2016

31.12.

Taas on yksi vuosi takanapäin ja paljon on jälleen tapahtunut. 

Erityisesti harrastusrintamalla on loistettu. Toko-tähtemme Ikurin Xmas Box "Miro" on saavuttanut jo TK2:n, joten matka kohti koireimpia tavoitteita jatkuu. Se oli viime vuonna myös yhdistyksen TOKO-mestari ja paras TOKO-kessu. Sen sisko Ikurin Xmas Light "Valo" oli taas monen tarjokkaan joukosta yhdistyksen Aktiivikessu. Se kilpaili menestyksekkäästi agilityssa ja tuli valioksi tänä vuonna.

Valon lisäksi Suomen valion tittelin saivat kuluneena vuonna sen sisko Ikurin Xmas Party "Mila" ja siskontyttö Ikurin Divina Diva "Diva". Diva on muutenkin vastannut kennelimme hurjimmasta näyttelyvuodesta. Se on napsinut vuoden aikana kahdeksan eri valiotitteliä, saanut 13 Suomen serttiä, kalastanut 12 CACIBIA neljästä eri maasta, ollut Suomessa kolmesti ROP ja joka kerta sijoittunut ryhmässä; kerran jopa voittanut. Ja ikää tälle hirmulle tuli kaksi vuotta vasta marraskuun lopulla.

Myös juniorikoirat Ikurin Expecto Amor "Masi" ja Ikurin Elatio Regina "Alma" ovat tuottaneet erityisen iloisia hetkiä. Masin hienoin saavutus oli Latviassa KV-näyttelyssä ROP ja RYP1. Alma taas voitti Moskovassa JMV-16-tittelin kaikkiaan 12 junnunartun joukossa. Pärnun näyttelyturneella se teki varsinaisen hattutempun: oli kolme kertaa ROP!

Kaikesta menestyksestä huolimatta vuoden syvimmän muiston kenneliimme jätti Fasun, Ikurin Regina Novan yllättävä, jopa järkyttävä, menehtyminen heinäkuun alussa, kukkeimman kesän hetkellä. Se oli aloittanut vuotensa lostavasti: neljä näyttelyä, neljä ROP-veteraania, joista yksi erikoisnäyttelyn VET-BIS. Viimeisessä näyttelyssään Joensuussa toukokuun lopussa Fasu oli kaiken lisäksi rotunsa paras ja  pokkasi lisäksi BIS4-veteraanipystin.

Uutta valoa kenneliin toivat vuoden lopulla marraskuussa meille syntyneet,  kauan ja hartaasti odotetut pennut, joille kaikille on löytynyt hienot kodit.

24.12.

"Yllä pidetään henkeä tervettä,
me - yhtä Ikurin perhettä.
Tätä haluamme vaalia,
kaltaisianne joukkoon haalia.

Te sinistä sydäntä kannatte
ja Ikurin eteen panoksen annatte!

Näin sanoo suu: Rock the Blue!"

Tämän kasvattiemme omistajille kirjoittamamme runon myötä haluamme toivottaa kaikille ystävillemme ja tuttavillemme lämmintä ja rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

12.12.

Suomalaisten koiraihmisten kohokohta eli Messari oli taas yhtä upea kuin ennenkin. Olimme tänä vuonna liikkeellä tavallista pienemmällä osallistujamäärällä, mutta siitä huolimatta meidän menestyksemme siellä oli erittäin mukavaa.

Ikurin Divina Diva (Kuva otettu kesällä WW-näyttelyssä).
Ikurin Divina Diva (Kuva otettu kesällä WW-näyttelyssä).

Viikonlopun kohokohtana lauantaina Helsinki Winner -koiranäyttelyssä saimme kennelimme 53. Suomen muotovalion, kun näyttelytähtemme Ikurin Divina Diva oli PN2 sai 16. SERTinsä ja Cacibin. Siitä tuli Suomen muotovalion lisäksi samalla myös SE & NO & RU & LV & POHJ MVA. Diva täytti kaksi viikkoa sitten 2 vuotta, joten tämä oli ensimmäinen mahdollisuus valioitua. Taso oli kova ja Diva ei ollut missään nimessä parhaassa turkissaan, joten nostamme Divan pärjäämisen erittäin korkealle! Myös sunnuntain Voittaja-näyttelyssä Diva oli PN3.

Muutkin Ikurin kessut pärjäsivät kaikki erinomaisesti koko viikonlopun ajan. Uroksissa vain lauantaina paikalla ollut Ikurin Expecto Amor voitti luokkansa ja oli valtavasta urosjoukosta PU4! Onnea Krista ja Päivi! Masi on isojen näyttelyiden mies! Ikurin Bonum Omen "James" sai lauantaina ERIn, mutta sunnuntaina voitti suuren valiourosluokan ja oli lopulta upeasti PU2 ja sai Cacibin! Lämpimät onnittelut Kristel!

Ikurin Tua Res VD oli molempina päivinä paras urosveteraani ja sai uudet tittelit HeVW -16 ja VV-16. Onnea Katja Pommin veteraaniuran aloituksesta! Lauantaina kehässä pyörähti myös valiopoika Ikurin Canis Eximus ERIllä ja sunnuntaina Ikurin Alfa Nova nappasi puolestaan valioluokasta ERIn.

Divan lisäksi kaikki muutkin narttumme, Ikurin Elatio Regina, Ikurin Xmas Day ja Ikurin Quasi Fantasi saivat molempina päivinä ERIn ja osa vielä SA:illa ja luokkasijoituksilla höystettyinä.

Mukava viikonloppu ja oli jälleen kerran mukavaa nähdä paljon tuttuja!

24.11.

Loistouutisia! Ikurin Xmas Box "Miro" sai tänään TOKOssa tuloksen AVO1 ja myös tunnuksen TK2! Lämpimät onnittelut Anne ja Miro!

Toisella rintamalla Narvassa Ikurin Canis Fennicus oli ROP ja sai näin Viron sertin ja tulee Viron valioksi. Matka kohti Baltian valiotitteliä sujuu hyvin! Well Done Tatiana!

21.11.

(C) Jenna Tamminen
(C) Jenna Tamminen

Teimme autoretken Norjaan Lilleströmiin. Matkaa tuli ajettavaksi noin 2000 km parin päivän sisällä, mutta onneksi Norja on kaunis maa ja tiet siellä ovat hyvässä kunnossa. Näyttelyssäkin meni hienosti!

Mukanamme olivat Ikurin Bene Agis, Ikurin Xmas Day ja Ikurin Divina Diva. Kaikki saivat kovatasoisessa kilpailussa ERIn ja Diva oli lopulta hienosti PN3 ja sai Norjan SERTin ja tuli Norjan ja Pohjoismaiden muotovalioksi!

13.11.

Jyväskylän kaksi koiranäyttelyä menivät meiltä hieman unessa. Käväisimme siellä pikaisesti neljän Ikurin koiran kanssa ja äkkiä palasimme takaisin pentulaatikon ääreen.

Lauantaina rodun arvosteli Lothar Mende ja parhaiten Ikurilaisista pärjäsi valiouroksemme Ikurin Bene Agis "Mauri", joka voitti hienosti valiourokset ja oli lopulta PU2 VaraCacibin kera! Muut koiramme saivat tyytyä ainoastaan luokkasijoituksiin ilman SA:ta. Ikurin Tua Res VD "Pommi" oli valioiden neljäs, Ikurin Xmas Day "Luna" valionarttujen kolmas ja karvaton Diva (Ikurin Divina Diva) oli valioiden neljäs.

Sunnuntaina Hilkka Salohallan arvosteltavana olivat samat kessumme. Tällä kertaa tuomari ihastui Divaan kuin hullu puuroon ja ainoastaan sen tämän hetkinen karvattomuus pudotti sen PN2:ksi. Diva sai myös Cacibin ja jo 15. Sertinsä. Mauri (Ikurin Bene Agis) pärjäsi tänäänkin erinomaisesti ja oli valiourosten toinen ja paras uros -kehässä jäi täpärästi ulos palkintosijoilta ja oli "PU5". Luna (Ikurin Xmas Day) ja Pommi (Ikurin Tua Res VD) olivat valioluokkien neljänsiä.

Kiitos Katjalle niin näyttelyseurasta kuin suuresta avusta pentujen kanssa.

8.11.

Tanskasta ehdimme hädin tuskin palata, kun jo pitkään ja hartaasti odottamamme pentue syntyi. Pennut ovat terhakoita ja emä hoitaa pentuja hyvin. Yksi urospentu etsii vielä rakastavaa kotia.

Lisää tietoa pentueesta löytyy täältä.

7.11.

Kävimme Tanskan Herningissä Tanskan Voittaja - sekä Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyissä. Täysin karvaton Diva (Ikurin Divina Diva) vastasi parhaasta tuloksestamme sijoittumalla narttujen toiseksi Tanskan Voittaja -näyttelyssä ja saaden myös Cacibin. Tuomari Nils Molin ihastui Divan liikkeisiin ja rakenteeseen ja nosti Divan turkittomuudesta huolimatta yli 20 nartun joukosta toiseksi. Lauantaina myös toinen reissukoiramme Rudi (Ikurin Alfa Nova) oli kovatasoisessa urosjoukossa hienosti "PU5". Sunnuntai ei ollut meidän päivämme kehässä, mutta onneksi muut suomalaiset osallistujan edustivat hienosti!

30.10.

Seinäjoen KV-näyttelyssä Ikurilaisia edusti Valo, joka sai ensimmäisen valioluokan EH:nsa.

Viikon päästä tästä Lahden KV-näyttelyssä Tuula Plathanin arvosteltavana oli viisi enemmän tai vähemmän karvaista Ikurilaista. Parhaista tuloksistamme vastasivat äiti ja tytär. Hyvin karvaton Diva (I. Divina Diva) hurmasi rakenteellaan ja liikkeillään tuomarin ja oli PN2 ja sai 14. sertinsä ja cacibin. Äiti-Luna (I. Xmas Day) peesasi tytärtään olemalla PN3 Vara-Cacibin kera. Alma voitti myös luokkansa ja sai Vara-Sertin.

Uroksissa Masi sai turkittomuutensa vuoksi tyytyä sileään ERIin, mutta voitti puoliturkkisenakin hienosti luokkansa. Copo oli valioiden kolmas ja sai SA:n.

Oli taas mukavaa nähdä koiratuttuja. Erityisesti mieltä ilahduttivat kaikkien kasvattien hieno kehäkäytös. Ylpeänä sai katsoa kehän laidalta, kuinka sekä koirilla että omistajilla oli selvästi hauskaa keskenään kehässä.

10.10.

Nyt se on varmaa! Meille tulee pentuja marraskuussa! Odotuksemme ovat korkealla. Lue lisää Pentuja-sivulta...

14.9.

Kävimme astutusmatkalla Moskovassa Murun (I. Bona Opera) kanssa. Toivomme pentuja syntyväksi marraskuun puolivälissä. Lisää tietoja Pentuja-sivulla...

4.9.

Masi (I. Expecto Amor) kävi nappaamassa Virosta ROPin ja sen kylkiäisenä Juniori-Sertin. Tämän seurauksena Masin tittelirivistöksi vahvistuu EE & LV & RU JMVA!

Paljon onnea Krista ja Päivi Masin upeasta menestyksestä ja hienosta hoidosta! You rock the blue!

3.9.

Diva RYP4
Diva RYP4

Näyttelyputkemme päättyi Riihimäen KV-näyttelyyn, jossa tuomarina toimi Tapio Kakko. Päivän loistosta vastasi taas Diva (I. Divina Diva), joka oli ROP ja RYP4!

Alma (I. Elatio Regina) peesasi taas Divaa PN2-sijoituksellaan ja erittäin karvaton Luna (I. Xmas Day) sai tyytyä EH:n. Rudi edusti uroksissa ja oli PU3, Miro sai sileän ERIn. Kasvattajaryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kera.

21.8.

Vietimme upean ja menestyksekkään päivän Heinolan KR-näyttelyssä. Prinsessamme Diva (I. Divina Diva) oli ROP ja RYP1! Rotu- ja ryhmätuomari Juha Putkonen antoi ylistävän arvostelun Divasta. Päivämme kruunasi vielä kasvattajaryhmämme BIS1-sijoitus!

Kaikki Ikurilaiset saivat ERI:t ja SA:t. Rudi (I. Alfa Nova) oli PU3 ja Miro (I. Xmas Box) PU4. Masin (I. Expecto Amor) tuloksena oli ERI3 SA. Alma (I. Elatio Regina) jatkoi Divan jäljissä oltuaan PN2 ja Luna (I. Xmas Day) bikiniturkissaan PN4. Kiitos taas kerran ystävät upeasta päivästä - olette kultaa!

7.8.

Ikurin Xmas Party "Mila" ROP & Sert & Cacib & FI MVA
Ikurin Xmas Party "Mila" ROP & Sert & Cacib & FI MVA

Kuopion kolmesta KV-näyttelystä piipahdimme vain yhdessä, mutta tulokset olivat oikein loistavat. Ikurin Xmas Party "Mila" oli ROP lähes kahdenkymmenen koiran joukosta, sai SERTin ja Cacibin ja valioitui Suomen muotovalioksi! Lämpimät onnittelut Milan omistajille Arjalle ja Markolle ja kiitokset Milan hyvästä hoidosta.

Muista Ikureista Muru (I. Bona Opera) oli PN2 ja Divakin voitti luokkansa ja sai SA:n. Myös Mauri (I. Bene Agis) sai ERIn ja sijoittui valioluokan neljänneksi. Kasvattajaryhmämme oli toinen ja sai kunniapalkinnon. Tuomari Andrzej Kazmierski ihastui suunnattomasti narttuihimme ja arvostelut olivat upeat.

31.7.

Pia ja Krista tekivät kesälomareissun Marjatan ja Maijan kanssa Latvian Ādažiin kahteen koiranäyttelyyn. Tulokset olivat mitä parhaimmat! Kaikki kolme Ikurilaista saivat molemmissa näyttelyissä ERIt ja SA:t ja nappasivat mukaansa kaikki Sertit ja Cacibit.

Divan (I. Divina Diva) saldona oli VSP & ROP, 2x SERT ja Cacib. Copo (I. Canis Eximus) toi kotiin PU2 & VSP, SERT ja Cacib. Masi (I. Expecto Amor) nappasi molemmat Junior-Sertit ja oli toisena päivänä PU2 ja toisena upeasti ROP ja RYP1!

Kasvattajaryhmämme oli KV-näyttelyssä BIS1 ja KR-näyttelyssä BIS4!

Pia ja Ikurin kasvattajaryhmä (C) Marjatta Tanninen
Pia ja Ikurin kasvattajaryhmä (C) Marjatta Tanninen
Ikurin Expecto Amor RYP1 (C) Marjatta Tanninen
Ikurin Expecto Amor RYP1 (C) Marjatta Tanninen

17.7.

Ilo ja suru kulkevat käsi kädessä, nyt oli ilon aika. Ikurin kesäpäiviä vietettiin Saarilahden tilalla 17 ihmisen ja 13 koiran voimin. Keli oli aurinkoinen ja nauru raikasi. Kiitos kaikille kasvattiemme omistajille hauskasta viikonlopusta - olette arvokkaita jokainen!
Osa Ikurilaisista kesäpäivillä.
Osa Ikurilaisista kesäpäivillä.

Jatkoimme kesäpäivien viettoa vielä osan porukan kanssa seuraavana päivänä Oriveden KR -näyttelyssä, jossa tuomarina toimi Riitta Lahtovaara. Ikurin Divina Diva loisti kirkkaimpana oltuaan PN1 ja VSP. Diva nappasi myös Sertin. Ikurin Alfa Nova "Rudi" oli PU2 ja Ikurin Xmas Light "Valo" PN2. Muru (Ikurin Bona Opera) ja Copo (Ikurin Canis Eximus) täydensivät menestystä valioluokan kakkos-sijoituksillaan. Kasvattajaryhmämme oli toinen kunniapalkinnon kera.

VSP Diva & ROP Eerondaali Wall Street (C) Maija-Leena Nurminen
VSP Diva & ROP Eerondaali Wall Street (C) Maija-Leena Nurminen

11.7.

Meitä kohtasi suuri suru.

C.I.B. POHJ & BALT & FI & SE & NO & EE & LT & LV & RU & HU MVA BALT & EE & LT & LV VMVA V-07 RKF-08 MV-08 VV-14 HeVW-14, EUVV-15 HeW-15 HeVW-15 VV-15 3XBISS CRUFTS ROP

Ikurin Regina Nova "Fasu"
17.5.2006 - 11.7.2016.

Äkillinen sairauskohtaus nujersi yllättäen Fasun. Fasun näyttelyura oli legendaarinen; tästä tittelirivistö kertoo osan. Se oli myös rodun paras narttu neljänä vuotena ja kahdesti Cruftsin paras narttu.

Upean näyttelyuransa lisäksi se oli kuitenkin vielä tärkeämpi perheenjäsenenä ja laumanjohtajana.

Näyttelytähtemme jatkaa menestystä suuremmissa sateenkaarisillan kehissä.

Hyvää matkaa, Fasu, ja kiitos kaikesta.

(C) Sari Vatanen
(C) Sari Vatanen
Kennel Ikurin BIS3
Kennel Ikurin BIS3

10.7.

Lähdimme viettämään kesäviikonloppua Oulun ja Kokkolan KV-näyttelyihin.

Lauantaina Oulussa tuomarina toimi Zorica Salijevic Ruotsista ja päivä oli Ikurin juhlaa! Saimme kaiken mahdollisen: Ikurin Bonum Omen ROP & Cacib ja Ikurin Divina Diva VSP Cacibin & SERTin kanssa. Ikurin Bona Opera PN3 & Vara-Cacib ja Ikurin Quasi Fantasi täydensi rivistöä oltuaan PN4 & ROP-Vet. Hyvin karvattomana esiintynyt Ikurin Xmas Day ERI VAK2 SA.

Kasvattajaryhmämme oli ROP ja vielä isossa kehässä BIS-3!

Seuraavana päivänä Kokkolassa Ikurin Bonum Omen "James" jatkoi voittokulkuaan oltuaan jälleen ROP ja napattuaan Cacibin. Ikurin Xmas Day "Luna" hurmasi tuomarin turkittomuudestaan huolimatta ja oli PN3 ja sai Cacibin myös. Ikurin Quasi Fantasi "Fanta" oli Oulun tapaan PN4 ja ROP-veteraani ja sekä ryhmäkehissä vielä upeasti BIS3-veteraani!

Samaan aikaan Ylöjärvellä Agirodun yhteydessä järjestettiin avoimet agilityn SM-kisat, jossa Ikurin Xmas Light "Valo" ohjaajanaan Elina Männikkö pääsi finaalin. Saman tapahtuman erillisessä kilpailussa Valo ja Elina nousivat kilpailemaan kolmosluokkaan. Lämpimät onnittelut kovasta työstä, jota olette tehneet!

29.6. Maailman Voittaja 2016 Moskovassa

Aivan oman lukunsa uutisissa ansaitsee kesän kohokohta: Päivin, Idan ja Pian bussimatka Moskovaan WDS-16-näyttelyyn. Mukana olivat tytöt Alma (I. Elatio Regina) ja Diva (I. Divina Diva) sekä pojat Masi (I. Expecto Amor) ja Copo (I. Canis Eximus). Tiesimme jo valmiiksi, että kessuja olisi näyttelyssä yli 90 mutta ulkomaalaisia kaikkiaan vain viisi. Mielenkiintoinen katsaus Venäjän keeshond-kasvatukseen oli odotettavissa.

Matkaan lähdettiin juhannuksen alla tiistaina aamuyöstä, ja illalla 11:n aikaan päästiin Tveriin, jossa yövyttiin. Kaupunki oli mielenkiintoinen kooste vanhaa ja uutta Venäjää.

Lopulta monen mutkan jälkeen päästiin itse Moskovaan. Taas tuli todettua: kyllä se vain on ISO kylä! Matkoihin menee aikaa ja ruuhkat ovat valtavia.

Itse näyttely pidettiin modernissa messukeskuksessa. Kun alun hankaluuksista oli selvitty ja systeemin salat paljastettu, voitiin todeta, että näyttely oli erinomaisesti rakennettu: kehät olivat tilavat ja täysin matotettu ja myös kehien laidoilla oli runsaasti tilaa. Venäläiset tuttavamme (ja tuntemattomatkin) ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Vieraanvaraisuus otti meidät syleilyynsä - välillä kirjaimellisestikin!

Pojat eivät suunnattomasti tuomaria hurmanneet mutta saivat toki molemmat ERIn. Copo vallankin taisteli suuressa valioluokassa kunniakkaasti!

Tytöillä meni paremmin. Alma voitti ison juniorinarttujen luokan ja sai ainoana koiranamme kotiin tuomisina tittelin JMV-16. Siitä tulee myös RU JMVA. Alma oli myös rodun paras juniori ja sai kunnian tehdä kierroksen Maailman Voittaja -näyttelyn upeassa isossa kehässä. Diva puolestaan voitti suurikokoisen nuorten luokan ja sai arvokkaan sertin, ja pääsi kilpailemaan himoitusta MV-tittelistä, joka ei ihan tullut tuliaisena kotiin.

Seuraavana päivänä oli vielä erikoisnäyttely, jossa oli Masin vuoro kerätä pisteet kotiin. Se oli paras juniori ja lisäksi upeasti ROP. Näin silläkin tulevaisuudessa tittelirivissään RU JMVA. Diva oli paras aikuinen narttu ja sai taas sertin.

Kaiken kaikkiaan matka oli kiinnostava ja tuottelias, vaikkakin melko pitkä.

Alla muutama kuva reissumme näyttelyistä. Klikkaamalla kuvia, ne aukevat suurempina.

19.6.

Kotkassa Suomen "kesä" näytti taas kyntensä: hurja myrsky riepotteli niin telttoja, koiria kuin ihmisiäkin. Mutta lopputulos oli mahtava. Pojista parhaiten pärjäsivät Rudi (I. Alfa Nova) PU2 ja Copo (I. Canis Eximus) PU4. Tytöistä Diva (I. Divina Diva) sai sertin ja Cacibin sekä oli VSP. Muru (I. Bona Opera) seurasi tiukasti perässä ja oli PN2. Kasvattajaryhmä oli ROP ja BIS1!

Kennel Ikurin BIS1 (C) Milja Vehmaanperä
Kennel Ikurin BIS1 (C) Milja Vehmaanperä
EEV -16 Ikurin Alfa Nova
EEV -16 Ikurin Alfa Nova

5.6.

Tallinnassa Viron Voittaja -näyttelyssä Rudi (Ikurin Alfa Nova) oli jälleen liekeissä: se oli ROP, sai CACIBIn ja uuden tittelin EEV-16 rivistöönsä. Lisäksi se poimittiin jatkoon ryhmäkilpailussa.

Kovin paljon huonommin ei pikkuneiti Alma (Ikurin Elatio Regina) pärjännyt. Se oli paras juniorinarttu, joten nimen eteen voidaan liittää kirjaimet EEJV-16.

Myös veteraaniedustajamme Keksi (Ikurin Stella Polaris) sai huiman pitkään rivistöönsä lisätittelin EEVV-16.

Kasvattajaryhmä oli ROP-ryhmä ja poimittiin loppukilpailuissa jatkoon.

29.5.

Ikureilla oli kaksi upeaa päivää Joensuun kansainvälisessä sekä kaikkien rotujen koiranäyttelyissä!

Lauantai, Tuomari Matti Tuominen

Ikurin Bene Agis PU2 & VACA
Ikurin Tua Res VD PU3

Ikurin Bona Opera ROP ja Cacib
Ikurin Regina Nova PN2 & ROP-Veteraani
Ikurin Divina Diva PN4 ja SERT
Ikurin Causa Facta VAK ERI4

Kennel Ikurin ROP-kasvattaja

Lopuksi vielä Ikurin Regina Nova BIS4-veteraani kahdensadan ilmoitetun veteraanin joukosta! Wau!

Sunnuntai, Tuomari Leni Finne

(C) Sari Vatanen
(C) Sari Vatanen

10-vuotias legendamme Ikurin Regina Nova oli ROP ja ROP-veteraani ja valittiin kuuden parhaan joukkoon suuressa 5-ryhmässä!

Ikurin Tua Res VD PU2
Ikurin Bene Agis PU4

Ikurin Divina Diva PN2 ja Sert
Ikurin Bona Opera ERI VAK2

Kennel Ikurin ROP-kasvattaja sekä lopulta BIS2!

14.5.

Tähtikasvattimme Multi CH & Multi-V Ikurin Stella Polaris oli Mynämäen KR-näyttelyssä PU2, ROP- ja BIS-veteraani!

8.5.

Upeita tuloksia kuulimme Lahden ryhmänäyttelystä. Tuomarivaihdoksen ansiosta saatiin rodun erikoistuomari Rainer Vuorinen arvostelemaan kessut.
Upeita tuloksia kuulimme Lahden ryhmänäyttelystä. Tuomarivaihdoksen ansiosta saatiin rodun erikoistuomari Rainer Vuorinen arvostelemaan kessut.


ROP & RYP3 (ryhmistä 5/6) C.I.B. Ikurin Xmas Box
VSP & Sert juniori Ikurin Elatio Regina
PU2 C.I.B. Ikurin Alfa Nova
PU3 & sert juniori Ikurin Expecto Amor
Kasvattajaryhmä ROP & BIS1 (tuomarina myös Rainer Vuorinen)


Kaikki kessut saivat mahtavat arvostelut, mitä suunnattomasti arvostamme.
Mahtavasti kiitoksia "team Lahti" upeiden kasvattiemme esiin tuomisesta ja onnitteluja teille tuloksista. Olemme niin ylpeitä teistä!

5.5.

Näyttelyt jatkuivat Kangasniemellä kaikkien rotujen koiranäyttelyssä. Tuomarina toimi kotimainen Marja Talvitie.

Ikurin Bene Agis ROP ja Ikurin Divina Diva VSP ja SERT! Ikurin Bona Opera PN2 ja Ikurin Regina Nova PN4 ja ROP-Veteraani. Kasvattajaryhmämme oli myös ROP ja valittiin jatkoon BIS-kehässä.

Kiitos Mari, Sari ja Riitta seurasta, avusta ja hauskasta päivästä!

3.5.

Vappujuhlaa vietettiin Tampereen KV:ssä ja aikamoinen juhla siitä tulikin! Kessuja oli ilmoitettu yli 30, joten kilpailua oli tiedossa. Toki meitä ikurilaisiakin oli läsnä monta. Päivän menestynein kasvattimme oli alle puolitoistavuotias Diva (I. Divina Diva), joka oli ROP (se sai myös sertin ja cacibin) ja lopulta RYP4. Vaan eipä huonosti mennyt urosrintamallakaan, sillä Rudi (I. Alfa Nova) sijoittui VSP:ksi.

Muut loistavasti pärjänneet kasvattimme olivat Mauri (I. Bene Agis), joka oli PU2, Luna (I. Xmas Day) PN2 ja Alma (I. Elatio Regina PN3); Alma sai siis varasertin.

Paitsi Divan ryhmäsijoituksesta saimme iloita myös ROP-kasvattajaryhmämme BIS2-sijoituksesta. Ryhmässä olivat mukana Rudi, Mauri, Diva ja Luna - siis neljä eri yhdistelmää.

Tampereen ROP ja VSP - Diva ja Rudi (C) Jenni Lahtonen
Tampereen ROP ja VSP - Diva ja Rudi (C) Jenni Lahtonen

16.4. Erikoisnäyttely

Kauan odotettu erikoisnäyttely on ohi. Samalla on ohi onnistunut ja hauska viikonloppu Joensuussa! Erikoisnäyttelyssä tuomarina toimi Angelica Rubens Saksasta, ja siellä tarjosimme itsellemme ja kaikille muillekin todellisen läpileikkauksen kasvatustyöhömme. Esillä oli 18 Ikurin kasvattia kaikkiaan 11 pentueesta ja mikä mahtavinta: pentueet ovat syntyneet 11 vuoden aikana. Kolme kasvattia kilpaili jo veteraaniluokassa, kaksi junioreissa, yksi nuorten luokassa ja yksi avoimessa luokassa. Muut 11 olivat valioluokassa.

Huippusijoituksemme olivat PU2 (Ikurin Bene Agis, Mauri), PU3 ja SERT (Ikurin Expecto Amor, Masi), PN2 ja SERT (Ikurin Divina Diva), BIS-veteraani (Ikurin Regina Nova, Fasu) ja VSP-veteraani (Ikurin Stella Polaris, Keksi). Lisäksi kasvattajaryhmämme oli seitsemästä esitetystä toinen ja sai kunniapalkinnon, Fasun jälkeläisryhmä oli BIS-ryhmä ja pari Keksi & Fasu oli BIS-pari.

Kiitos kaikki mahtavasta viikonlopusta. Erityiset kiitokset kasvattiemme omistajille - teitä oli upeasti paikalla ja kanssanne on aina hauskaa!

Alla muutamia kuvia erikoisnäyttelystä. Klikkaamalla kuvia, ne aukeavat suurempina.

1.4.

Venäläisvahvistuksemme Winner (I. Canis Fennicus) kävi Imatralla hakemassa varacacibin ja varasertin, kun se oli PU3.

3.3.

Seikkailumatka Pietariin joukolla Pia, Martti, Pepsi ja Diva on tehty. Ja tulokset olivat huimat: heti ensimmäisenä kolmesta näyttelypäivästä Diva (I. Divina Diva) sai juniorisertin ja oli ROP-juniori (toivottavasti tämä saavutus joskus päivittyy RU J CH -titteliksi). Myös seuraneiti Pepsi (I. Vera Causa) sai sen, mitä tarvittiin: CAC:n, joten siitä tulee RU CH! Toinen näyttelypäivä oli vielä tuloksekkaampi: Diva sai CAC:n ja oli paras narttu, joten se avasi myös CACIB-tilinsä. Myös kolmas päivä tuotti Divalle CAC:n, joten eiköhän tuo RU CH häämötä jossain.

2.2.

Nyt on toivuttu Liettuan matkasta, joka suuntautui Kaunasin KV-näyttelyihin. Meillä oli vankka kolmen nartun joukko matkassa: mummu Fasu (I. Regina Nova), tytär Luna (I. Xmas Day) ja tämän tytär Diva (I. Divina Diva).

Kahdesta CACIB-näyttelystä koiramme saivat kaiken tarvittavan. Fasu sai veteraanisertit, ja siitä tuli LT VCH sekä samalla myös BALT VCH.

Diva sai juniorisertit, joten siitä tuli samaan tapaan LT JCH mutta myös Latvian ja Viron juniorivaliot tulevat samalla, joten titteliriviin tulee aimo lisäys: LV & EE & BALT JCH.

Myös Luna sai Liettuan N-sertin olemalla paras narttu sunnuntain näyttelyssä; sen tittelilisäys on LT & BALT CH.

Näyttelyt kruunautuivat vielä sunnuntain kasvattajaryhmän BIS4-sijoituksella ja Fasun veteraaniryhmän BIS3:lla! Hieno viikonloppu.

Samalla sekä Valon sertti että Lunan tittelit olivat mahtava syntymäpäivälahja, kun ne täyttivät viisi vuotta 1.2.

31.1.

Valo (I. Xmas Light) sai Turussa EH:n pari viikkoa aiemmin, mutta petrasi hienosti Parkanossa, jossa se oli PN2 ja sai sertin. Nyt Valo kaipaisi enää yhden sertin saadakseen valiotittelinsä viimeisteltyä.

13.1.

Keksi (I. Stella Polaris) aloitti ainoana ikurilaisena näyttelyvuoden Kajaani KV:ssä. Se oli reilusti yli 20 keeshondista paras uros ja VSP. Lisäksi se oli ROP-veteraani. Veteraaniryhmässä se pääsi vielä viimeisten poimittujen joukkoon, vaikka ei aivan sijoittunutkaan.