum Magnum) oli hienolla arvostelulla PU2 ja sai vara-sertin. Kiitos Säämäsille ja Ninnille Pekan viemisestä näyttelyyn!

Tuusniemen ryhmänäyttelyssä 22.2. Ikureita olivat edustamassa Mauri (I. Bene Agis) ja Tuisku (I. Causa Facta). Näyttelyyn oli ilmoitettu 21 keeshondia, mikä on ryhmänäytteyssä todella suuri määrä! Molemmat Ikurilaiset pärjäsivät hienosti: Mauri oli PU3 ja sai vara-sertin ja Tuisku oli PN3 ja sai SERTin! Kiitos Maurin ja Tuiskun näytille viemisestä ja onnittelut menestyksestä!

27.1

Huh huh, mikä aloitus näyttelyvuodelle 2015! Kävimme osallistumassa Kajaanin kansainväliseen koiranäyttelyyn, jonne oli keeshondeja ilmoitettu hienot 35 kappaletta. Meillä itsellä oli mukana pieni joukko Ikurilaisia (vain 5 koiraa), mutta sitäkin hienommat tulokset tuotiin mukana kotiin!

Uroksissa meitä edusti vain Keksi (I. Stella Polaris), joka rutiinilla hoiti ensin valiourosten ja sitten vielä kaikkien urosten voiton kotiin. Nartuissa pohjoisen tyttömme Tuisku (I. Causa Facta) voitti narttujen junioriluokan, Muru (I. Bona Opera) suuren avoimen luokan, Pepsi (I. Vera Causa) sijoittui toiseksi valioluokassa ja Fasu (I. Regina Nova) toiseksi veteraaniluokassa. Kaikki muut tytöt paitsi Fasu saivat myös SA:n ja jatkoivat siten paras narttu -kehään. Paras narttu -kisassa Muru veti pisimmän korren ja oli PN1 ja sai siten SERTin ja CACIBin ja samalla myös valioitui! Myös Pepsi sijoittui hienosti suuresta komeiden narttujen joukosta ja oli PN3.

ROP-kehässä kisasivat siten Keksi ja Muru, joista Keksi oli lopulta ROP ja Muru VSP. Tuisku oli VSP-juniori ja kasvattajaryhmämme kolmesta esitetystä ryhmästä vielä ROP!

Ryhmäkehissä Keksi ei enää sijoittunut valtavassa 5-ryhmässä, mutta kasvattajaryhmämme oli kylmästä kelistä huolimatta BIS1! Palkintokorokkeella kylmyys alkoi selvästi kangistaa sekä koirat että esittäjät, sillä valokuvaamisen onnistuminen tuotti suuria vaikeuksia, ja lopputuloksessa näkyykin vain kolme koiraa Pepsin siirryttyä makupalajahtiin, mutta onneksi viralliset osuudet saatiin hoidettua edes kunnialla!

Ei siis turhaan ajeltu Kajaaniin asti: ROP- ja VSP-koirat, uusi FI MVA sekä kasvattajaryhmän Best In Show 1 -sijoitus! Ei siis lainkaan huono aloitus!

Ida ja Pia kävivät myös tammikuun lopussa Liettuan Kaunasissa kahdessa koiranäyttelyssä Maurin (I. Bene Agis) ja Tuikun (I. Ad Astra) kanssa. Kotiintuomisina Maurilla kaksi luokkavoittoa ja luokkasertiä sekä kaksi vara-cacibia, jotka muuttuvat cacibeiksi ja Tuikulla kaksi vara-cacibia, joista toinen muuttuu cacibiksi. Parikilpailussa tämä itsepäinen kaksikko nousi BIS-4 -pariksi molempina päivinä!